Ihan liian monella ammattilaisella ajatus kulkee niin, että jos vanhempia väsyttää, he eivät jaksa pitää kuria muksulleen. Lapsen haastava käytös olisi heidän mukaansa seurausta vanhempien väsymyksestä ja siitä johtuvasta lepsuilusta. Tosiasiassa se, mikä näyttää lepsuilulta, voikin olla jotain ihan muuta. Erityislasten kanssa monet tavallisten lasten kanssa ihan toimivat otteet ajavat tilanteen umpikujaan. Toimivien otteiden löytäminen on väsyttävää, jatkuvaa hakemista, eikä virheille ole samalla tavalla tilaa kuin normaalien lasten kanssa on. Niinpä erityislasten vanhemmat ovat ihan järjestään erityisen väsyneitä. Se ei ole syynä lasten käytökseen, vaan seurausta lasten käytöksestä. Parempi silti esittää reipasta ja keskustella lapsen kanssa toimiviksi havaituista otteista. Muuten ammattilaiset alkavat "tukea vanhemmuutta", vaikka pitäisi keskittyä lapseen. Parasta tukea vanhemmuuten on se, että lapsella on hyvä olla.
Sain Tarkkailijalle tukea paljon helpommin ja kevyemmin perustein, mitä useimmat tuntemani äidit ovat saaneet. Veikkaan syyksi sen, että kerroin keltolle olleeni sudenpenturetkillä se johtaja, jolla meidän vilkkaimpia poikia peloiteltiin ja etten yhtään pelännyt esimerkiksi sitä, millainen murrosikä Tarkkailijalle tulee. Annoin sellaisen kuvan itsestäni, että tiesin, mitä tein eivätkä asiat vain tapahtuneet. Siitä en sanonut mitään, miten väsynyt olin, kun iltapäivät ja Tarkkailijan vapaapäivät olivat jatkuvaa huutoa. Sähikäinen huusi tissille, Tarkkailija sitä, että ei tehty mitä hän oli ajatellut ja minä miehelle puhelimessa, että olisi paree tulla töiden jälkeen nopeasti kotiin. Minusta oli sanomattakin selvää, että kun perheessä on vauva, äitiä väsyttää. Mitä siitä numeroa tekemään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti