Tänne tullaan, kun on lapsia

Kun odotin Tarkkailijaa, lomamatka vei Ranuan ohi. Pysähdyimme syömään ja mieli teki eläintarhaan. Todettiin siinä sitten, että jos ei nyt kumminkaan. Tällä lomalla tehdään aikuisten juttuja, koska niitä ei sitten useampaan vuoteen. Tänä talvena päätettiin sitten viettää hiihtoloma Ranualla. Ajomatka oli vielä siedettävä ja eläintarhaan piti päästä. Tärkein kimmoke oli kuitenkin se, että siellä oli lunta. Piti päästä hiihtämään.

Niin, siis hiihtämään. Tämä oli ensimmäinen talvi, kun lasten kanssa hiihtäminen alkoi olla kivaa, ei enää vaatinut Asennetta. Ja sitten ei ole ollut lunta. Sitäkin lähdimme Ranualta hakemaan. Asuimme eläinpuiston lomakylässä. Aluksi olin pettynyt, kun ladut eivät olleet juuri sen kummoisemmat, mitä meiltä lähtee lähes kotiovelta. Sitten muistin, että tänä vuonna ei kyllä meidän kotioveltamme yhtään mitään latuja lähde. Pisin hiihtolenkki, mitä lasten kanssa mentiin, oli kolme ja puoli kilometriä pitkä. Hieno latuverkosto olisi mennyt ihan hukkaan.

Tällä kokoonpanolla paljon kovempi juttu olivat rannekkeet, joilla pääsi eläinpuistoon ja sen leikkipaikalle joka päivä. Eläinpuisto kierrettiin kahdesti, minä kolmesti, ensin aamupäivällä, sitten eläinten ruokinta-aikaan ja minä vielä illan suussa, kun pöllöt olivat heränneet. Leikkipaikalla oli ihan oikea tarina ja sellaisia tarinaan liittyviä kiipeilytelineitä, mitä harvoin näkee. Nyt tiedämme, mikä se eläinpuiston korppi oikeasti on.

En ole koskaan halunnut saada vauvaa, mutta nämä leikki-ikäiset ja alakoululaiset ovat kyllä jo kivoja. Heidän kanssaan voi tehdä juuri niitä juttuja, joiden vuoksi lapsia olen halunnut. Lasten kanssa ei tarvitse hakemalla hakea elämyksiä matkoilla. Eläintarhassa kotihiiret ovat ihan yhtä kova juttu kuin jääkarhu. Itse olen arvioinut kaikki pohjoismaiset matkakohteet leirintäalueiden leikkipaikkojen perusteella. Nyt Tarkkailija kotiinlähdettäessä valokuvasi mökkimme kännykällä perinpohjaisesti: hän haluaa rakentaa samanlaisen legoista. Se on onnistuneen reissun merkki.