Ja kyllä ne lapset osasivatkin. Sähikäinen puikkelehti siihen malliin, etten pysynyt perässä. Vauhtia riitti ja käännökset olivat nopeita. Valmentaja kysyi pari kertaa Sähikäiseltä, miten äidillä menee ja vastaus oli joka kerran sama: huonosti. Minä olin ihan tyytyväinen siihen, että sentään pysyin pystyssä ja välillä uskalsin liukua yhdelläkin jalalla. Oikeastaan tunne oli sama kuin liikuntatunneilla. Kunhan nyt pysyi jotenkin vauhdissa mukana ja teki edes vähän sinne päin.
Kokemus oli kuitenkin erinomaisen positiivinen. Sitä on vaikea oikeisn selittää. Kun äidillä on ollut liikunta kuutonen, tuntuu upealta, että lapsi ylipäätään pysyy tällaisessa harrastuksessa porukan mukana, nauttii ja oppii uutta. Ja naureskelee äidilleen. Isäkin oli heti saanut raportin, jonka mukaan äiti ei osannut mitään. Onneksi tästä ei annettu numeroa. Pääasia tässä taisi olla, että me vanhemmat saamme jonkinlaisen tuntuman siihen, mitä harjoitellaan, miten helppoa se on ja miksi valmentaminen on parasta jättää valmentajille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti