3. helmikuuta 2013

Yhteiskunta hoitaa

Yksi Väinö Linnan romaanin Täällä Pohjantähden alla mieliinjääneistä kohtauksista tapahtuu sisällissodassa, rintamalla. Akseli oivaltaa, ettei vallankumouksella ollut mitään salaperäistä voimaa tai mahtia. Sen muodostivat yksinkertaisesti hän ja hänen kaltaisensa miehet. Se kykenisi juuri täsmälleen siihen, mihin hänkin. Luin tämän joskus teininä ja vähän myöhemmin tajusin, ettei lippukunta ole muuta kuin joukko partiolaisia. Sen kun tajusi, ei ollut paluuta huolettomaan "kyllä lippukunta hoitaa" -ajatteluun. Onneksi se aika on jäänyt taakse, kun tämä vastuunkantajien joukko oli pelottavan pieni.

Meitä nykyvanhempia syytetään säännönmukaisesti siitä, että yrittäisimme sysätä lastemme kasvatuksen yhteiskunnan vastuulle. Yleensä tämän kommentin kuulee, tai paremminkin näkee, kun jonkun yhteiskunnan palvelun taso ei tyydytä tai kun joku lapsi on poikkeuksellisen haastava. Mutta mikä on tämä yhteiskunta? Se on joukko ihmisiä, yksilöitä. Jotkut hoitavat oman leiviskänsä hyvin ja saavat sen tuottamaan, toiset kaivavat leiviskänsä maahan. On helppo marista resurssipulaa, mutta usein se puuttuva resurssi on motivaatio tai kunniahimo. Yhteiskunta pystyy juuri siihen, mihin sen muodostavat yksilöt kykenevät ja mitä he haluavat tehdä. Yhdessä. Jos yksikin lenkki pettää, oli sitten kyse ammattilaisista, vanhemmista tai vapaaehtoisista, sitä joutuvat muut paikkaamaan.

Partiojohtajana ja uraäitinä olen osa tätä yhteiskuntaa. Toisaalta minulle vieraat aikuiset kasvattavat lapsiani, kun itse olen töissä. Toisaalta kaitsen vapaa-ajalla itse toisten lapsia, sudenpennuista vaeltajiin. Välillä niin innokkaasti, että kotona valitetaan, kun äiti on aina kololla. Nyky-yhteiskunta perustuu siihen, että ihmiset erikoistuvat, tekevät sitä, missä ovat hyviä. Jostain syystä lasten kanssa on ihanteena, että vanhemmat tekisivät kaiken itse - ikään kuin ennen maailmassa ei lapsia olisi jätetty vanhusten kaitsettaviksi, kun kaikki työikäiset ja -kuntoiset tekivät esimerkiksi peltotöitä.

Kasvatusvastuuta ei voi sysätä minnekään, tai voihan sen, mutta sitten on jo kyse tosi isoista asioista, joissa lapsen kotikin vaihtuu. Vastuu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tekisi kaiken itse. Olen muutamalla partioretkellä sitä yrittänyt ja seurauksena on ollut täydellinen romahtaminen. Kun ei vain jaksa, ei kykene. Joskus kun Tarkkailijalla oli ikää joitakin viikkoja, totesin, että tämä muistuttaa ihan partioretkeä. Univelkaa kertyy. Vaikkei vastuutaan pääse pakoon, niin lapsiin pätee sama viisaus kun partioretkiin. Silloin kun sinulla on päävastuu, teetä muilla niin paljon kuin voit, koska sitä mitä et voi teettää muilla, on kuitenkin ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti