Etsikkoaikoja

Tämä sunnuntai on 11. helluntain jälkeinen sunnuntai ja päivän otsikkona etsikkoaikoja. Jotenkin tässä nyt pääsi käymään niin, että puhuin illalla Kivikirkon messussa. Saarnaksi puhetta ei voi sanoa, koska olen maallikko. Olen aina ollut sitä mieltä, että voin kyllä avustaa messuissa kantamalla kolehtia tai lukemalla tekstejä, mutta minusta ei ole laatimaan puheita tai rukouksia. Mietin itsekseni, että en ryhdy leikkimään pappia tai maallikkosaarnaajaa, vaan lähden niistä asioista, jotka pyörivät mielessä: YT:t, Gaza, tasa-arvo, seurakuntauudistus ja kirkostaeroamisista johtuneet säästötalkoot, mitä niitä nyt on. Päivän teksti oli Roomalaiskirjeen 11. luvusta (Room. 11: 17-24).

Roomalaiskirjeen on kirjoittanut Paavali, juutalaisuuden suuri uudistaja. Kuten tiedämme, uudistukset menivät niin pitkälle, että syntyi kokonaan uusi uskonto: kristinusko. Kun Paavali tämän kirjeen kirjoitti, kristinuskoa pidettiin vielä yhtenä juutalaisuuden muotona ja sitä myöten Rooman valtakunnassa sallittuna uskontona.

Tämä teksti kertoo vertauskuvan muodossa niistä, jotka tekivät jotain aivan ennen kuulumaton. Söivät melkein mitä vain, jopa sian lihaa, eivätkä ympärileikkauttaneet poikalapsiaan. Teksti oli suunnattu heille: ette te ole sen parempia tai huonompia Jumalan silmissä kuin he, jotka olivat ennen teitä ja jotka pitivät tarkemmin kiinni Mooseksen lain määräyksistä.

Juuret ja runko ovat silti samat. Runko kannattelee oksia eivätkä oksat runkoa. Jos tarkkoja ollaan, niin kyllä runko- ja juuristokin lakkaavat kasvamasta ilman vehreitä oksia.

Minä en pysty enää lukemaan Raamatun tekstejä irrallaan siitä historiallisesta tilanteesta, missä ne on aikanaan kirjoitettu. Siinä on jotain historian ironiaa, kuinka Paavalin, suuren uudistajan, tekstejä useimmin siteeraavat ne, jotka eivät haluaisi kirkossa minkään koskaan muuttuvan.

Valitsimme tämän tekstin tämän kirkkohetken tekstiksi ihan toisesta syystä. Olen nimittäin työpaikassa, jossa on taas menossa YT:t. Lakisääteinen kuusi viikkoa umpeutuu viikon päästä ja sitten voidaan aloittaa irtisanomiset. Seurasin HR:n eli henkilöstöhallinnon tiedotustilaisuutta englannin kielellä. Yleensä englannin kielellä asiat kuulostavat jotenkin pehmeämmiltä, mutta tällä kertaa ei. Irtisanominen on englanniksi ”made redundant” ja redundant kääntyy turhaksi tai ylimääräiseksi. Tähän sitten vertaus puusta, josta karsitaan vanhoja kuihtuneita oksia ja istutetaan tilalle uusia, jotka tuottavat hedelmää, iski aika karusti.

Tässä tilanteessa on moni taas nukkunut yönsä huonosti. Siksi pyysin päivän virreksi virren 600, jossa veisataan: "Hyvyyden voiman ihmeellinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin. Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin."

Kirkossa uudistustahti ei ole ihan samanlainen kuin teknologiateollisuudessa, mutta aika samanlainen meno tuntuu kirkossakin juuri nyt olevan. Vanhoja toimintoja katsotaan kriittisesti, mikä tuottaa hedelmää, mikä on turhaa ja ylimääräistä. Joskus iskut osuvat kipeästikin.

On tärkeää olla armollinen heille, jotka eivät oikein pysy maailman muutoksissa mukana. Tuossa papin (nainen) kanssa juttelimme, miten hän on aloittanut työuransa paljon epätasa-arvoisemmassa maailmassa kuin minä olen. Kirkon viroissa ja seurakuntaneuvostoissa on vielä paljon heitä, jotka ovat aikuisella iällään joutuneet opettelemaan, että Jeesuksessa Kristuksessa ei ole ihan oikeasti miestä eikä naista ja että se tarkoittaa vähän eri asiaa nykyään kuin 2000 vuotta sitten. Minun työssäni ei sukupuoleni ole noussut esiin kuin silloin, kun raskaus tai imetys rajoitti matkustamista, vaikka vanhastaan miesvaltaisella alalla työskentelenkin.

On selvä, että sukupolvikokemukset vaikuttavat siihen, miltä maailman meno näyttää ja tuntuu. Toisaalta on muistettava, että kaikki mikä oli parisen tuhatta vuotta sitten uutta ja ihmeellistä ei ole sitä enää tänään. Sama pätee myös, jos katsoo ajassa vaikka parisenkymmentä vuotta taaksepäin.

Tässä tilanteessa on tärkeää antaa arvo edellisille sukupolville ja heidän työlleen. Heidän ansiostaan meillä on tämä kirkko, nämä rakennukset, tärkeät perinteet. Juuret ja runko, jotka pysyvät. Samalla tulee muistaa, että kun maailma muuttuu, on pysyttävä muutoksissa mukana. Täytyy löytää tapoja, millä evankeliumi tavoittaa nykyihmisen ja puhuttelee häntä.

Mitä tulee työtilanteeseeni, niin meitä ei tarvitse liikoja surkutella. Kyse on kuitenkin korkeasti koulutetusta väestä, joka löytää paikkansa tämänkin myllerryksen jälkeen. Kansantalouden kannalta olisi tietenkin hyvä, että se paikka olisi Oulussa eikä Piilaaksossa. Tietynlaista perspektiiviä sain kesällä, kun vanha kaverini teki pienen facebook-päivityksen.

Ystääni on naimissa israelilaisen miehen kanssa. Perhe asuu täällä, mutta oli kesällä sukuloimassa Israelissa. Perheen tytär on poikani kanssa samanikäinen. Tyttö oli serkkunsa kanssa käymässä kahdestaan jäätelökioskilla, kun tuli rakettihälytys. Äiti lähti nuoremman lapsen kanssa suojaan, isä lähti tyttöjä hakemaan. Tarina päättyi onnellisesti: tytöt oli ohjattu suojaan eikä isällekään käynyt kuinkaan. Lopuksi ystäväni, pasifisti ja kasvissyöjä, joka ei halua tappaa edes eläimiä, totesi, että pahinta tässä oli sen tajuaminen, että he olivat sillä turvallisemmalla puolella. Mitä toisella puolella tapahtuu, sitä ei oikein pysty ajattelemaan.

Olen varma, että maailman muutosten keskellä kirkko säilyy. Meidän tehtävämme on huolehtia, että puussa on vehreät oksat. Me olemme siitä onnekkaita, että meidän ei sentään tarvitse pelätä henkemme tai toimeentulomme puolesta. Pahimmassa tapauksessa on sosiaaliturva ja viime kädessä diakonia. Suurin pelko tässä useimmilla taitaa olla, pysyykö työ mielekkäänä, ja seurakuntalaisilla myös se, löytyykö mielekästä tekemistä vapaaehtoisena tai seurakuntalaisena. Minullakin on omia ajatuksia siitä, mihin suuntaan asioita pitäisi kehittää, mutta nyt on hyvä hetki vaieta seurakunnassa.