Hyvä kokous on napakasti johdettu. Ei riitä, että asia kiinnostaa. Keskustelulle on oltava aikansa, mutta turhanaikaiselle jaarittelulle on pystyttävä pistämään rajat - oli se jaarittelija kuka hyvänsä. Aika usein minullekin sanotaan, että nyt voitaisiin kyllä mennä jo eteenpäin. Päätöksentekohan on taito myöskin. Kun kaikki ovat tulleet kuulluiksi, puheenjohtaja vetää asian yhteen ja sihteeri kirjaa päätöksen.
Asioiden käsittelyjärjestyksellä on väliä. Lyhyet, nopeasti käsiteltävät asiat alkuun ja sitten vasta ne, joiden käsittely kestää pitkään. Jos joku kertoo lähtevänsä etuajassa, niin häntä koskettavat asiat pyritään käsittelemään ensin. Käsittelyjärjestys ei ole mikään tärkeysjärjestys. Usein se on käänteinen tärkeysjärjestys. Tärkeimmän asian puiminen vie usein pisimpään ja siksi se käsitellään viimeiseksi. Kun sekin on saatu puitua loppuun, lähdetään kotiin eikä enää pähkäillä pikkuasioita.
Paitsi säännöllisesti kokoontuvaa johtajistoa lippukunnassa järjestetään monenlaista suunnittelukokousta. Näihinkin kutsut lähetetään kaikille. Kun homma perustuu vapaaehtoisuuteen, niin itse kukin osaa ja saa tykönään miettiä, haluaako tulla paikalle. Aina joskus kutsuttujen joukkoa rajataan, mutta tällainen kostautuu, jos rajaamiseen ei ole selvää syytä. Ihmiset eivät sitoudu, jos kokevat olevansa ulkopuolisia. Kun hommasta ei saa muuta palkkaa kuin hyvän mielen, niin sitouttamisen tyrivä johtaja huomaa nopeasti olevansa johtaja ilman niitä vapaaehtoisia johdettavia.
Työelämässä puhutaan toisaalta kokoustamisesta kokoustamisen vuoksi, toisaalta autonomiasta. Siinä missä partiossa tuleva kokouskutsu koetaan mahdollisuudeksi osallistua, kutsu työpalaveriin koetaan velvoittavana. Jos asia ei juuri itseä kosketa, jos asia koskettaa mutta samat päätökset pystyttäisiin kyllä tekemään pienemmälläkin porukalla, jos joutuu kertaamaan jo muissa kokouksissa läpikäytyä tai jos kokous on yksinkertaisesti huonosti johdettu, niin kokoustaminen puuduttaa. Autonomia on lainasana, mutta sillä tarkoitetaan tässä pohjimmiltaan sitä, mitä partiossa tehdään. Päätetään itse omasta ajankäytöstä ja hoidetaan sovitut tehtävät sen kummemmin patistelematta. Töissä pyritään turhaa kokoustamista vähentämään rajaamalla kutsuttujen joukkoa, koska moni ei turhankaan tuntuista palaveria uskalla jättää välistä, jottei vain menetä mitään. Tämä rajaaminen johtaa helposti siihen, että tieto osa ihmisistä saa liikaa tietoa, osalle ei tieto kulje.
Eilen istuin taas lippukunnan hallituksen kokouksessa ja jäin kuuntelemaan, kuinka kokous jatkui talvileirin suunnittelulla. Ja kyllä minä vain ihailin meidän nuoria aikuisia johtajiamme. Keskustelu eteni ja asiat käytiin läpi. Ennen kokousta oli liikkunut kaikenlaisia puheita, mutta niistä ei provosoiduttu, vaan asiat otettiin asioina. Parasta partiossa on oikeastaan se, kuinka omista sudenpennuista kasvaa fiksuja, vastuuntuntoisia aikuisia.
Omia lippukunnanjohtaja-aikojani en kyllä kaiholla muistele. Se oli ihan opettavaista aikaa ja moni oppi tuli kantapään kautta. Paljon mukavampaa onkin olla mukana hyvin johdetussa toiminnassa kuin johtaa itse. Tuolloin lippukunnan toiminnan pyörittäminen oli pienen sitoutuneen porukan vastuulla. Osa paloi loppuun, osalta hukkui motivaatio ja itsekin sain lopulta sellaisen partio-burnoutin, että siitä toipumiseen tarvittiin pari lasta. Oma ryhmä ja muu nouseva nuoriso piti toiminnassa kiinni, sai sitoutumaan: nyt he ovat juuri näitä nuoria aikuisia, joita eilen ihailin.
Minä en tällä taustalla kadehdi johtajien palkkoja. Eihän johtajaksi kukaan muuten ryhtyisi. Tai mistä sen tietää... partiokaveri on hakemassa suurleirillä varsin haluttuun, vaativaan pestiin ja sanoi, että on jo toinen haastattelukierros menossa. Tähänkin pestiin valittu maksaa samat maksut kuin muutkin osallistujat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti