Mitä tällekin tekisi?

Vintin kesäsiivous on aina jotenkin puhdistava kokemus. Toimitamme vuoden mittaan romuja vintille. Yksi kesälomapäivä käytetään siihen, että toimitetaan romut hyötyjätekeskukseen. Tavoitteena on, että vintti olisi se paikka, jonne säilötään kesävaatteet talvella, talvivaatteet kesällä, joulu- ja pääsiäiskoristeet, muu kausitavara sekä isot matkalaukut ja rinkat, jotka eivät kaappeihin sovi. Vintin ei ole tarkoitus olla tarpeettomiksi käyneiden tavaroiden loppusijoituspaikka. Mutta mitä tehdä tavaralle, joka kaipaa loppusijoitusta?

Et sää mua määrää!

Sähikäinen oppi lopultakin lähtemään pyörällä ihan itse liikkeelle. Tai lopulta ja lopulta. Nuorempana hän tämän oppi kuin kukaan tästä perheestä: minäkin olin viiden, kun apupyörät otettiin pyörästäni pois. Yhtä kaikki: Sähikäistä piti koko alkukesä työntää työntötangosta, vaikka hän sitten pyöräilikin ihan sujuvasti. Ei hän tätä nytkään olisi opetellut, ellei samalla kertaa olisi päässyt osoittamaan, etteivät vanhemmat meidän neitiämme määräile. Hän päättää itse, mitä hän oppii ja miten.

Lomat lomittain

En pidä yhtään siitä ajatuksesta, että vanhemmat pitäisivät kesälomiaan lomittain saadakseen lasten hoidon järjestymään kesäkuukausina. Minusta perheen tulee lomailla yhdessä. Ei se ole lomaa, että on yksin lasten kanssa. Koska hyväkuntoiset isovanhemmat asuvat lähellä, ei meillä tällaiseen ole tarvetta. Yhtäkkiä tajusin, että nyt ei jokin täsmää. Me pidämme jo toisena vuotena lomamme lomittain ja se on jäänyt minulta huomaamatta. Mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään?

Luetaanpa vielä iltasatu

Tein Vanhan kirjallisuuden päivillä löydön. Muutuin Elsa Beskowin kirjojen keräilijästä näiden kirjojen omistajaksi. Joku iäkkäämpi nainen oli joutunut luopumaan kokoelmastaan. Myyjä sanoi, että nämä kirjat eivät ole olleet lasten käsissä. En sanonut, että nyt ne sitten kyllä lasten käsiin päätyvät. Tällä hankinnalla oli merkillinen vaikutus. Meillä ovat illat olleet pitkään ihan mahdotonta peeloilua. Nyt ne rauhoittuivat kuin taikaiskusta.

Ne isot lapset

Olimme leikkipuistossa. Pari isompaa tyttöä oli vallannut liukumäen, leikkivät ja temppuilivat siinä. Sähikäinen ujosteli, arkaili ja odotti vuoroaan. Tuumasin hänelle alhaalta, että menee vain, ne isot tytöt ovat fiksuja tyttöjä ja tekevät varmasti tilaa. Niin kuin tekivätkin. Sähikäisen piti sitten myös siinä mäen huipulla vähän temppuilla: harkitsi laskevansa selkä edellä mutta ei sitten kumminkaan.

Pitäis liikkua

Minulla oli koulussa liikunta seiska. Sen sai, kun pyöri keskikentällä ja yritti näyttää puuhakkaalta. Kuutosen sai, kun ei teeskennellyt, vaan olla möllötti rehellisesti. Sitä teeskentelyä sanottiin asenteeksi ja yrittämiseksi. Nyt aikuisella iällä ei riitä liikkumisen teeskentely, vaan on ihan oikeasti liikuttava, jotta pysyy kunnossa. Helpommin sanottu kuin tehty. Pelkkä arkiliikunta ei nimittäin riitä, pitäisi liikkua enemmän. Tarkkailijan motoriikan kehityksen seuraaminen on kuitenkin ollut jotenkin vapauttavaa. Toisin kuin liikunnanopettajat väittivät, tässä ei ole kyse mistään opitusta asenteesta. Tämä epäliikunnallisuus on ihan synnynnäistä. Siitä ei tarvitse syyllistyä. Perintötekijöitään kun ei voi valita.

Pystyt parempaan

Kun olin nuori nippanappa parikymppinen partiojohtaja, johdin toista kertaa elämässäni lippukunnan kesäleirin. Se meni paljon paremmin kuin edellinen kesäleiri, jonka johdin heti 18-vuotiaana. Olin oikein tyytyväinen leiriin, paitsi erääseen öiseen rinkkojensiirtelyepisodiin. Seuraavana maanantaina lippukunnan johtajisto kokoontui. Puhuttiin leiristä, mitä kaikkea olisi voinut tehdä paremmin. Puhetta riitti. Joku huomasi, että naamani alkoi mustua. Tämä sanoi, että oli se oikein hyvä leiri, mutta aina voi parantaa.