Jokohan tässä

Kun Tarkkailija oli kolmikuinen, neuvolakäynti alkoi terveydenhoitajan toteamuksella, että noin iso poika varmasti jo kääntyy. No ei kääntynyt. Eikä ollut kääntynyt kolmella seuraavallakaan neuvolakäynnillä. Houkuttelevasti aseteltuja leluja katsottiin hyvin tyytyväisenä, mutta vielä seitsenkuisena sitä maattiin rauhallisesti mahallaan tai selällään sen mukaan, mihin asentoon oli isä tai äiti lattialle jättänyt. Kahdeksankuisena oltaisiin saatu lähete fysioterapiaan, mutta paria viikkoa ennen määräaikaa sitä sitten suvaittiin kääntyä. Sama toistui kävelemisen kanssa. Kävelemään lähtö oli puolitoistavuotisneuvolassa niin lähellä, että lähetettä fysioterapiaan ei taaskaan tullut. Ajattelin Tarkkailijan kehityksen olevan hidasta, mutta vielä normaalin rajoissa.

Kun se unohtu

Olen viime aikoina unohtanut monta kertaa ottaa Sähikäiselle käsivarsikellukkeet mukaan uimarannalle. Viimeisimpänä unohdin pakata ne mukaan lomareissulle. Tämä oli ihan aitoa unohtelua: en vain enää pitänyt niiden muistamista tärkeänä ja sanoinkin Sähikäiselle, ettei enää kannata tässä asiassa luottaa äitiin. Lopputulemana tästä oli, että Sähikäinen oppi lomareissulla uimaan ja kun Sähikäinen oppi, niin Tarkkailijalle tuli myöskin kiire vahvistaa uimataitoaan ja opetella jopa sukeltamaan. Ja minä kun aloin olla jo varma, ettei tästä ikinä mitään tule.

Ja sitten sukeltamaan

Tarkkailija osaa vihdoinkin uida. Pari metriä parhaimmillaan, puolipaniikissa pinnalla räpiköiden, mutta kuitenkin. Siitä se lähtee! Päätimme, että nyt opetellaan uimaan eikä sukeltamaan. Päätä ei tarvitse kastella. Unohdamme myös myyrät ja muut nykyajan kotkotukset. Jos äiti on opetellut ensiksi uimaan koiraa ja sitten sammakkoa, se sopii pojallekin. Mummi vielä muisteli, miten 50-luvulla istuttiin uimakoulun aluksi rannalla rivissä ja harjoiteltiin uimaliikkeitä. Ennen kuin menimme syvemmälle veteen, teimme rantavedessä kuivaharjoittelua. Tarkkailija ei ui oikein koiraa eikä sammakkoa, vaan jotain siltä väliltä.

Nopeammin on nopeammin

Aina silloin tällöin kuulen jonkun selittävän, ettei ollenkaan tiedä, mikä on tarkkaavaisuushäiriö tai miten pitäisi toimia, jos tietää, että lapsella on tarkkaavaisuushäiriö. Tänään Sähikäinen demonstroi, että hänellä ei ainakaan sellaista ole, ilmeisesti ainoana koko perheestä. Joka toinen torstai nimittäin meillä täytyy siivota paikat siivoojan tuloa varten. Kerätään lelut paikoilleen ja selvitetään siellä täällä lojuvista lehti-, vaate- ja muista kasoista, mikä on menossa roskiin, mikä pyykkiin, mikä paikalleen. Siivooja tekee kyllä meillä ihmeitä, mutta ajatustenlukija hänkään ei ole.

Uimaan!

Sähikäinen ja Tarkkailija ovat uimakoulussa. Sähikäinen ensimmäistä ja Tarkkailija kuudetta kertaa. Koska vielä uimakoulun aloitusta edeltäneellä viikolla satoi räntää, hankimme lapsille märkäpuvut. Tämä näytti taas Facebookin mahdin: idea tuli kaverilta, jonka kanssa joskus oltiin paljonkin tekemisissä, mutta jonka kanssa nykyään tapaamme harvakseltaan. Sähikäisellä uimaan opettelu menee niin kuin odottaa saattaa: pärskien ja hihkuen. Tarkkailija taas... Tarkkailija seisoo märkäpukuineen rantavedessä tarkkailemassa, kun muut lapset uimapuvuissaan sukeltelevat. Minun oli äitinä helppo nähdä, mikä mättää, mutta asiantilan korjaaminen ei ole yhtä triviaalia.

Ei voi olla noin huono!

Kun olin koulussa viidennellä, minua alettiin kiusata ja kiusaaminen jatkui peruskoulun loppuun asti. Tosin ylimmillä luokilla tulkitsin kiusaamiseksi myös poikien ihan normaalitkin kiinnostuksenosoitukset; pahin, fyysinen kiusaaminen loppui, kun siirryttiin yläasteelle. Kiusaaminen alkoi liikuntatunneilla ja kertaalleen sitä puitiin koulukuraattorin luona. Kuulin tuolloin, että kun kaksi riitelee, niin molemmissa on vikaa. Minun virheekseni luettiin se, että teeskentelin liikuntatunneilla. Kiusaajien mukaan kukaan ei voi oikeasti olla noin huono. Nyt keväällä Tarkkailijasta pidettiin tiedonsiirtopalaveria ja opettaja kertoi, ettei hän enää esimerkiksi juoksussa eroa muusta porukasta. Minä siihen muistelemaan, kuinka minusta tehtiin joskus alaluokilla, olisikohan ollut juuri kakkosella, kääntymistolppa, jotta saatiin viestijoukkueista tasaväkisemmät. Tarkkailija kyllä kertoi olevansa edelleen hitain, mutta ei hän kääntymistolpaksi joutunut.

Pitäisikö kiinteät aloittaa?

Vaikka Sähikäinen vierottautui jo aika tarkkaan kolme vuotta sitten, seurailen edelleen paria imetystukipalstaa. Vuodesta toiseen imettävät äidit pähkäilevät saman asian kanssa. Miten ja milloin pitäisi kiinteät aloittaa. Varsinkin esikoisvauvojen äitejä mietityttää ohjeiden ristiriitaisuus. Mikä onkaan se oikea optimaalinen tapa aloittaa kiinteät? Jos synnytys ja imetys ovat sujuneet oppikirjan mukaan, niin tässä moni äiti huomaa, että lasten kanssa ei ole yhtä oikeaa valmista vastausta. Minä olin suunnitellut täysimettäväni kumpaakin lasta suositusten mukaiset kuusi kuukautta. Vaan kuinka kävikään?