Kyllä sääntöjä pitää noudattaa

Luin Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan herkässä iässä. Murrosiässä. En ollenkaan ymmärtänyt, mikä Rokkaa pohjimmiltaan potutti, siis sitä kolmevitosta seitsemän lapsen isää, jonka raskaana oleva eukko leikkasi itse ruista kannaksella, joka oli uudestaan menettämässä maatilan ja maatilan mukana vastarakennetun talon. Tuolloin ne nuorimmatkin asevelvolliset olivat minun silmissäni aikuisia miehiä. En oikein edes tajunnut sitä, miten isoja ikäeroja miehillä oli. Rinnastin tuolloin upseerit opettajiin ja miehet oppilaisiin. Yksi vetoavimmista kohdista oli se, missä tappion jo häämöttäessä pataljoonan pahimmat jermut komennettiin ylimääräisiin sulkeisharjoituksiin.

Yksi näistä pahimmista jermuista oli Honkajoki. Honkajoki teki mitä käskettiin. Täsmälleen. Ja siinä sitä sitten oltiin. Homma meni pelleilyksi. Kuitenkin Honkajoki, kuten kaikki nämä jermut, oli tositilanteissa miehistön parhaimmistoa. Tässä tarinassa vetosi ja vetoaa edelleen kaksi asiaa. Ensinnäkin sääntöjen noudattaminen ei ole synonyymi sille, että toimii oikein. Toisekseen, moni ei pysty puuttumaan mitenkään huonoon käytökseen, jos sääntöjä ei rikota.

Tarkkkailijan ei ole koskaan ollut vaikea noudattaa sääntöjä. Päin vastoin, jos sääntöä ei ole olemassa, hän kehittää säännön ja noudattaa sitä. Oli aika, jolloin uusissa tilanteissa oli kiire keritä kertomaan Tarkkailijalle, millaisten sääntöjen mukaan mennään. Jos Tarkkailija keksi itse kehittää säännön, sitä ei niin vain muutettukaan. Vasta Sähikäisen kanssa olen tajunnut, että tämä käytös ei ole ihan tavanomaista pienillä lapsilla. Sanovathan kaikki, että rutiinit ovat lapsille tärkeitä. Sitä vain ihmettelin, miksi päiväkodin työntekijät eivät oikein ymmärtäneet, kuinka tärkeitä ne rutiinit Tarkkailijalle olivat ja kuinka hänen maailmansa kaatuu, jos tapahtuu jotain yllättävää. Vaikeampi meidän vanhempien on ymmärtää tuota Sähikäistä, joka ei säännöistä piittaa, vaan kauniisti ja iloisesti hymyillen tekee mitä kulloinkin mieleen juolahtaa.

Tarkkailija on perinyt tämän luonteenpiirteen minun kauttani isoäidiltään. Minä olen aikuisena ihan tietoisesti opetellut, ettei pelkkä sääntöjen noudattaminen tuo autuutta. Että on paljon tilanteita, joissa täytyy käyttää harkintaa. Kiusallisinta tässä on se, etten voi olla sääntöjä huomaamatta. Olen aina hyvin tietoinen siitä, jos jossain tilanteessa rikon sääntöjä. Silloinkin, kun sääntörikkomus on aivan harmiton ja palvelee kaikkien etua.

Epäilemättä Tarkkailija oppii uhmaamaan aikuisia rikkomatta sääntöjä, niinkuin minäkin murrosiässä opin. Silloin tarvitaan fiksuja aikuisia, jotka eivät hymyile kiusaantuneina ikään kuin eivät huomaisi mitään, vaan katsovat vakavina ja sanovat maagiset sanat: "Onko tuo muka hauskaa?"