Ja sitten sukeltamaan

Tarkkailija osaa vihdoinkin uida. Pari metriä parhaimmillaan, puolipaniikissa pinnalla räpiköiden, mutta kuitenkin. Siitä se lähtee! Päätimme, että nyt opetellaan uimaan eikä sukeltamaan. Päätä ei tarvitse kastella. Unohdamme myös myyrät ja muut nykyajan kotkotukset. Jos äiti on opetellut ensiksi uimaan koiraa ja sitten sammakkoa, se sopii pojallekin. Mummi vielä muisteli, miten 50-luvulla istuttiin uimakoulun aluksi rannalla rivissä ja harjoiteltiin uimaliikkeitä. Ennen kuin menimme syvemmälle veteen, teimme rantavedessä kuivaharjoittelua. Tarkkailija ei ui oikein koiraa eikä sammakkoa, vaan jotain siltä väliltä.

Ymmärrän sen ajatuksen, että ei saisi pelätä sukeltamista tai paremminkin ei saisi liikaa säikähtää pään joutumista vahingossa veden alle. Että siksi opetellaan ensin sukeltamaan ja sitten vasta uimaan. Mutta kun... lopputulemana on lapsi, joka seisoo rantavedessä tarkkailemassa kuinka muut sukeltelevat eikä todellakaan aio kastella päätään. Jos taas opettelee suoraan uimista, on tiedettävä uimaliikkeet tai muuten ei vesi kanna.

Nyt sitten pitäisi päättää, jatketaanko uimakoulujen käymistä ja pistänkö ilmoittautumiseen lisätiedoksi, että lapsi osaa uida, mutta ei sukella eikä siitä saa tehdä kynnyskysymystä. Kouluun nyt ainakin ajattelin ilmoittaa, jos ensi talvena on ohjelmassa uimahallikäyntejä. Todennäköisesti opettaja ei minua usko, mutta olenpahan ainakin yrittänyt.

Lehtitietojen mukaan 15-24 -vuotiaista nuorista vain 86% osaa uida. Väittäisin, että uimataidottomien joukossa on paljon sellaisia, jotka eivät nyt vain halua kastella päätään ja uimaanopettelu on sitten tyssännyt siihen. Lehdissä syiksi tiedettiin mm. kotipaikka: jos kotipaikkakunnalla ei ole uimahallia tai jos luonnonvedet ovat keskikesälläkin viileitä, niin motivaatio opetella uimaan ei ole kovinkaan korkea. Tällaisia ongelmia ei näillä kulmilla ole.