3. heinäkuuta 2013

Lomat lomittain

En pidä yhtään siitä ajatuksesta, että vanhemmat pitäisivät kesälomiaan lomittain saadakseen lasten hoidon järjestymään kesäkuukausina. Minusta perheen tulee lomailla yhdessä. Ei se ole lomaa, että on yksin lasten kanssa. Koska hyväkuntoiset isovanhemmat asuvat lähellä, ei meillä tällaiseen ole tarvetta. Yhtäkkiä tajusin, että nyt ei jokin täsmää. Me pidämme jo toisena vuotena lomamme lomittain ja se on jäänyt minulta huomaamatta. Mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään?

Mies oli kerran partioleirillä, kun Tarkkailija oli seitsenkuinen. En olisi muuten pestiäni nettipäällikkönä pystynyt hoitamaan. Nyt on tilanne toinen, kun lapset ovat isompia. Viime kesänä lähdimme äitiporukalla lasten kanssa lippukunnan 40-vuotisjuhlavaellukselle. Tänä kesänä suuntaan lasten kanssa piirileirille. Kumpikin reissu vie reilun viikon. Kun mies ei leirille halua, hän voi vallan mainiosti mennä töihin.

Tiukka mielipiteeni kesälomien lomittamisesta täytyykin päivittää. Kesälomien pitäminen eri aikaan on ihan tyhmää paitsi, jos toinen lähtee lasten kanssa partioleirille. Silloin toinen vanhemmista menee tietenkin töihin ja lomailee myöhemmin lasten kanssa. Työssäkäynti muun perheen lomaillessa on oikeastaan lomaa sekin. Lapsia ei tarvitse tuoda ja viedä. Saa tulla ja mennä ilman jatkuvaa kiirettä ja kelloon katsomista.

2 kommenttia:

  1. samaa mieltä olen, eli lomaillaan koko perheen voimin.

    Loman pitää olla vaihtelua arkeen. Opiskelijana sanoin että olen aina lomalla kun opiskellessa on vapaata töistä ja kesätöissä vapaata opiskelusta.

    Nyt kun lapsi jäi viikkoa etukäteen lomalle(= mummolassa) on vanhempien aika kyllä pääsääntöisesti mennyt töiden tekoon. Mutta onhan se arki erilaista kun ei ole lapsi kotona. Syödään ja ollaan erilailla. Tavallaan mukavaa, ja miten hirveä ikävä sitä voi olla jo parin päivän jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Vaikka joskus (usein) menee hermot, niin ei niitä ilmankaan enää osaa olla.

      Poista