25. joulukuuta 2014

Vain kaksi valitti

Kolmisen vuotta sitten pappi kommentoi jälkeenpäin Sähikäisen käytöstä joulukirkossa, että vain kaksi seurakuntalaista oli valittanut. Muutama muu oli taas puolustanut. No, Sähikäinen oli kahden eikä oikein voinutkaan odottaa, että hän joulukirkon jaksaisi hiljaa paikallaan. Nyt Sähikäinen on viiden ja taas oltiin joulukirkossa: papin mukaan hänen tanssinsa oli ollut alttarilta katsottuna oikein sievää. Ei se Sähikäinen oikeastaan ollutkaan ongelma: hän jätti kengät penkkiin ja vaeltaessaan penkkien välissä lauloi muiden mukana antaumuksella: "Jossakin äiti, lasta seimeen kapaloi!"

Ongelma oli Tarkkailija. Siihen saakka meni mukavasti, kun luettiin evankeliumiteksti. Käskin Tarkkailijaa muiden mukana seisomaan ja hänen silmiinsä tuli tietty "nyt alkaa peeloilu" -katse. Samalla hetkellä Sähikäinen tajusi, että Tarkkailijan rauhoittelu vie äidin huomion kokonaan ja villiintyi täysin. Loppuaika meni vuoroin Sähikäistä toppuutellessa vuoroin Tarkkailijaa rauhoitellessa. Tarkkailija taas vaivihkaa yllytti Sähikäistä rakentelemalla jaloistaan esteitä.

"Pitää ennakoida", on tähän perheneuvolan vakiovastaus. Myöhemmin tajusin, mikä tässä Tarkkailijan kanssa mättää. Tarkkailija ei tiedä, mitä tapahtuu ja kun yllättäen käsketään seisomaan, hänellä alkaa järjestelmä kaatua. Siispä tänään on luettu kirkkokäsikirjaa, on käyty läpi, mitä missäkin kohtaa tapahtuu, milloin seistään, milloin istutaan ja miksi ne hetket, jolloin seistään, ovat erityisen arvokkaita. Tarkkailija on tulossa loppiaisena kirkkoon, kun luottamushenkilöt siunataan tehtäväänsä. Kun sanoin, että hän voi seurata kaavaa virsikirjasta, Tarkkailija siihen, että voihan hän seurata sitä myös minun kännykästäni.

Pitäisikö tässä vain lopettaa stressaaminen ja antaa lasten olla lapsia? Sähikäisen kanssa kun ollaan kahden liikkeellä, teenkin näin. Tänä jouluna Sähikäisen käytös ei varsinaisesti häirinnyt ketään, mutta tanssiin liittyi toinen lapsi, joka ei jättänyt sisäkenkiään penkkiin ja kopina kaikuvasssa salissa oli sen mukainen. Viime vuonna toinen äiti lähti kahden lapsensa kanssa kesken pois, kun nämä olivat kielloista huolimatta lähteneet mukaan Sähikäisen tanssahteluun.

Tarkkailija on hankalampi tapaus. Ei siksi, että hän on yhdeksän ja varmasti osaa jo olla. Pohjimmainen ongelma on siinä, että kun hänellä hirttää kiinni, on se merkki siitä, että jossain mättää. Nyt hän ei tiennyt, mitä tapahtuu, miksi pitäisi nousta seisomaan. Se, että pappi alttarilta tai äiti vierestä kehotti, ei ollut mikään syy. Kun ei tiedä, mitä tapahtuu, niin normilapsesta on turvallisinta noudattaa ohjeita, mutta Tarkkailijasta taas on turvallisinta siirtyä tarkkailemaan, olla tekemättä mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti