16. helmikuuta 2014

Ei se muista kertoa

Muistan hämärästi, miten joskus 80-90 -lukujen taitteessa partiolaisten vanhemmat valittivat, kuinka tieto ei kulje partiosta kotiin. Laput jäävät jonnekin matkan varrelle. Nyt meillä on paperisten tiedotteiden lisäksi käytössä nettisivut, facebook, tekstiviestit ja sähköposti, mutta silti vanhemmat valittavat aivan samasta asiasta. Tieto ei kulje, vaan laput jäävät matkan varrelle. Jotain on sentään muuttunut.

Enää vanhemmat eivät toivo, että partiosta jaettaviin lappuihin kirjoitettaisiin "Nähnyt:_____________" ja pyydettäisiin kotoa kuittausta. Nykyään toivotaan, että tieto tulisi suoraan vanhemmille sähköisesti. Tämä on juuri se hetki, jolloin täytyy muistaa kriisiviestintäkurssin neuvo ja olla kuin lastentarhanopettajat. Olen nimittäin tehnyt kahden ja puolen vuoden ajan kaikista tapahtumista merkinnän lippukunnan nettisivuille ja linkittänyt tiedotteet lippukunnan FB-ryhmään. Tämän enempään ei oikein lippukunnan tiedottaja pysty ellei sitten tehdä koko jäsenkunnalle sähköpostilistaa.

Pari vuotta on lyhyt aika opettaa koko jäsenistölle, että hei, meillä on nykyään sellaiset kotisivut, että niitä kannattaa seurata. Enkä tiedä, kuinka paljon jotain yksittäistä vanhempaa ne sivut oikeasti kiinnostavat. Itseä tai omaa perhettäviä koskettavia merkintöjä tulee kuitenkin verraten harvoin. Olen itsekin huono käymään lasteni harrastusten nettisivuilla, vaikka muuten olenkin toivoton nörtti. Paras ominaisuus paperisissa tiedotteissa on kuitenkin se, että tieto kulkee lapsen itsensä kautta. Lapsi hoitaa periaatteessa itse ilmoittautumisensa. Se kasvattaa.

Koulussa on siirrytty siihen, että tieto tulee lasten kautta suullisesti ja vanhemmille sähköisenä. Tämä näkyy partiossa niin, että lapsilla tuntuu olevan aiempaa heikommat valmiudet huolehtia itse muistamisista. Kun tätä ei edellytetetä koulussa, tätä on vaikea edellyttää myöskään harrastuksissa. Vanhemmat haluavat saada viestit suoraan sähköpostiinsa.

Kirjoitin joitakin kuukausia sitten siitä, miten Tarkkailija oli unohtanut uimahallikäynnin. Kaikki kommentit ovat olleet sellaisia, että äidin olisi pitänyt muistaa. Ei isän eikä lapsen, ei siis koululaisen itsensä, vaan äidin. En ala. Olen sen verran vanhanaikainen, että lähden siitä, että kyllä lapsen pitää itse tällaiset asiat muistaa. Toisaalta olen sen verran uudenaikainen, että jos vastuu kuuluu vanhemmille, se kuuluu molemmille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti