24. tammikuuta 2021

Sulla on kyllä aika paljon kaikkea

Viime viikko oli kyllä sellainen viikko, että toivottavasti toista sellaista tule kovin pian. Ei oikein pää pysynyt menossa mukana. Pohjatyöt tehtiin jo viikonloppuna, kun mökin lattioiden purkamista viimeisteltiin ja alkoi näyttää siltä, että kosteutta on seinissä aika monessa paikassa.

Maanantaina juttelin timpurin kanssa puhelimessa. Hän teki muita hommia, mutta kertoi, että on ihan tavallista, että vanhoissa taloissa ikkunoiden alta löytyy seinistäkin kosteutta. Lupasi käydä ruokatauolla katsomassa, mutta sanoin, että ei tässä nyt niin kiire ole: meillä on koko kevät aikaa. Illalla tuttava yhteisestä kirkkovaltuustosta kysyi kuntavaaliehdokkaaksi. Vastasin miettineeni asiaa ja että voisin kyllä lähteä.

Tiistaina juttelin vaalipäällikön kanssa. Kun vähän kerroin itsestäni ja ajatuksistani, hän kertoi minun sopivan oikein hyvin ehdokkaaksi ja neuvoi, miten edetään. Heti perään lähetti timpuri valokuvia mökiltä ja kirjoitti, että nyt tuntuu siltä, että kaivinkoneyrittäjä vois pistää mökin maan tasalle. Soiteltiin ja todettiin, että näin tehdään. Äiti oli samaa ehdottonut jo sunnununtaina, mihin timpuri totesi tämän olevan fiksuin koko suvusta. Siihen perään soitinkin sitten rakennustarkastajalle, kaavoittajalle, kaivinkoneyrittäjälle, suunnittelijalle ja sähkömiehelle. Sitten pistin talkoissa mukana olleille kavereille ja sukulaisille kutsut purkutalkoisiin ja vastailin kysymyksiin. Lopuksi vielä juttelin pitkään naapurin kanssa, joka sai muutama vuosi sitten timpuriltaan samanlaisen tuomion.

Keskiviikkona, huonosti nukutun yön jälkeen, alkoivat työtkin kaatua päälle. Jotenkin selvisin kuitenkin päivästä ja illalla oli partio. Olimme joutuneet koronarajoitusten vuoksi jakamaan ryhmän kahtia. Kun kuusitoistavuotiaat vartionjohtajat ottivat toisen puolikkaan, meille aikuisille jäi toinen puolikas. Ja kun kahdella muulla aikuisella on jo toinenkin ryhmä vedettävänään, päävastuu tästä toisesta ryhmästä tuli jotenkin minulle. Ilta meni mukavasti ja tapasimme kuusitoistavuotiaat partion jälkeen. Heilläkin kerta oli mennyt kivasti ja ryhmät olivat tehneet ihan erilaiset toimintasuunnitelmat. Heräsi ajatus, pitäisikö tällä jaolla mennä hiihtoloman sijasta kesään saakka. Sanoin, että mietitään. Iltaan kuului myös oikeasti ikävä episodi, kun Tarkkailija oli jututellut partiossa Sähikäisen luokkatoverien kanssa ja kuullut asioita, jotka vaativat aikuisen välitöntä puuttumista.

Torstaina vein aamupäivällä papereita puolueen toimistolle, valkkasin kuvan ehdokasjulkistukseen (ohje oli että ei mitään pönötystä ja muistin rennoksi kehutun kuvan, kun mikki kädessä puhun partioihanteista lupauksenantajille) ja jatkoin työmaalle. Siinä sitten ensin avauduin läheiselle työkaverille ja iltapäivän palaverien jälkeen pomolle. Tämä totesi, että nyt tarvitaan kasvotusten käytävää tiimipalaveria ja totesi, että on sullakin kyllä kaikenlaista, kyllähän erilaiset puuhat auttavat jaksamaan, mutta vain johonkin rajaan asti. Päivällä pistin viestiä Sähikäisen luokan vanhempien ryhmään ja vanhemmista yksi kysyi privaatisti tarkennuksia. Illalla pistin viestiä vielä Sähikäisen opettajalle.

