Tarkkailija syntyi hoikkana ja hoikka hän on edelleen. Hän kasvaa tasaisesti omalla käyrällään; se käyrä on -20. Jos olisin kahdeksan vuotta sitten tiennyt, mikä määrä herkkuja tähän lapseen uppoaa ilman, että pituuspaino mihinkään muuttuu, olisin säästynyt paljolta stressaamiselta. Tai sitten en. Kai sekin kuuluu tähän vanhemmuuteen, että tämä päätös tuntuu määrittävän lapsen koko loppuelämän. Yhtä kaikki, viisikuisena, osittain neuvolan kehotuksesta, aloin sitten tarjota maissinaksuja ja sen perään perunaa. Seitsenkuisena, partioleirillä, hän söi jo viisi täyttä ateriaa, purkkiruokaa ja puurotetroja. Ei kun neljä. Aamupala ei uponnut. Ei sitten millään. Jos joskus upposi, saimme palautuksen kaaressa.
Sähikäinen taas. Sähikäinen kasvoi keskikäyrällä ja kun hän oli nelikuinen, neuvolassa ei kommentoitu kiinteiden aloitusta mitenkään. Olin taas motivoitunut täysimettämään puolivuotiaaksi, mutta Sähikäinen päätti toisin. Hän heräsi aina ruoka-aikaan. Eikä todellakaan viihtynyt lattialla. Isän syliin piti päästä. Kun hän neljän kuukauden kypsässä iässä yritti viedä isänsä nakkisopasta nakit, työnsimme maissinaksun käteen. Hän söi sen kuin vanha tekijä. Mietin itsekseni, että jos lapsi omin käsin vie ruokaa suuhun ja syö sen hyvällä halulla, on hän varmasti valmis tähän. Jos lapset oppivat eri tahtiin kävelemään tai puhumaan, niin miksi kiinteiden aloitus pitäisi katsoa kalenterista?
Yritimme tarjota viisikuiselle Sähikäiselle mökillä purkkiruokaa. Eihän siitä mitään tullut. Suu pysyi kiinni. Sitten otettiin kattilasta peruna ja murskattiin haarukalla. Johan upposi! Seuraavat puoli vuotta keitettiin lähes joka aterialle perunaa ja porkkanaa. Sähikäisen piti saada samaa ruokaa kuin muutkin. Söimme yhdessä aamuisin omenariisi- ja omenaohrapuuroja hyvällä halulla, mutta iltapuuro ei oikein koskaan kelvannut. Olimmekin hyvin tyytyväisiä, kun yksivuotispäivän jälkeen saattoi iltapalaksi tarjota leipää. Tarkkailija söi pitkään purkkiruokia reissun päällä, mutta Sähikäiselle ostetut purkkiruoat jäivät kaappiin. Alkuvaiheessa keittelin porkkanoita kyläpaikoissakin mikrossa.
Tarkkailijalla oli ja on edelleen oksennus herkässä. Opin hyvin nopeasti, että tämä lapsi imetetään ensiksi ja sitten vasta tarjotaan ruokaa. Muuten saan kaapia vasta syödyn ruoan liiveistäni. Kun hän yhdeksänkuisena päiväkodissa aloitti, niin yritin tätä selittää, mutta sain vastaukseksi, että jos maito tarjotaan ennen pääruokaa, lapsi ei juo kuin maitoa. Työntekijältä jäi huomaamatta, että päiväkotiin tilatut korvikkeet jäivät näin kokonaan juomatta. Aina silloin tällöin minulle raportoitiin, kuinka Tarkkailija oli ruoan jälkeen oksentanut. Arvelimme, että näin kävi aina työntekijä oli saanut ruoan päälle korviketta uppoamaan.
Myöhemmin kuulin, että olivat päiväkodissa selittäneet imetykellä sitä, ettei Tarkkailijalle korvike maistunut. Kiva teoria, mutta vähänlaisesti tuo lapsi edelleenkin juo. Ensimmäisen nestehukan jälkeen päätimme, että ainakin helteellä tämä lapsi juo mehua. Sittemmin mehusta on tullut meillä ruokajuoma: koulussa Tarkkailija juo vettä.
Kun Sähikäinen oli vielä täysimetyksellä, uhosin mielessäni, että tämän lapsen kanssa en anna periksi, vaan vaadin päiväkodissa maidon ennen pääruokaa. Mitä vielä! Sähikäinen olikin sellainen lapsi, joka ei suvainnut syödä yhtään mitään, jos oli imetetty ennen ruokailua. Piti pitää pari tuntia imetystaukoa ennen ateriaa, jos halusi, että yhtään mitään uppoaa. En sitten esittänyt mitään erityistoiveita maidon suhteen. Puuro taas. Päiväkodissa pienten puolella oli meininki muuttunut ja työntekijät ottivat itse puheeksi. Kun tämä lapsi ei suostu syömään puuroa. Kysyin maistuuko aamupalalla leipä ja todettiin, että on tärkeintä, että syö edes jotain. Edes sen leivän. Isojen puolella eivät syömisasiat ole enää tulleet puheeksi. Uskoisin, ettei juuri erotu joukosta.
Eli siis: milloin kiinteät pitäisi aloittaa? Silloin, kun lapsi niitä syömään suostuu. Soseita vai sormiruokaa? Sitä, mitä lapsi syömään suostuu. Ennen vai jälkeen imetyksen? Siten miten maistuu ja myös mahassa pysyy - ei ole kiva saada aamupuuroa imetysliiveihin. Nykyinen täysimetyssuositus sanoo jotenkin niin, että yksilöllisesti viimeistään 6 kk iässä, ei kuitenkaan ennen kuin lapsi on nelikuinen, keskosille ja muille erityisryhmille on omat sääntönsä. Sitä puolta vuotta painotetaan vähän liiaksikin: ei lapsi siitä pilalle mene, jos puolivuotispäivään saakka odottaa, mutta ei siitä oikein ole ihanteeksikaan. Lapset kehittyvät tässäkäin asiassa omaan tahtiinsa.
Viisi ateriaa päivässä on myöskin tavoite, mutta lapset ja perheet saavuttavat sen omaan tahtiinsa. Meillä ateriarytmin saavuttamista tahditti Tarkkailijan kanssa kivasti juuri oikeaan kohtaan osunut partioleiri. Sähikäinen taas syntyi lapsiperheeseen ja solahti vaivatta lapsiperheen rytmiin. Tarkkailijalla ateria tarkoitti hyvin varhain purkillista tai vastaavaa määrää itsetehtyä ruokaa. Sähikäisen ateria oli pitkään muutama suupala. Edelleenkin Sähikäinen pärjää hyvin vähällä, jos ei ruoka miellytä, kun taas Tarkkailijan on pakko syödä kunnolla. Hän jopa opetteli syömään kotona aamupalaa, kun lähti kouluun. Totesi, että muuten ei jaksa lounaaseen saakka.
Että joo: onneksi lapset alkavat olla jo niin isoja, ettei tämän kanssa ole enää niin tarkkaa. Nyt juhannuksena totesin, että alamme pikku hiljaa palata aikaan ennen lapsia: päivän pääateria syötiin puoli kolmelta: aamupalan jälkeen pidettiin välipalahetki ennen kuin alettiin laittaa ruokaa. Alkuillaksi pannukakkua, iltapalaksi paistettiin makkaraa ja keitettiin makaronia. Kotona sentään syödään säntillisesti yhteistä päivällistä viideltä. Tai neljältä. Tai kuudelta. Mutta kuitenkin yhdessä. Jos kaikki ovat kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti