Jopa monet kirkkoon kuuluvat vanhemmat jättävät lapsensa kastamatta. Lapsen pitää kuulemma saada päättää tästä asiasta aikanaan itse. Sitten ollaan ihmeissään, jos pappi ei halua tulla lasta vain siunaamaan. Silloin ovat kyllä menneet kaikki kirkon opetukset ohi korvien.
Meidän kirkossamme kaste ei ole ns. uskovien kaste. Se erottaa meidät teologisesti karismaattisista kristillisistä kirkoista, esimerkiksi helluntailaiseurakunnasta, baptisteista, adventisteista tai vapaakirkosta. Näissä kirkoissa on jopa kastettu uudelleen lapsena kastettuja kristittyjä. Meidän kirkossamme kastetaan lapset, kasteopetuksen paikka rippikoulussa. Tämän jälkeen nuori konfirmaatiossa kertoo, haluaako Jumalan armon avulla osoittaa uskon elämässään.
Tämä liittyy siihen, mistä puhuin vaeltajalupauksen antajille lauantai-iltana. Vaeltajan ihanteena on etsiä elämän totuutta. Kun lapsi syntyy perheeseen hän ei synny mihinkään arvoneutraaliin tyhjiöön. Hän omaksuu kotinsa arvot, niin uskonnolliset kuin muutkin. Pieneksi helpoksi esimerkiksi käy se, että lapsemme osaavat luontevasti pistää bio-, pahvi-, paperi- ja sekajätteet omiin roskiksiinsa (lasi, metalli ja ongelmajäte on vielä toistaiseksi aikuisten takana). Kun sitten kasvetaan aikuiseksi, muodostetaan omaa arvomaailmaa. Osa kodin arvoista seuraa mukana, osa taas jää taakse.
Kun kuuluu kristilliseen kirkkoon, joka kastaa lapset, on outoa jättää oma lapsi kastamatta ikään kuin lapsi ei kuuluisikaan perheeseensä. Se hetki, jolloin lapsi päättää itse tulee paljon myöhemmin, aikuistuessa, esimerkiksi konfirmaation yhteydessä. Tai silloin, kun siltä tuntuu. Minä haluan lasteni käyvän rippikoulun siksi, että jos he joskus kirkosta eroavat, niin tietävät ainakin, mistä eroavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti