Kyllä se mun elämäni loppuun kestää

Isä ja äiti ostivat mökin 35 vuotta sitten. Isällä tärkein valintaperuste oli sijainti. Hänen lapsuudenkotiaan ei ollut vielä myyty, mutta hän tiesi senkin päivän joskus koittavan. Mökki on isohkon järven rannalla, hyvien kulkuyhteyksien päässä ja se on tilava. Mitään kuntotarkastuksia ei tehty. Lattia oli tuolloin jo vähän vinksallaan ja yhtä huonetta alettiin viisi vuotta myöhemmin sanoa homehuoneeksi.

Sulla on kyllä aika paljon kaikkea

Viime viikko oli kyllä sellainen viikko, että toivottavasti toista sellaista tule kovin pian. Ei oikein pää pysynyt menossa mukana. Pohjatyöt tehtiin jo viikonloppuna, kun mökin lattioiden purkamista viimeisteltiin ja alkoi näyttää siltä, että kosteutta on seinissä aika monessa paikassa.

Lähdetääs...!

Pari vuotta sitten tulin Johtajatulilta kotiin sellaisen ajatuksen kanssa, että vain sellaisia tapahtumia kannattaa järjestää, joihin löytyy innostuneita tekijöitä. Väkisin ei kannata pitää tapahtumaa hengissä, jos siitä ei kukaan jaksa innostua. Tämän jälkeen en ole surrut sitä, että Tallomarally on kuollut. Into sen tekemiseen meni jo vuosia sitten, vaikka itse kullakin on kivoja kisakokemuksia. Tänä vuonna tulin Johtajatulilta toisenlaisen ajatuksen kanssa: neljännestä sektorista voi ottaa oppia.

Samalla mitalla

Kävin joitakin viikkoja sitten Vapriikissa Tampere 1918 näyttelyssä. Siitä oli varoitettu, että ei alle 13-vuotiaille. Ehkä parhaiten mieleen jäi kuvaus siitä, miten syksyllä 1917 ja talvella 1918 Tampereella vallitsi punainen terrori. Kun valkoiset alkoivat päästä voitolle, nosti päätää valkoinen terrori. Minulle jälkimmäinen on jotenkin tutumpi, koska luin herkässä iässä Täällä Pohjantähden alla. Nyt on sata vuotta kulunut. Ovatko suomalaiset viisastuneet?

Mitä partiossa tehdään?

Nuorena oli hyvin vaikea vastata lyhyesti kysymykseen siitä, mitä partiossa tehdään. Kerran jopa kannoin suorituskirjan kouluun. Nykyään vastaus tulee työkavereille helposti: partiossa opetellaan olemaan toisten ihmisten kanssa. Tähän työkaverini, ekaluokkalaisen äiti, vastasi, että partiossa kaikki tosiaan tehdään aina ryhmässä, ei koskaan yksin. Partiokaverini siihen, että ei ole ajatellut asiaa, mutta näinhän se on. Olisi ihan mahdotonta ajatella partiotaitokisaa, jossa kilpailisivat vartioiden sijaan yksilöt. Kolme on ihan ehdoton minimi.

Jaksaakohan se?

Kun Tarkkailija siirtyi sudenpennusta seikkailijoihin, oli edessä jotain pelottavaa. Ei tietenkään Tarkkkailijalle vaan minulle, äidille. Jännitin ennen syksyn ensimmäistä seikkailijaretkeä, mutta se hoidettiinkin siellä ilman rinkkaa. Jännitin vähän vähemmän ennen omaa laavuretkeä, kun käveltävää matkaa oli alle kaksi kilometriä. Se sujuikin ongelmitta. Kevään retkeä ei tarvinnut jännittää, kun sitä ei siellä ollut ollenkaan. Kesäleirillä se olisi edessä. Sillä pelottavalla jutulla oli nimikin. Sitä sanotaan haikiksi. Ilmoitin heti ensimmäisessä suunnittelukokouksessa, että hoidan seikkailijoiden haikin. Silloin voin peittää hermoiluni ja suunnitella reitin ihan itse.

En oo rahaa käyttänyt.

Olen syksystä saakka kaikki vapaahetket kiertänyt maita ja mantuja puhelin kädessä öttiäisiä metsästäessä. Stoppeja on tullut pyöriteltyä myös töissä tauoilla. Matkalla lounaalle osuu useampi stoppi ja gymi. Uusissa paikoissa tulee aina tarkastettua ja kierrettyä stopit ja gymit. Siitä hyvästä on tullut käveltyä jokunen ylimääräinen askel. Ja käytyä hierojalla valittamassa somekättä. Kokonaissaldo on positiivinen. Olen siksi muutaman pelikolikon ostanut ihan rahallakin.