26. helmikuuta 2016

Se julkaistiin!

Oli kiire. Oli ollut lippukunnan vuosikokous. Seuraavana viikonloppuna oli oman lauman retki. Tälle viikolle osui seurakuntaneuvosto. Viikko retkestä olisi lähtö parin viikon työmatkalle Kiinaan ja lippukunnan nettisivut olisi saatava sille mallille, että ne voivat olla pari viikkoa päivittämättä. Mitä teki Riitta? Päätti tehdä paikallislehteen tiedotteen lippukunnanjohtajavaihdoksesta. Ei ilmeisesti ollut vielä tarpeeksi kiire.

1. helmikuuta 2016

Jaksa sitä yökkimistä

Juteltiin lounaalla tulevan viikonlopun retkestä. Tuumasin ruokalistan miettimisen olevan hieman haasteellista, kun tiskivettä saattaa olla varsin niukasti käytettävissä. Toisaalta teemme nuotiojälkeä, missä kuuluukin tehdä ruokaa avotulella. Siinä sitä sitten juteltiin ruoanlaitossa partiokämpällä muutenkin. Tuumasin pussiruoista, että vaikka ne näppäriä ovatkin, niin en niitä vielä yhdeksänvuotiaille, kun en jaksa kuunnella sitä yökkimistä, ja kuvailin, miten pieniruokaisia jotkut mukulat ovat.