Varamies

Isäni pääsi työuransa huipulle vuonna 1976, kun peruskoulu tuli. Hän sopi työkaverinsa kanssa, että tämä on rehtori ja hän on vararehtori. Kolmesti hän sitten hoiti rehtorin virkaa: kaksi äitiyslomasijaisuutta ja kolmannen, kun kollega vuosituhannen lopulla siirtyi lopultakin työuralla eteenpäin kaupungin perusopetuksen johtajaksi. Isän erityistehtävä oli puhutella törttöilevät pojat ja siinä hän oli varsin taitava.

Ei isä kollegan siirryttyä eteenpäin rehtoriksi noussut. Hän järjesti asiansa niin, että hoiti rehtorin virkaa lukuvuoden aikana, mutta palasi kesäksi riviopettajaksi. Nuorempi kollega hoiti ne tehtävät, lukujärjestysten laatimiset sun muut, mitä rehtorit kesällä hoitavat. Kun uusi rehtori valittiin, isä jatkoi varana.

Veljen kansaa juteltiin tässä yhtenä päivänä, että on kyllä ihan parasta olla vara, jos se varsinainen hoitaa oman hommansa hyvin. Siinä on hyvin informoitu, mutta toinen tai toiset kantaa päävastuun. Ja se toinen saa toki ne varsinaiselle kuuluvat oikeudet myös.

On siinä varan tehtävässä riskinsäkin. Minä olen isäni tapaan toistaiseksi onnistunut välttämään nousun varasta varsinaiseksi, mutta veljeni ei. Vara kun tuppaa olemaan hyvin informoituna ja varsinaisen touhuja läheltä seuranneena varsin luonteva valinta seuraajaksi. Etenkin yhdistyksissä.

Yhteisessä kirkkoneuvostossa tai kiinteistön johtokunnassa minulla ei ole ollut vaaraa nousta varsinaiseksi, mutta tän meidän kotiseutuyhdistyksen kohdalla tilanne on toinen. Puheenjohtaja on aina silloin tällöin vihjaillut. Tosin vihjailu on vähentynyt viime aikoina, kun mulla aina välillä pääsee sometus lipsumaan. Kuulemma joulun aikaan yksi päivitys oli poikinut kolme yhteydenottoa, enkä minä kuin vähän jakanut lapsuusmuistoja kartanon tädistä.

Isäni lailla minä olen oppinut varsin taitavaksi pistämään törttöileviä teinejä ojennukseen. Partiossa usein on kyse ihan siitä, että opetellaan tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Usein taustalla on ihan vain kommunikaatiovaikeuksia ja väärinkäsityksiä. Yleensä totean vain, että te ootte molemmat hyviä tyyppejä ja pidän teistä kovasti, mutta nyt toi riittää: kun sitä itteään tonkii se alkaa vain haista. Oli vain hiukan outo olo, kun yhtäkkiä tunnistin varana ja hyvin informoituna samantyyppistä ongelmaa seurakunnan isojen poikien välillä. Eihän sitä voinut kuin todeta, että voisitte selvittää tän asian, jottei meidän luottamushenkilöiden tarvitse kuunnella jatkuvaa rutinaa.