Perjantaina sitten palaveerattiin ja lähdin töistä hyväntuulisena. Olin myös saanut Sähikäisen opettajalta viestin, jonka mukaan hän ottaa tilanteen vakavasti ja toimii niin kuin toivoin. Sähikäinenkin oli koulupäivän jälkeen jotenkin tavallista iloisempi, vaikka totesikin tuttuun tapaan poikien olevan idiootteja.

Lauantaina köröteltiin mökille katsomaan vaurioita ja valmistelemaan purkua. Suunnittelija kävi ottamassa mitat mökistä ennen kuin se on ihan kokonaan maan tasalla. Olemme nimittäin yksimielisiä siitä, että uusi mökki tulee vanhan paikalle, modernisoituna versiona vanhasta. Tiedämme mikä siinä toimii ja mikä vaatii korjausta-

Tänään sunnuntaina ei ollut ohjelmassa mitään, ei yhtään mitään.

Miten sitten jaksan tätä kaikkea?

Ykkössääntö on, että asioihin reagoidaan heti, kun ne tulevat vastaan. Pienen sälätekemisen ei anneta kertyä. Minä en odota kenenkään vastaavan viesteihini heti, mutta hoidan itse asiat pois alta. Tällä viikolla se näkyi siinä, että kun päätös purkamisesta lopulta tehtiin, niin hoidin kaikki tarvittavat puhelut heti ja sen jälkeen yritin keskittyä muuhun.

Kakkosjuttu on, että pyrin hankkiutumaan eroon velvoitteista, joista ei ole enää minulle iloa, ja otan tilalle sellaisia, joista tulee iloa. Nykyään Tarkkailija kuuluukin lippukunnan hallitukseen, mutta minä en. Muutamasta muusta hommasta irrottautumiseen sain yllättävää tukea piirin toimistoa myöten. Toisaalta rupesin syksyllä tekemään eräänlaista viikkotoimintaa aikuisvartiolle (tehtiin iltalenkkejä mielenkiintoisissa maastoissa), koska kärsin akuutista organiseeraamisvajeesta. Olen yli kolmekymmentä vuotta yrittänyt opetella miettimään, jaksanko kaikkea mistä innostun. Yleensä menee överiksi, mutta sitten tulee aika rauhoittua.

Kolmantena teen asiat yksi kerrallaan. Se ei tarkoita, ettenkö yhtä juttua tehdessä, antaisi seuraavan asian jo mielen pohjalla kypsyä. Minua väitetään nopealiikkeiseksi, mutta kuntavaaliehdokkuutta olin miettinyt syksystä saakka ja päättänyt, että vastaan myöntävästi, jos joku kysyy, mutta en itse aktiivisesti hakeudu. Mökinkin kanssa olimme jo kypsytelleet ajatusta purkamisesta, jos korjaaminen osoittautuu liian hankalaksi.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, yritän huolehtia päivittäisestä ulkoilusta ja levosta. Varaan isoja tyhjiä hetkiä, jolloin en tee muuta kuin olla möllötän. Tai metsästän poksuja ja suojelen jästejä velhomaailman pahoilta voimilta. Mutta en varjele lepohetkiäni turhaan, vaan tarvittaessa multitaskaan. Tämän päivän kävelylenkillä kävin katsomassa partiota varten pulkkamäen, testasin töitä varten yhtä laitetta ja, kun äiti tuli vastaan, kävimme läpi mökkiprojektin viimeisiä käänteitä. Pääasia oli kuitenkin se kävelylenkki. Muut tulivat siinä sivussa.

Näillä aatoksilla alkavaan viikkoon. Mitähän se tuo tullessaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti