Ei nimittäin toiminut, vaan vaati flashia. Se ei sitten toiminut sen enempää lasten kuin minunkaan tableteissa. Sähikäiselle oli kumminkin vakuutettu, että sitä voisi nimenomaa tabletilla pelata. Minun piti sännätä koululle palaveeraamaan, joten totesin, että mennään mummille. Siellä olisi läppäri ja siinä Kirjatti kyllä toimisi. Hetken vielä huudettuaan Sähikäinen sai kengät ja takin hämmentävän nopeasti päälle.
Oli läppäri ja kyllä toimi. Äänet eivät vain kuuluneet. Mummi siihen, että ne olivat lakanneet pari päivää sitten kuulumasta. Kirjatissa kaikki ohjeet annetaan pelkästään suullisesti, joten se sitten siitä. Urhoollisesti Sähikäinen yritti selata ja yhtä urhoollisesti mummi yritti keksiä, miten äänet saisi kuulumaan, mutta kun palasin, löysin Sähikäisen tekemästä ihan jotain muuta.
Illalla totesin, että ei tässä nyt muukaan auta, vaan pakko lainata omaa läppäriä lapsille. Siinä sitten mukulat istuivat koko illan ja, toden totta, Kirjatti oli hyvällä tavalla opettavainen ohjelmisto. Sitä minä vain ihmettelen, miksi sitä ei ole tehty sellaiselle alustalle, mitä tuonikäiset lapset yleensä käyttävät. Varsinaisen mediakasvatuksen lisäksi lapset saivat oppitunnnin tekniikasta.
Tämä mediakasvatus taisi kyllä tulla kalliiksi: tablettien lisäksi lapsille täytyy nyt hommata läppäri. Käytännössä tämä menee niin, että mies saa uuden läppärin, minä miehen vanhan ja lapset tämän, mitä minä nyt käytän.
Saapa muuten nähdä missä kohtaa marssijärjestys tässä asiassa kääntyy. Sitä uusinta konetta kun tarvitaan pelikoneena ja minä olen perheessä ainoa, joka ei pelaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti