7. huhtikuuta 2013

Ei saa lyödä

Seurasin vuosia sitten muuatta vintiötä päiväkodin pihalla. Tilanne lähti siitä, että hän töni toista lasta. Työntekijä komensi lopettamaan ja vintiö totteli. Heti, kun työntekijät eivät nähneet, tönitty poika sanoi äärimmäisen ärsyttävästi, että vintiö on tuhma. Töniminen alkoi taas, työntekijä huomasi tilanteen ja vintiö sai haukut, vieläpä varsin näytösluonteisesti: on se kumma kun tuo ei millään tottele. Lapsi oli kahden tai kolmen: olisi ehkä kannattanut tarkkailla, miksi lapsi töni, jos oli oikeasti tarkoitus saada töniminen loppumaan.

Kun lasten välillä on kiusaamista, näkyvään, fyysiseen kiusaamiseen on helppo puuttua. Se on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Pikkulapsilla töniminen, jopa toisen lapsen tai aikuisen pureminen, on vielä ihan normaalia käytöstä. Pitää siihen toki puuttua, mutta avainkysymys on "mitä sinä teit ensin". Tänään oli vaikea antaa kovin paljon sympatiaa Sähikäiselle, kun hän oli kaikin tavoin yrittänyt estää Tarkkailijaa siivoamasta maahan kaatuneita silityshelmiä ja saanut lopulta rikkalapiosta. Tällainen sisarusten välinen molemminpuolinen ärsyttäminen on kuitenkin vähän eri juttu. Sisaruksen kanssa on tultava toimeen.

Ongelmallista on se, jos puututaan vain sen lapsen käytökseen, jolta ensimmäiseksi loppuvat sanat kesken. Siis siihen, jolla puheen kehitys jätättää, jolla ei ole kaveria, joka on luonteeltaan äkkipikainen, jolla tuntoaisti on niin herkkä, että kokee kevyetkin kosketukset lyömisenä, tai joka ei kestä hälinää. Siinä käy helposti niin, että aikuinen menee huomaamattaan kiusaajien puolelle, palkitsee kiusaamisen rankaisemalla kiusattua. Se on helppoa. Ei tarvitse ajatella. Vaikka lyöminen, potkiminen tai pureminen jatkuisi, voi sanoa esimiehelle tai lasten vanhemmille, että kyllä sitä kovasti yrittää, mutta kun se ei tottele. Ja sitten nostaa kädet pystyyn. Pahimmassa tapauksessa lasta rankaistaan vielä kotonakin, mutta siihen todelliseen syyhyn ikävän käytöksen takana ei puututa mitenkään.

Kun meidän lastemme välillä tilanteet menevät huudoksi, pyydän molemmilta selityksen siitä, mitä oli tapahtunut. Yritän olla menemättä siihen halpaan, että huutamalla "äiti toi löi" tai "äiti toi kiusaa" saisi automaattisesti äidin puolelleen. Tavoitteena on saada lapset itse selvittämään välinsä; vielä siihen on matkaa.

2 kommenttia:

  1. Nyt muistuu ihan mieleen ala-aste aikani, kun minut laitettiin istumaan yhden tytön viereen joka sai yhtäkkiä kauheita raivokohtauksia ja alkoi täysin syystä hakkaamaan. Opettaja perusteli minun siirtoa tämän tytön viereen sillä, että olen varmasti itse pikkusiskona kokenut ottamaan lyöntejä vastaan. Onneksi seuraavana vuonna tämä tyttö ei enää ollut luokallamme.

    Omille lapsillemme olemme aina opettaneet, että toista ei saa lyödä. No, kotonahan sisarukset aina nujakoi toinen toisiaan. Pikkusisko oikein tahallaan ärsyttää ja välillä toisinpäin. Koulussa taas on eri asia. Koululainen ottaa kiltisti vastaan yhden loukalla olevan häirikön töninnät, kuristamiset ja lyönnit, puhumattakaan siitä kaikesta henkisestä väkivallasta. Ja häirikön käytöstä ei mikään tunnut muuttavan. On palaveerattu opettajien kanssa ja opettajat häirikön vanhempien kanssa. Opettajan sanoilla ja rangaistuskeinoilla ei ole mitään merkitystä. Pian ollaan katsottu tätä touhua kaksi lukuvuotta ja nyt alkaa olemaan meillä vanhemmilla mitta täysi. Onneksi koululainen purkaa sen kaiken pahanolonsa kotona, vaikka raskasta se on meille. Itse jo mietin, että onko tässä mitään muuta ratkaisua kuin että pakotan koululaisen lyömään takaisin. Loppuisiko kiusaaminen siihen. Vai pitääkö minun äitinä mennä antamaan ns. "äidin kädestä" tälle häirikölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä tilanne, joka aika hyvin demonstroi sitä jos aikuiset ovat vuosia olleet vain puuttuvinaan lapsen käytökseen.

      Minusta lapsella on hyvä olla jonkinlaiset itsepuolustustaidot, ettei ihan nyrkkeilysäkiksi jää. On se taito sitten, että väistää tai että antaa takaisin. Joskus seurasin, miten kolmasluokkalainen "häirikkö" yritti töniä samanikäistä jääkiekkoilijapoikaa. Tämän ei tarvinnut kuin vähän nostaa kyynärpäätään ja käskeä lopettamaan härkkimisen, niin toinen asettui.

      Taidan kyllä tehdä joskus oman merkinnän tästä... Se, mikä on pari-kolmevuotiaalta vielä ihan normaalia käytöstä, ei enää isommalta lapselta sitä ole. Parivuotias saa melko varmasti nyrkistä takaisin (jos ei ensimmäiseltä, niin viimeistään neljännelltä lapselta, jota yrittää lyödä), mutta koululaiset ovat jo oppineet hillitsemään itsensä eikä agressiivinen lapsi enää välttämättä saa muilta lapsilta välitöntä palautetta. Tuollainen vekara tarvitsisi melkein aikuisen viereensä puuttumaan aina välittömästi, jos puhe tai joskus myöhemmin suoritettavat rangaistukset eivät tehoa.

      Poista