Jakkara lähti alta. Kirjaimellisesti. Minä lähdin putoamaan selkä edellä kohti puulattiaa. Sen verran ehti ajatus kulkea (vai oliko suojelusenkeli liikkeellä?), että nykäisin jalat kohti kattoa ja leuan kohtirintakehää. Sitten osui.
Nyt sattuu. Jo toista päivää. Eikä tässä oikein voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Ja olla todella kiitollinen siitä, että ei kumminkaan käynyt tämän pahemmin. Edessä on varsin mielenkiintoinen työpäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti