Säähän lupasit!

Tässä perheessä ei totisesti unohdeta mitään. Veljeni lupasi nelisen vuotta sitten viedä Sähikäisen mimmiliigaan, kun tämä potki eteiskäytävällä palloa, vaikkei vielä osannut kävellä kuin talutettuna. Viime keväänä suunnistuskoulussa reitti vei jalkapallokentän ohitse. Sähikäinen pysähtyi katsomaan ja sanoi haluavansa tuota harrastaa. On siis aika lunastaa lupaus.

Et sää oo mun äiti

Minua ei ole koskaan haitannut, jos vieraat aikuiset lapsiani komentavat. Päin vastoin, lapset uskovat usein vieraampaa aikuista minua paremmin. Ainoastaan, jos Tarkkailijalla on selvästi järjestelmä kaatumassa, saatan puuttua asiaan, koska silloin kova kovaa vasten vie umpikujaan. Vastaavasti minulla ei ole juuri estoja komentaa vieraita lapsia, vaikka näiden vanhemmat olisivat paikalla. Useimmat suhtautuvat siihen hyvin.

Pojat on poikia

Selvittelin partiossa kiusaamistapausta. Tässä yhteydessä tuli sitten juteltua vähän enemmänkin vanhempien kanssa. Kävi ilmi, että koulussa oli sanottu kiusaamiseksi sitä, kun kaverusten leikki välitunnilla menee liian rajuksi ja lopulta joku itkee. Veikin sitten hetken aikaa saada vanhemmat uskomaan, että tällä kertaa on ihan oikeasti kyse kiusaamisesta. Lapset kyllä tiesivät, mistä oli kysymys. Jos ennen kuitattiin pahatkin kiusaamiset sanomalla, että pojat ovat poikia, niin nyt on menty toiseen ääripäähän. Sitä ei sanota silloinkaan kuin pitäisi. Meilläkin on laumassa monta sellaista vekaraa, että ajatus heistä istumassa kiltisti pulpetissa tuntuu ihan luonnottomalta.

Ei se muista kertoa

Muistan hämärästi, miten joskus 80-90 -lukujen taitteessa partiolaisten vanhemmat valittivat, kuinka tieto ei kulje partiosta kotiin. Laput jäävät jonnekin matkan varrelle. Nyt meillä on paperisten tiedotteiden lisäksi käytössä nettisivut, facebook, tekstiviestit ja sähköposti, mutta silti vanhemmat valittavat aivan samasta asiasta. Tieto ei kulje, vaan laput jäävät matkan varrelle. Jotain on sentään muuttunut.

Kyllä se sen kumminkin kuulee

Tarkkailija on oivaltanut yhden tärkeä asian. Jos on jotain tapahtunut, kannattaa siitä kertoa kotona heti. Tänään kuulin häneltä itseltään, kuinka oli hermo mennyt opettajaan, kun tämä oli yllättäen pitänyt pistokokeet. Koepaperi oli muuttunut mytyksi ja lentänyt luokan nurkkaan. Isovanhemmat olivat kylässä, joten nämä vanhoina opettajina rauhallisesti selittivät, mitä ne sellaiset pistokokeet ovat ja että niiden kuuluukin tulla yllättäen. Opettajalta sain sitten vielä lyhyen kuvauksen, mitä oli tapahtunut.

Ne on jo niin isoja

Kun vuonna 1994 partiossa julkistettiin ohjelmatarkistus, kiinnitin huomiota yhteen seikkaan. Sudenpentuohjelmassa oli annettu hyvin seikkaperäiset, yksityiskohtaiset ohjeet, miten ohjelma toteutuu lippukunnassa. Vartioikäisten ohjelma oli luonteeltaan enempi viitteellinen. Siinä motivoitiin, innostettiin ja kannustettiin, mutta seikkaperäiset "tee näin" -ohjeet puuttuivat. Kuitenkin aloittelevat vartionjohtajat olivat tuohon aikaan 13-14 -vuotiaita, laumanjohtajat taas huomattavasti vanhempia ja usein johtajina kokeneempia. Minusta nimenomaa nuoret olisivat niitä seikkaperäisiä ohjeita tarvinneet. Vähän samantapaisin aatoksin olen nyt lähtenyt tarpojaluotsiksi. Lippukunnassamme akelat saavat paljon vahvempaa tukea kuin tarpojavartioiden johtajat.

Älä hiplaa, älä kiemurtele

Sanoin kerran työkaverille epäileväni, että minulla on tarkkavaisuushäiriö. Tämä siihen, että tuskinpa. En minä vaikutakaan tyyppiesimerkiltä aikuisesta, jolla on tarkkaavaisuushäiriö: minulla on vakituinen työpaikka, väitöskirja, raha-asiat kunnossa ja avioliittokin on kestänyt yli kymmenen vuotta. Kuvailin sitten yhden sudenpennun käytöstä, jolla on ihan diagnosoitu tarkkaavaisuushäiriö, mutta joka ei ole mikään häirikkö. Työkaverin ilme meni ihan kummalliseksi. Kun kysyin, mitäs nyt, sain vastaukseksi: "Ihan kuin sinä meidän työpalavereissa". Niinpä niin!

Olkaa kuin lastentarhanopettajat

Olin eilen partiopiirin kriisiviestintäkoulutuksessa. Kouluttaja on alansa huippuja, joka laskuttaa yrityksiltä hurjia summia. Partiolaisena hän koulutti meitä partiolaisia käytännössä ilmaiseksi. Oikeastaan parhaiten mieleen jäi vinkki, että kun on partiojohtajana sellaisessa tilanteessa, mistä voi kehittyä kriisi, pitää olla kuin lastentarhanopettaja. Oli lapsella miten hurja raivokohtaus tahansa päällä, niin lastentarhanopettaja pysyy rauhallisena, hyväntuulisena ja ohjaa lapsen ajatukset toisaalle. Toden totta: lapseni ovat olleet samassa päiväkodissa yhteensä kahdeksan vuotta. En muista, että yksikään yhdestätoista lastentarhanopettaja olisi koskaan menettänyt hermojaan sen enempää lapsiini kuin minuunkaan. Hoitajat joskus ja eräs avustaja useamminkin, mutta lastentarhaopettajat eivät koskaan. Sen sijaan he ovat pelkällä olemassaolollaan saaneet monta kertaa lapseni tai minut rauhoittumaan.

Kyllä minä muistan

Meillä pitäisi kuulemma olla kotona samanlainen lukujärjestys ilta- ja viikonloppumenoille, harrastuksille ja kyläilyille, mitä meillä on lasten koulu- ja päiväkotipäivistä. Kuulin tämän ihmiseltä, joka selitti pitkään, miten hän olisi ihan hukassa, jos hän hukkaisi kalenterinsa. Kuuntelin tätä hämmentyneenä ja yritin sanoa, että kyllä meillä kaikki nämä jutut muistavat. Tarkkailijan kanssa riittää, että asioista puhutaan. Myöhemmin tajusin: se on tämä meidän muistimme. Minulla on niin hyvä muisti, että sitä pidetään epänormaalina ja Tarkkailija on perinyt muistinsa minulta.