3. elokuuta 2015

Imukuppisuu

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu kertoo vanhoillislestadiolaisen perheen äidin uupumisesta. Tarinan alkaessa perheessä on neljä lasta, joista nuorinta kannetaan liinassa ja joista nuorimmalla on imukuppisuu. Siinä palasivat heti vanhat muistot vauva-ajalta mieleen: en oikein koskaan oppinut kantamaan lapsia liinassa, vaikka parhaani yritin, mutta kummallakin heistä oli pieni ja vaativa imukuppisuu, jolla sai tiukan, vaativan, otteen tissistä. Kumpikin oli täysimetetty, kumpikaan ei suostunut ottamaan maitoaan pullosta, kummankin imetys jatkui parivuotiaaksi.

Minulle vauva-aikana rankinta oli se, miten lapsi oli jatkuvasti iholla. Miehen kanssa puhuttiin siitä, että toinen hoitaa imetykset, toinen vaipanvaihdot. Se tarkoitti minulle paria vuotta katkonaisilla unilla. Ensimmäinen vuosi piti olla aina valmis ottamaan lapsi iholle, halusi sitä tai ei. Intiimistä kanssakäymisestä miehen kanssa voi aina kieltäytyä, mutta kun vauva haluaa tissille, niin siinä ei äidiltä kysytä, haluaako hän juuri nyt imettää vai sopisiko jonain toisena iltana paremmin. Ja maitohan ei heru, ellei äiti vielä tunne imetyksestä mielihyvää.

Rauhala ei missään kohtaa millään lailla anna ymmärtää, että se olisi ollut se imetys se ongelma, joka uuvutti. Ongelmaksi nähdään yhteisön sosiaalinen paine olla käyttämättä mitään ehkäisyä ja erittäin helposti lapsia saava pariskunta. Toisaalta Vilja vaikuttaa naisena ja äitinä hyvin tutulta. Kun johonkin ryhdytään, se hoidetaan sitten kunnolla. Täysimetyksen saaminen onnistumaan ei ole ihan helppoa, kun perheessä on monta lasta. Eihän se aina onnistu edes ensimmäisen lapsen kanssa, vaikka silloin voi ihan eri tavalla keskittyä siihen imetykseen kuin muiden lasten kanssa.

Taivaslaulun Vilja oli miehensä kanssa suunnitellut, että täysimetys ehkäisisi ja että luotettaisiin varmoihin päiviin, jotta äiti pääsisi lasten välissä jatkamaan opintojaan, aikanaan myös töihin. Toisin kävi. Vilja siis samanaikaisesti imetti että oli raskaana, mahdollisesti myös tandemimetti. Tarina ei kerro, miten niissä perheissä, missä äiti jaksoi perheensä kanssa reippaana, vaikka lapsia suotiin samaan tahtiin kuin Viljalle.

Lapsensa imettäneen äidin pitäisi kehua, miten ihanaa ja näppärää se imetys oli, kun ei tarvinnut pullojen kanssa söhlätä ja kun tarjoiluvalmis ruoka kulki koko ajan mukana. Olihan se joo. Mutta oikeastaan nautin vasta taaperoimetyksestä, kun lapsi oli niin iso, että imetyksiä oli vain muutama päivässä, kun lapsi antoi äidin nukkua yönsä ja kun lapselle saattoi sanoa "kulta, ei nyt".

Miksi siis imetin? Koska onnistunut imetys nyt vain antaa sellaista tyydytystä, mitä muuten ei voi saada. Mutta olisinko jaksanut imettää neljä lyhyen ajan sisään syntynyttä lasta tulematta hulluksi? En tosiaankaan tiedä. Taivaslaulun perheeseen suotiin vielä lapsia: kannattaa lukea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti