Kyllä se mun elämäni loppuun kestää

Isä ja äiti ostivat mökin 35 vuotta sitten. Isällä tärkein valintaperuste oli sijainti. Hänen lapsuudenkotiaan ei ollut vielä myyty, mutta hän tiesi senkin päivän joskus koittavan. Mökki on isohkon järven rannalla, hyvien kulkuyhteyksien päässä ja se on tilava. Mitään kuntotarkastuksia ei tehty. Lattia oli tuolloin jo vähän vinksallaan ja yhtä huonetta alettiin viisi vuotta myöhemmin sanoa homehuoneeksi.

Isä laittoi mökkiin uudet muovimatot ja peitteli seinät mäntypaneeleilla. Pihalla lotisi monta kevättä vesi, mutta jossain kohtaa tilanne korjattiin kaivelemalla salaojia. Yritin ehdottaa lattiaremonttia, mutta isä siihen aina, että ei, mikä tietoa lisää, se tuskaa lisää. Vajaa parisenkymmentä vuotta sitten äiti sai tarpeekseen natisevasta eteisenlattiasta ja sai isän laittamaan sen uusiksi. Samalla isä ryömi keittiön lattian alla ja tuki myös sitä. Ongelmat korjattiin, mutta isompiin remontteihin isän vakiovastaus oli: kyllä se hänen elämänsä loppuun asti kestää.

Kun isän kunto ja etenkin muisti alkoi heiketä, totesin mielessäni, että nyt tälle ei tehdä mitään, mutta kun isästä aika jättää, niin sitten tälle on tehtävä jotain. Mutta mitä, korjata vai rakentaa kokonaan uusi. Pintapuolisesti talo näytti olevan ihan kohtuullisessa kunnossa eikä kuntotarkastuksessa ilmennyt mitään hälyttävää. Oikeastaan tarkastuksen parasta antia oli tieto siitä, mikä ongelmia oli aiheuttanut. Ei vain turhan matala ja heikosti tuuletettu rossipohja, vaan se, miten vesi valui koko takapihan alueelta talon alle.

Päätettiin aloittaa tutkimalla korjausvaihtoehtoa. Ensin lähtivät pahvit sisäkatosta, sitten paneelit, tapetit ja pahvit. Lattia aukesi ja alla näytti pahalta, mutta olisi se edelleen korjattavissa. Isän korjaukset hymyilyttivät: siellä oli viritetty kestopuusta ristikko jo pehmennyttä alapohjaa tukemaan. Vasta kun seinälaudoituksen alta löytyi kattohuopaa, joka piti kosteuden seinässä, ja kattopahvia, joka sitä levitti, timpuri totesi, että eiköhän vedetä koko talo maantasalle.

Nyt on viime viikonloput jatkettu purkua. Kyllähän tuon jo kaivinkoneella lavalle pistelisi, mutta kun ollaan jo näin pitkällä, on järkevää hoitaa lajittelu jo ennen kuin tuodaan kaivuri paikalle. En tiedä, onko se rahallisesti kannattavaa, mutta on se ainakin ekologisempaa ja harrastukset maksavat. On ollut oikeastaan tosi hauskaa perehtyä siihen, mitä mökin pinnan alta löytyy.

Olin joskus isälle kiukkuinen, kun jätti mökin sellaiseen kuntoon, että joudumme sen purkamaan. Kun tässä on uutta suunniteltu, olen muuttanut mieleni. Voimme veljen kanssa rakentaa juuri sellaisen mökin kuin haluamme. Sellaisen, joka meidän elämämme loppuun kestää.