Se on vielä niin pieni...

Joskus 70-luvun puolivälissä parivuotias törmäili kerrostaloyhtiömme pihalla kolmipyöräisellään. Häneltä uhattiin ottaa pyörä pois, jos hän ei ole kunnolla. Kymmenisen vuotta myöhemmin sai samalla pihalla nelivuotias törmäillä pyöränsä kanssa juuri niin paljon kuin häntä huvitti. Hänhän oli vielä niin pieni. Parivuotias oli naapuruston lapsista toiseksi vanhin, nelivuotias taas nuorimpia.

Ikää ei koskaan mitata pelkästään ikävuosissa. Ikää mitataan aina suhteessa muihin. Sähikäinen on ja pysyy meidän vauvanamme, kun taas Sähikäisen syntyessä Tarkkailija kasvoi kerralla isoksi lapseksi. Kun tapaa Sähikäisen samanikäistä kaveria yhdessä tämän äidin ja pikkusisaruksen kanssa, tähän aina havahtuu. Meidän perheen vauvamme kokoiselta pikkuihmiseltä odotetaan jo isomman sisaruksen käytöstä!

Mutta sitten taas toisaalta. Toisissa asioissa lapsia tulee kohdeltua samalla tavalla ikäerosta huolimatta. He eivät muuta hyväksy. Kun Tarkkailija valittaa Sähikäisen käytöksestä, tekisi mieli heittää takaisin, että muistatkos miten sinä samassa iässä. Mutta mitä se auttaisi?

Lapsena ja nuorena omaksutut asenteet heijastuvat vielä aikuisuudessa. Nyt luodaan pohjaa sille, millainen lasten suhteesta tulee, kun he ovat aikuisia. Tärkeintä on tiedostaa, että lapsia tulee väistämättä kohdeltua eri tavalla. Tärkeintä lienee, että lapset itse kokevat kohtelun reiluksi.