Hyvä äiti synnyttää

Yksi asia, mitä en ole oikein koskaan ymmärtänyt, on se, miten synnytystapaa tai synnytyksessä käytettyä kivunlievitystäkin pidetään jonkinlaisena hyvän äidin mittarina. Tarkkailija oli Tarkkailija jo syntyessään. Synnytys käynnistyi, mutta sitten ei mitään tapahtunut. Paitsi, että minä koin olevani kipeä ja kätilöt auliisti lievittivät kipua. Parisenkymmentä tuntia säädettiin kaikenlaista. Lopulta kätilö totesi, ettei tästä nyt mitään tule, haki lääkärin ja minut kyyditettiin leikkaussaliin.

Sähikäinen taas oli Sähikäinen jo syntyessään. Ponnistamaan päästiin nopeammin kuin ikinä olisin uskonut. Kun synnytyksen jälkeen kätilö palasi lounastauolta ja kysyi, josko olisi aika imettää, sanoin Sähikäisen syövän jo kolmatta tissiä. Vähän nuolemiseksi se oli mennyt, mutta kun kätilö tuli katsomaan, Sähikäinen otti aivan oikeaoppisen imuotteen. Ennen ensi-imetystä oli päästetty jo äidin mahalle komeat kakat. Ei tarvinnut sitäkään odottaa.

Koskaan ei ole oikein selvinnyt, mikä Tarkkailijan synnytyksen etenemisen oikein pysäytti. Epikriisissä epäiltiin suhteellista ahtautta, mutta molemmista lapsista oli tehtynä synnytystapa-arviot. Kummallakin kerralla hetken kopeloituaan lääkäri totesi, että hyvin täältä pitäisi mahtua. Tarjonnassa saattoi myös olla vikaa. Tai sitten syynä oli vähän turhan aikaisin pistetty epiduraali. Tässä "aikaisin" on tietenkin suhteellinen käsite. Epiduraalia pistettiin sellaiseen aikaan päivästä, kun Sähikäinen oli jo syntynyt. Hänenkin synnytyksensä kesti yli 11 tuntia, vaikka nopealta tuntuikin. Yhtä kaikki: minuun pistettiin vuoroon epiduraalia vuoroon oksitosiinia eikä mitään tapahtunut. Aika vain kului ja lopulta epiduraalia ei enää voinut lisätä.

En ole koskaan ajatellut, että sektio olisi tehnyt minusta jotenkin huonomman äidin. Sektioon mentiin, koska se nähtiin tarpeelliseksi. Kätilö luki toisessa synnytyksessä epikriisin ja kommentoi, että kyllä siinä kaikkea koetettiin, mutta melkoiseksi säätämiseksi se näytti menneen. Nyt toisella kerralla epiduraali pistettiin sopivalla hetkellä, kun olin jo puoliksi auki. Otin sen avulla nokoset ja herättyäni kuulin, että saa ponnistaa ja hetken päästä myös, että pitää ponnistaa ja kuinka se ponnistaminen tapahtuu. Koko ajan oli sellainen olo, että nyt ei säädetä, vaan kätilöllä on homma hallussa ja minun ei auta kuin tehdä, mitä käsketään.

En missään nimessä halua kokea enää kolmatta raskautta tai kolmatta vauva-aikaa. Mutta olisi kyllä kiva synnyttää vielä kerran. Se on jotenkin niin tyydyttävä tunne, kun se lapsi lopulta liukuu ulos. Kaiken kruunasi se, kun sain sen tytön, jota olin niin kovasti toivonut. Meillä on isot kokoelmat vanhoja tyttökirjoja ja niille saatiin lukija. En minä Tarkkailijaa pois vaihtaisi, mutta tytön kanssa tehdään tyttöjen juttuja.

Moni puhuu synnytystavasta tai puudutuksista äidin valintana. Minä en halua tehdä sellaisia valintoja, joiden seurauksia en kunnolla ymmärrä. Kätilöt ja lääkärit on koulutettu tekemään nämä valinnat. Äidin osa on kertoa omista tuntemuksistaan ja sen jälkeen luottaa ammattilaisiin.