Tuntea vastuunsa

Kehityskeskustelussa oli hämmentävä hetki, kun esimies (ja kahden sudenpennun isä) palautetta katsellessaan mietti, että miten tuon nyt sanoiksi pukisi. Minulta tuli automaattisesti partioihanne "Tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen" ja jatkoin, että tämä ihanne tulee 15-vuotiaana, kun saadaan ensimmäisiä johtamistehtäviä. Minullahan ei ole työssä minkäänlaista esimies- tai edes projektinvetovastuuta, mutta vanhana partiojohtajana sitä tulee aina välillä ihan niin kuin itsestään otettua ohjat käsiin. Töissä tästä saa usein kiitosta; partiossa taas palaute on enemmänkin sellaista, että voisit sinä antaa muillekin tilaa.

Kun partioihanteet muutettiin niin, että kaikkia ei läväytetä heti kymmenvuotiaana eteen, vaan ne tulevat vastaan ikäkausittain, oli ensimmäinen reaktioni tyrmistys. Eikö elämäntotuuden etsiminen kuulukaan alle 18-vuotiaille? Pitääkö sitä ystävyyttä yli rajojen rakentaa vasta 12-vuotiaana? Mikä juttu tämä oikein on? Sittemmin olen oivaaltanut, että tässä on oma viisautensa.

Sudenpennut aloittavat toisen ihmisen kunnioittamisesta. Samoin alusta saakka opetellaan luonnon rakastamista ja ympäristön suojelua. Seikkailijana tulee vastaan "olla luotettava". Tästä konkreettinen esimerkikki on se, että kun sudenpennuista siirrytään seikkailijoiksi, puukkoa ei enää oteta johtajan haltuun silloin, kun sitä ei käytetä. Seikkailija saa jo ihan eri tavalla kuin sudenpentu tilaa näyttää olevansa luottamuksen arvoinen.

Tarpojana, kun lähestytään murrosikää, tulee vastaan ystävyyden rakentaminen yli rajojen. Se tulee juuri siinä iässä, kun nuoret jengiytyvät, kerääntyvät omiin porukoihinsa. Samojana saadaan sitten ensimmäiset itsenäiset johtamistehtävät ja uutena ihanteena tulee vastuuntunto ja toimeen tarttuminen.

Vaeltajaiässä vastaan tulee itsensä kehittäminen ihmisenä ja elämän totuuden etsiminen. Nämä tulevat juuri sillä kohtaa, kun irtaudutaan lapsuudenkodista ja kodin arvoista. Kun mietitään, mitkä ne omat arvot ovat, mikä lapsuuden kodin arvoista ovat hyviä, mitkä taas voi jättää taakseen. Tähän liittyy myös suhde uskontoon ja kirkkoon. Vaeltajat ovat usein opiskelijoita ja yhtä tärkeää kuin opillinen kehittyminen on myös itsensä kehittäminen ihmisenä.

Partiossa tehdään kaikenlaista, mutta tärkeintä on se arvopohja, jolle toiminta rakentuu. Toisen, usein hyvin erilaisen ihmisen kunnioittaminen, ystävyyden rakentaminen hänen kanssaan, luotettavuus, vastuuntunto, toimeen tarttuminen, luonto- ja ympäristökysymykset, itsensä kehittäminen ja omien elämänarvojen pohdinta. Kuten aina sudenpennuille sanon, partioihanteet, kuten toisen ihmisen kunnioittaminen, ei ole jotain mitä opitaan kerran, vaan näitä asioita opetellaan läpi koko elämän. Eikä koskaan olla täysin valmiita.