20. huhtikuuta 2016

Virhettä pukkaa

Huh, huh... tässä on parin päivän sisään useampi pieni asia mennyt pieleen. Kaikissa on ollut kyse samasta asiasta: viestinnästä. Ensinnäkin sovin eskarin kanssa, että minun sudenpentuni tulevat eskariin kertomaan partioharrastuksestaan ja annoin nimilistan. Arvelin asian olevan tällä sovittu ja ilmoitin sudenpentujen vanhemmille sekä sudenpennuille itselleen, että tämmöinen pyyntö on tulossa koulun kautta. Seuaavan kerran kuulin asiasta, kun luin viikko-ohjelmasta että osa näistä pennuista on tulossa eskarivierailulle. Piti toimia. Asiaa ei auttanut, että kun olisi ollut paras hetki ottaa puheeksi eskarissa, meillä oli niin kiire taitoluistelutreeneihin, että ehdin vain sanoa nopeat heipat.

Yrjönpäivän juhlassa jututin sudenpentuja, että näin kävi, vain osa pääsee edustamaan. Sattuivat olemaan ne samat, jotka edustivat myös vuosi sitten. Pistin vielä illalla lasten vanhemmille pahoittelevan meilin ja tämän meilin piilokopiona eskariopettajille, jotta osaavat varautua, jos lapset ihmettelevät, että miksi vain osa on pyydetty. Vähän oli sellainen tunne, että tällaiset edustustehtävät ovat isompi juttu vanhemmille kuin lapsille. Pari pentua oli lähinnä helpottunutta, kun ei tarvinnutkaan edustaa.

No niin... eskarissa oli sitten luettu partiojohtajan pahoittelumeili vanhemmille erään tunnetusti pahapäisen äidin tuohtuneena meilinä eskariopettajille. Olimme kerrankin Sähikäisen kanssa eskarilla ajoissa ja yhtäkkiä huomasin kuuntelevani oven takana, kuinka opettajat puhuvat minusta kolmannessa persoonassa. Mites tämä nyt sen kanssa otetaan puheeksi.

No... keskustelemalla asiat selviävät. Opettajilla oli ihan hyvä syy toimia näin eivätkä he taas olleet tajunneet, että tässä tilanteessa partiojohtaja eikä luokanopettaja on yhteyksissä perheisiin. Kun se valkeni, niin opettaja totesi, että heidän mokansa ja asia oli sillä selvä. No en nyt tiedä, oliko se ihan pelkästään heidänkään mokansa, olisi pitänyt tajuta, että on hyvä pitää opettajat ajan tasalla siitä, mitä perheille on kerrottu.

Työpaikalla huomasin, että puhelimeeni oli soitettu, mutta perään oli pistetty tekstiviesti, että asia selvä, esittely on eskarissa. Ihmettelin, että mikä juttu tämä oli, mutta tajusin sitten kun hain Sähikäistä. Yksi sudenpennuista oli mennyt vanhasta muistista kololle ja tuli eskariin myöhässä. Ajattelin, että pahoittelen hänelle, etten antanut riittävän hyviä ohjeita, kun tapaamme illalla partiossa.

Menin myöhässä partioon, koska Sähikäiselle oli kouluun tutustuminen. Saimme kartan ja suuntasimme ohjeiden mukaan ensimmäisinä rastille C. Tämä C-kirjain oli merkitty kolmen eri luokan kohdalle ja kävelimme luokasta ensimmäiseen. Kysyin, olemmeko oikeassa paikassa. Siellä seisseen opettajan mukaan olimme, kun kerran sinne olimme tulleet. Hän esittäytyi Sähikäiselle tulevana opettajana ja ohjasi tämän tekemään tehtäviä. Ihmettelin, että mites tämä nyt on asiasta näin varma, kun en mistään lukenut, mihin näistä kolmesta luokasta piti mennä.

No niin, kun Sähikäinen pääsi puoleen väliin ja muitakin lapsia oli tullut paikalle, huomattiin, että olimme sittenkin väärässä luokassa: oikean opettajan nimi löytyi toiselta sivulta. Väärä opettaja meni ihan kädettömäksi: olimme hänelle ilmaa. Hetken keskenämme pähkäilimme ja siirryimme oikeaan luokkaan tekemään tehtäviä. Kerroin tulevalle opettajalle jo melko ärtyneenä, miten oli käynyt eikä tämä reagoinut siihen oikein mitenkään, toi vain samaisen tehtäväpaperin täytettäväksi uudestaan. Jotenkin sitä odottaisi, että kun tällainen sekaannus on käynyt, opettajat korjaisivat tilanteen ja oikea opettaja tekisi lapselle selväksi, että hän on se tuleva opettaja.

Jotta päivän virhesaldo olisi täydellinen, niin... olin unohtanut aamusta käydä kololla pistämässä hommat valmiiksi laumailtaa varten. Onneksi muistin sen noin 40 minuuttia ennen lähtöä koululle. Samalla toimitin Tarkkailija pianonsoitonopettajalle monisteen, mikä olisi pitänyt hoitaa jo edelliselle pianotunnille. Mikähän menee huomenna pieleen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti