Parempi naida kuin palaa

Lokakuussa 2010 mietin monen suomalaisen tavoin, haluanko kuulua evankelis-luterilaiseen kirkkoon, kun meidän piispammekin istuu tuolla noiden joukossa hämmentyneen oloisena. Tuntui siltä, että kirkossa ei oikein enää tunnettu meitä seurakuntalaisia, mitä me ajattelemme ja mihin me uskomme. Jäämiseen oli useampi syy. Ensimmäinen oli se, että lapset olivat pieniä enkä halunnut heitä erottaa kirkosta. Toinen oli ystävyys nykyisen vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtajan kanssa ja haluttomuus käyttää hänen koodaamaansa "palvelua". Kolmas oli Ben Zyscowizin esimerkki. Hän palasi jäseneksi voidakseen vaikuttaa kirkkoon sisältä päin. Ja sitten tärkein: mihin kirkkoon olisin sitten liittynyt? Ei Suomessa ollut tarjolla parempaakaan vaihtoehtoa.

Kirkkovaltuutettuna avioliittokysymys ei ole missään kohtaa ollut minulle ykkösjuttu. Se oli enemmänkin asia, mikä piti vain hoitaa. Ykkösjuttu oli partio ja siinäkin asiat piti pistää tärkeysjärjestykseen: ensimmäiseksi piti varmistaa tilat Tarkkailijan lippukunnalle, kun kolo oli lähdössä alta. Seuraavaksi piti avata keskustelu seurakunnan ja Sähikäisen lippukunnan toimivan johdon välillä, jotta kysymys taustayhteisöstä olisi toimivan johdon päätös, ei joidenkin joskus viime vuosituhannella toimineiden entisten nuorten valinta. Kolmantena piti siivota yhteisen partiotyön häntiä: yhtymän ja aluejärjestön välillä on nyt puitesopimus. Vielä pitäisi tuoda partiolaisille maksettavat toiminta-avustukset demokraattisen päätöksenteon piiriin. Nykyiset perusteet ovat vielä yhteisen kasvatuksen ajoilta. Tämä viimeinen piti pistää aloitteella alkuun nyt helmikuun kokouksessa, mutta kokous peruuntui. Jätän sit aloitteen huhtikuussa ja se siirtänee mahdollisia muutoksia vuodella.

Avioliittokysymys taas, siinä oli isompia voimia liikkeellä. Me teimme aloitteen, että avataan seurakunnan tilat kaikkien parien vihkimisille. Kirkkoherra olisi halunnut vain merkitä aloitteen tiedoksi. Samassa yhteydessä vihjattiin, että kyllä tosiasiassa jokainen pari kyllä voidaan meidänkin seurakunnan tiloissa vihkiä. Siitä ei vain haluta tehdä numeroa. Minulle tämä "pastoraalinen harkinta" olisi voinut kelvatakin, mutta tiesin, miten Tarkkailija ja etenkin Sähikäinen tämmöiseen kaksilla rattailla ajamiseen suhtautuvat. Ja koin olevani ennen kaikkea vastuussa nuorille. Loppu on historiaa.

Päätös siirtyi piispalle. Sille samalle, joka istui hiljaisena ja hieman hämmentyneenä vuonna 2010 homoillassa. Kaikkien yllätykseksi päätös oli sallia tilojen avaaminen. Olin helpottunut ja huojentunut oman seurakuntani, nuorten ja myös kokonaiskirkon kannalta, koska tästä muodostuisi ennakkotapaus. Ja samalla mietin, miten kirkkoherra tämän ottaa. Olin hiljaa kiitollinen tuomiokapitulin maallikkojäsenelle, joka oli jättänyt päätöksestä eriävän mielipiteen. Tästä ei mennyt pitkään, kun piispainkokous totesi, että heidän on otettava johto käsiinsä, jotta jo pitkään vellonut ja kaikkia rassaava keskustelu saadaan päätökseen ja tilanne rauhoittumaan.

Katselin läpi molemmat Ajankohtaisen Kakkosen homoillat ja yksi kommentti jo vuodelta 1996 jäi mieleen: samalla kun tasa-arvo on edistynyt, puheet ovat menneet rumemmiksi. Eräänlainen pohjakosketus tuli noin vuosi sitten, kun yhteinen kirkkovaltuusto keskusteli Manse Pridesta. Tästä hyvästä se helmikuun kokouskin peruuntui, kun koko porukka määrättiin jälki-istuntoon tai kasvatuskeskusteluun. Itse kehitin iltaan muuta ohjelmaa, mutta jälkipuheiden perusteella tilaisuus oli ollut onnistunut. Kun nyt vain ymmärrettäisiin, että näissä kokouksissa ollaan tekemässä päätöksiä ja tarvittaessa äänestämässä. Näihin tehtäviin valituilla ihmisillä on vahva vakaumus, he ovat vastuussa äänestäjilleen, eivätkä yleensä muuta mieltään

Kun keskustellaan avioliittokysymyksestä, samat argumentit kiertävät eikä se johda mihinkään. Toiset vetoavat Paavalin syntilistoihin ja toiset rakkauden kaksoiskäskyyn. Sain siinä vuoden takaisessa keskustelussa aiheutettua jonkinlaisen särön, kun siteerasin 30-luvun käännöstä korinttilaiskirjeestä: "7:8 Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin; 7:9 mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa." ja jatkoin, että minusta tämä ohje koskee aivan kaikkia. Paavali on siitä hankala seksuaalineuvoja, että hänen mielestään itse kunkin olisi parasta elää selibaatissa, mutta jo Lutherin ajoista asti selibaattia ei ole vaadittu edes papeilta. Ainakin yhteen herätysliiketaustaiseen kirkkovaltuutettuun tämä taisi tehdä vaikutuksen, koska hän totesi: "Sinullakin vahva usko, mutta erilainen kuin minulla." Kun seuraavan kerran kävin ehtoollisella, sain leivän juuri häneltä.