Legolandiin vai lähimetsään?

Joitakin vuosia sitten huomasin, ettei Tarkkailijan kanssa pärjää pelkällä kaupunkilaisjärjellä ja neuvolan ohjeilla. Ensin selasin nettiä ja sitten suuntasin kirjastoon. Löysin muutamia oikeasti hyödyllisiä kirjoja, joiden avulla arki saatiin sujuvammaksi. Niiden lisäksi vastaan tuli useampikin lapsityranni-supernanny-curlingäiti -kirja. Yhden näistä pistin takaisin hyllyyn heti, kun olin lukenut kuinka nykyvanhemmat suuntaavat lastensa kanssa Legolandiin, vaikka lapselle riittäisi vallan mainiosti eväsretki lähimetsään.

Minun lapsuudessani Suomessa oli Linnanmäki ja Särkänniemi. Jos halusi jotain muuta, piti suunnata ulkomaille. Tilanne oli toki parempi kuin vanhemmillani. He pääsivät vain Linnanmäelle. Yhtä kaikki, meidän perheemme teki kesäisin automatkoja pohjoismaihin, suunnilleen joka toinen vuosi Tanskaan ja joka toinen vuosi Norjaan.

Tanska oli parempi. Siellä oli Fårup Sommerland ja Legoland sekä koko länsirannikon mittainen hiekkaranta dyyneineen. Ei Norjakaan ollut huono. Siellä oli tuntureita ja vuonoja. Molemmissa oli leirintäalueita, leikkipaikkoja ja erikoisia jäätelöitä.

Fårup oli puuhamaa, jossa oli iso rivi trampoliineja, paljon vesiaktiviteetteja sekä ihan uskomattoman korkea kiipeilyteline. Kaikki nämä löytyvät nykyään Suomestakin, mutta vielä 80-luvun alkupuolella se oli jotain ihmeellistä. Legolandin alue käsitti Minimaan, Fabulandin ja Villin lännen. Eikä pidä unohtaa safariajelua.

Ennen Tarkkailijan syntymää teimme miehen kanssa pari automatkaa Norjaan. Reissussa juteltiin, että sitten kun meillä on tarpeeksi isoja lapsia, suuntaamme kyllä Legolandiin. Kun tämä retki tänä kesänä toteutui, veljeni halusi lähteä mukaan. Tällaisista matkakohteista saa eniten irti, kun matkustaa lasten kanssa.

Lapsille Legoland oli yhtä upea kokemus, mitä se oli meille 80-luvulla. Olemme toki tehneet monia eväsretkiä metsään, muttei niistä puhuta viikkoja etukäteen eikä viikkoja jälkeenpäin. Legolandiin oli ilmestynyt huvipuistovempeleitä, jotka eivät vempeleinä ole kovinkaan ihmeellisiä, mutta joissa näkee uusia legorakennelmia. Siitä saivat aikuisetkin uusia elämyksiä, mutta paras juttu oli edelleen Minimaailma.

Mikä siis saa jonkun kirjoittamaan väheksyvästi tällaisista lomakohteista? Väistämättä tulee mieleen, että jos itsellä ei ole ollut lapsena mahdollisuutta matkustaa, sitä ei soisi muillekaan lapsille. Tai ei yksinkertaisesti tajua, että matkustaminen on ihan yhtä kova juttu lapsena kuin aikuisenakin ja että se on hyvin lyhyt aika, kun aikuinen voi nauttia lapsen riemusta tällaisessa lomakohteessa.

Tällaiset tekstit voi ja pitää tietenkin jättää omaan arvoonsa, mutta silti. Näistä kirjoista haetaan apua ongelmatilanteissa: aina on vaarana, että joku ottaa tällaiset tekstit tosissaan. Ja toisinkin päin: sikäli mikäli tuossa kirjassa oli jotain oikeasti lukemisen arvoista, niin minulta jäi se lukematta. Höpö-höpö-huuhaa vie kirjoittajalta uskottavuuden.