Minähän päätän

Oltiin lasten kanssa kolmisin syyslomaviikon arkipäivät Wienissä. Lähdettiin maanantaina, palattiin perjantaina. Odotin etukäteen reissua jännityksellä. Tämä oli ensimmäinen reissu tätä lajia. Partioretkillä ja -leireillä tulee välistä kaikenlaisia tilanteita. Arki kotona ei toimisi ilman miestä. Miten sitä vieraassa maassa, kun ei ole muita, joihin tukeutua?

Olen tässä nyt sitten pari päivää kehunut miehelle, miten hienosti reissussa kaikki sujui. Asuttiin huoneistohotellissa. Tai siis kerrostalokolmiossa. Kun aamulla sanoin meneväni suihkuun ja että lasten tulisi olla pukeissa, kun tulen pois, näin myös tapahtui. Sähikäinen otti asiakseen huolehtia siisteydestäja Tarkkailija tietysti lähti mukaan. Kun oltiin reissun päällä Tarkkailija avitti suunnistamisessa. Välillä hän huomasi kyltit ja suunnitteli reitit.

Osui reissuun pari ikimuistoista raivokohtausta, joista toinen oli äidin syytä ja toinen Tarkkailijan omaa nepsyilyä. Jos Tarkkkailija on suunnitellut hyvän reitin maanalaisella Haus des Meeristä Prateriin, niin äidin ei pidä kesken matkan sanoa, että mennään toista reittiä, ei varsinkaan jos se reitti ei loppujen lopuksi ole sen lyhyempi. Toinen taas... Tarkkailijakin voisi luottaa siihen, että kun äiti on keksinyt hyvän päiväohjelman ja retkikohteen, niin ei tarvitse lähteä toiseksi päiväksi Schönbrunniin, ei vaikka siellä olisi muutakin nähtävää kuin linnanpiha, labyrintti ja eläintarha. Onneksi barokkityylinen puisto löytyi myös Maria Teresian aukiolta ja sen nähtyään Tarkkailija totesi, että voisi sinne Haus des Meeriinkin mennä.

Tämmöisellä kolmisin tehtävällä matkalla on yksi erinomainen ominaisuus. Kun reissussa on ainoana aikuisena, on reissussa vain yksi johtaja. Kaikilla on selkeät roolit ja itse kullekin on selvää, kenellä on se viimeinen sana. Tämä korostuu kriisitilanteissa, kun esimerkiksi yhdeksänvuotias raivoaa täpötäydessä maanalaisessa ja uhkaa karata. Ei tarvitse neuvotella kenenkään kanssa, vaan lapsi syliotteeseen ja oikealla pysäkillä ulos. Kuusivuotias luotti, että äiti hoitaa tämänkin tilanteen, pysytteli rauhallisena vieressä eikä kertonut, että oikeastaan koko juttu oli äidin syytä, kun meni muuttamaan jo kertaalleen suunniteltua matkareittiä.

Sama pätee myös vähemmän kriittisissä tilanteissa. Päiväohjelmasta tietenkin keskusteltiin ja ohjelmaan ilmestyi leikkipuistokäyntejä ja muuta pientä, mitä ei alunperin ollut suunniteltu. Sähikäinen teki myös erinomaisen kovaäänisesti tiettäväksi, että hän haluaa nähdä eläimiä: niin matkalla eläintarhaan kuin Maria Teresian aukiolla. Yhtä kaikki, viimeinen sana oli äidin.