Ne isot lapset

Olimme leikkipuistossa. Pari isompaa tyttöä oli vallannut liukumäen, leikkivät ja temppuilivat siinä. Sähikäinen ujosteli, arkaili ja odotti vuoroaan. Tuumasin hänelle alhaalta, että menee vain, ne isot tytöt ovat fiksuja tyttöjä ja tekevät varmasti tilaa. Niin kuin tekivätkin. Sähikäisen piti sitten myös siinä mäen huipulla vähän temppuilla: harkitsi laskevansa selkä edellä mutta ei sitten kumminkaan.

Tilanteessa oli jotain tuttua. Talvella suuntasimme tuttavaperheen lasten kanssa luistelemaan. Kentän olin vallannut joukko teinipoikia, jo ison miehen kokoisia, jotka pelasivat jääkiekkoa. He tulivat pitämään taukoa, kun autoin viimeisenä Sähikäiselle luistimet jalkaan. Tuumasin silloin Sähikäiselle, että nuo ovat sitten fiksuja poikia, jotka varmasti jäällä osaavat ja ymmärtävät väistellä pienempiään, kunhan me emme mene ihan eteen peliä sotkemaan.

Ja osasivathan he. Välillä hiukan hirvitti, kun kummaltakin puolelta meni luistelija mailan kanssa kovaa vauhtia ohitse, mutta kiekot eivät karkailleet meitä kohti ja sopu sijaa antoi. Isompi lapsi ei aina tajua antaa tilaa tai varoa pienempiään, mutta siitä voi huomauttaa monella tavalla. Isompiin lapsiin ei kannata suhtautua valmiiksi vihaisesti; ei mene pitkään, kun oma lapsi onkin se isompi.