Mutta onko se oikeutettua?

Olen lukenut B-P:n viimeisen viestin seurakuntaneuvostossa alkuhartaudeksi kerran kummallakin edellisellä vaalikaudella. Kun luin sen jotain kahdeksan vuotta sitten, sain jopa silloisen kirkkoherran herkistymään; teksti oli tietenkin hänelle partiolaisena tuttu. Me oltiin tehty vaikeita kiinteistöihin liittyviä linjauksia, jotka kuitenkin tiesimme jo tuolloin oikeiksi. Nytkin kun taakse katsoo, niin hyvinhän kaikki on järjestynyt: pian eläköityvä kirkkoherra oli halunnut jättää seurakunnan hyvässä kunnossa seuraajalleen. Mutta miten me tällä kaudella ollaan saatu maailmaa pikkuisen paremmaksi?

Ei tästä oikein alkuhartautta saa. On ollut aikas repivä vaalikausi, kun kaikkea on katsottu sateenkaarevien silmälasien läpi. Välillä ihan naurettavuuteen asti. Teimme alkukaudesta aloitteen, että seurakunnan tilat ovat kaikkien niiden avioliiton solmivien parien käytössä, jotka pyytävät liitolleen siunausta ja haluavat tulla vihityiksi ja viettää hääjuhlaansa seurakunnassa. Äänin 10-6 asia siirtyi tuomiokapitulin ratkaistavaksi. Sen jälkeen on vuosittain säädetty lähetysmäärärahoihin liittyviä prosentteja ja prosenttien osia. Tila-asioisssa ollaan lähinnä toteutettu edellisen kirkkoherran johdolla tehtyjä linjauksia. Seurakunnan työntekijöiden kanssa jutellessa on huomannut työskentelyilmapiirin parantuneen, mutta se ei todellakaan ole meidän luottamushenkilöiden ansiota. Kaikesta huolimatta seurakuntaneuvostossa on aina ollut hyvä henki, kun kokoukset ovat olleet hyvin johdettuja.

Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori sanoi äskettäin A-studiossa, että hänestä ei ole mitenkään kiinnostavaa keskustella, oliko jokin hyökkäys kansainvälisen oikeuden vastainen. Siinä kun ei yleensä ole mitään epäselvää. Kiinnostavampi kysymys on, onko se oikeutettu. Professorin mukaan hyvä valtiojohtaja ei jää täysin kiinni kansainvälisen oikeuden sääntöihin, vaan on valmis rikkomaan niitä, jos se on ilmeisen oikeutettua. Hyvä esimerkki tästä on hänen mukaansa, NATOn pommitukset Kosovossa 90-luvulla. Silloin pelättiin Srebrenican tapahtumien toistumista. Aina on kuitenkin muistettava, että sääntöjä ei voi rikkoa kevyesti. Ne on laadittu heikoimpien turvaksi.

Me kirkkovaltuutetut emme onneksi johda valtioita tai puolustusliittoja, vaan ihan vain seurakuntia ja seurakuntayhtymää. Kysymys sääntöjen vastaisten tekojen oikeutuksesta on koskenut meitäkin ja löytyyhän sama ajatus myös Raamatusta: Kun työnteko on sapattina kiellettyä, niin saako sapattina parantaa sairaita? Nyt parisen tuhatta vuotta myöhemmin suomalainen yhteiskunta on ratkaissut tämän niin, että sunnuntaityöstä maksetaan tuplapalkka. Se ohjaa kiireettömät työt arkipäiviin. Meidän esityksemme vihkimisistä oli epäilemättä aloitteen jättämisen aikaan olleiden sääntöjen vastainen. Muutamat lähetysjärjestöt ovat taas selvästi rikkoneet sääntöjä. Mutta onko kummassakaan tapauksessa sääntörikkomus ollut oikeutettu? Jonkinlaista osviittaa antaa se, että ensimmäisessä tapauksessa säännöt ovat muuttumassa ja jossain määrin muuttuneet, toisessa taas ollaan jääty kiinni vuosikymmenten takaisiin sääntöihin. Muista kirkkokunnista löytyy monenlaisia sääntöjä ja tulkintoja.

Seurakunnan johtaminen olisi helppoa, jos meillä olisi valmis sääntökirja, jonka mukaan toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Sen sijaan meitä on vain 1+16 erilaista ihmistä tekemässä päätöksiä valmistelijoiden tuella. Meille on annettu tehtäväksi miettiä paitsi, mitä säännöt sanovat, myös sitä, mikä on missäkin tilanteessa oikeutettua. Erityisen tärkeätä tämä on ollut silloin, kun säännöt ovat olleet epäselvät tai tuntuneet epäreiluilta. Jokainen on joutunut miettimään tätä omasta asemastaan ja omista lähtökohdistaan. Meitä myös sitovat aiemmin tehdyt päätökset ja antamamme lupaukset, kuten vaaliohjemiimme kirjatut vaalilupaukset.

Palaan vielä noihin kymmenen vuoden takaisiin tunnelmiin. Kiinteistölinjaukset tehtiin nopeasti kauden alkuun ja kun sitten seurakuntalaisilta alkoi tulla kommenttia, sitä väistämättä mietti, mitä oli tullut päätettyä. Välillä seurakuntalaisten terveisiä tuotiin seurakuntaneuvostoonkin. Nyt jo eläköitynyt kirkkkoherra ei pitkään kuunnellut mussutusta, vaan ärähti: “Oletteko koskaan kuulleet sellaisesta asiasta kuin edustuksellinen demokratia?” Tämä sama kuvio toistui ennen vuodenvaihdetta yhtymässä yhden kiinteistökehityshankkeen kohdalla. Ja sit oli mun vuoro äristä, että nyt on kyllä rikottu kaikki pelisääntöjä, kun painostuksen alla ollaan pyörtämässä päätöstä. Kun asiaa myöhemmin puitiin, puheenjohtaja antoi ymmärtää, että koki ylimääräisten kokousten koollekutsumisen oikeutetuksi.