Aika mielipuolista

Sanoin perjantai-iltana miehelle, että pistää herätyksen seitsemäksi, jotta kerkiän aamulla ajoissa bussiin ja sitä kautta piirin johtajapäivään. Mies kysyi, että olenko koskaan miettinyt, että on tämä minun elämäni aika mielipuolista. Totesin, että olen. Itse asiassa olen miettinyt tätä viimeisen parin viikon aikana kahdestikin: ensin kun joku pappi puhui jotain työputkesta ja leirivapaista, sitten kun lounaskeskustelussa puhuttiin kesäleireistä ja lasten kesähoidosta.

Papilla oli takana kymmenen päivän työputki eikä hän omien sanojensa mukaan ollut kerinnyt pitää leirivapaita ja että tiedänhän minä, miten kuitti niiden jälkeen. Joo-o. Tiedänhän minä. Jos viikonloppuna on partioretki, niin vielä maanantaina töissä on aikas väsynyt. Viikonloppuretki meinaa minulle aina kahdentoistapäivän työputkea, mutta en ota sitä viikonloppua työnä vaan yhtenä tapana viettää vapaa-aikaa. Tiedän kyllä, otta on ihan eri juttu mennä leirille töihin kuin... no siis olla partioretkellä. Lähtökohtana minulla on aina ollut, että lopetan heti, kun tää ottaa enemmän kuin antaa.

Töissä lounaalla pohdittiin kouluikäisten lasten kesähoitoa. Seurakunnan järjestämät kesäleirit ja päiväleirit on yksi ihan hyvä vaihtoehto. Sanoin siihen sitten, että kunhan ette partioretkelle pistä sellaista lasta, joka ei sinne halua. En halua yhdenkään kiukuttelijan pilaavan omaa leiriäni. Sain vastaukseksi, että yhtä lailla se muillakin leireillä. Niin varmasti joo, mutta niillä on yleensä palkatut vetäjät: minä vietän leirillä kesälomaani. Ilmeet ympärillä olivat aika... taisi muutama kokea valaistumisen hetken.

Mutta se piiripäivä. Kannattiko sen vuoksi herätä lauantaiaamuna aikaisin? No ilman muuta! Varsinaisen kokouksen ja suurleirimainoksen lisäksi istuin kahdessa koulutusrupeamassa. Ensin kuuntelin, miten saadaan paikallislehden toimittaja tekemään juttu itselle tärkeästä asiasta. Sitten kuuntelin, millainen kehitysvaihe se semmoinen murrosikä on, mitä murrosikäisten kanssa kannattaa tehdä, mitä taas ei. Kumpikaan ei ole minulle uusi asia, mutta taas opin pari uutta juttua. Olen ollut monissa partion viestintäkoulutuksissa ja toiminut paljon murrosikäisten kanssa. Nykyään puhutaan tarpojista, ennen vartionjohtajista ja vaeltajista. Näiden lisäksi tapasin tuttuja.

Aina silloin tällöin havahdun siihen, miten paljon sellaista olen partiossa oppinut, mitä muut eivät tiedä. Töissä minulle äskettäin luennoitiin oman motivaation merkityksestä, kun heitin "löytyykö vapaaehtoisia vai täytyykö määrätä". Sanoja tiesi kyllä minut partiojohtajaksi, mutta hän ei tainnut tietää yhtä aivan olennaista asiaa partiosta. Kun toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, niin ilman johtajien ja johdettavien omaa motivaatiota ei tapahdu kyllä yhtään mitään. Jos johtaja tyrii porukan motivoimisen, hän huomaa hyvin nopeasti olevansa johtaja ilman johdettavia. Työelämässä vapaaehtoisuus on kuitenkin vain näennäistä ja jos liikaa korostetaan oman motivaation merkitystä, mennään manipuloinnin puolelle.

Että joo, onhan tämä aika mielipuolista, mutta tähän on tullut kasvettua kiinni. Tänään poikkesimme vielä lasten kanssa talvileirillä ja iltakävelyn järjestin niin, että sain samalla katsottua paikat seuraavaa laumailtaa varten. Kun näkee seikkailijat into piukeena ylittämässä ojaa A-pukilla ja johtajat kehumassa, miten kiva reissu on ollut, niin sitä ymmärtää, miksi tätä tekee. Sitä nyt vain haluaa järjestää lapsille ja nuorille elämyksiä ja samalla kehittyä itse. Voisi sitä vapaa-aikansa huonomminkin käyttää.