Minähän päätän

Oltiin lasten kanssa kolmisin syyslomaviikon arkipäivät Wienissä. Lähdettiin maanantaina, palattiin perjantaina. Odotin etukäteen reissua jännityksellä. Tämä oli ensimmäinen reissu tätä lajia. Partioretkillä ja -leireillä tulee välistä kaikenlaisia tilanteita. Arki kotona ei toimisi ilman miestä. Miten sitä vieraassa maassa, kun ei ole muita, joihin tukeutua?

Vihas Lanta ja Lappi

Noissa seurakuntahommissa olen muutaman kerran kuullut sanottavan, miten sitä lähetystyötä pitäisi Suomessakin. Minun ensireaktioni on aina heti hyvin torjuva. Minä kun polveudun äidin puolelta vanhasta pappissuvusta. Suvun kuuluisin jäsen, Gabriel Tuderus vaikutti 1600-luvulla Lapissa. Hän itse oli lapseton ja me polveudumme hänen veljestään. Vaikka välissä on monta sukupolvea, niin jotain yhteistä meissä on: kiivas luonne, tehokkuus ja kuinka mielipiteet meistä jakaantuvat. Kun johonkin ryhdytään, syntyy selvää jälkeä. Saamelaismuseo Siidassa ei olisi kannattanut sanoa olevansa Gabriel Tuderukselle sukua.

Tänne tullaan, kun on lapsia

Kun odotin Tarkkailijaa, lomamatka vei Ranuan ohi. Pysähdyimme syömään ja mieli teki eläintarhaan. Todettiin siinä sitten, että jos ei nyt kumminkaan. Tällä lomalla tehdään aikuisten juttuja, koska niitä ei sitten useampaan vuoteen. Tänä talvena päätettiin sitten viettää hiihtoloma Ranualla. Ajomatka oli vielä siedettävä ja eläintarhaan piti päästä. Tärkein kimmoke oli kuitenkin se, että siellä oli lunta. Piti päästä hiihtämään.

Legolandiin vai lähimetsään?

Joitakin vuosia sitten huomasin, ettei Tarkkailijan kanssa pärjää pelkällä kaupunkilaisjärjellä ja neuvolan ohjeilla. Ensin selasin nettiä ja sitten suuntasin kirjastoon. Löysin muutamia oikeasti hyödyllisiä kirjoja, joiden avulla arki saatiin sujuvammaksi. Niiden lisäksi vastaan tuli useampikin lapsityranni-supernanny-curlingäiti -kirja. Yhden näistä pistin takaisin hyllyyn heti, kun olin lukenut kuinka nykyvanhemmat suuntaavat lastensa kanssa Legolandiin, vaikka lapselle riittäisi vallan mainiosti eväsretki lähimetsään.