Mitäs tänään onkaan ohjelmassa?

Käytiin tänään sellainen ruokapöytäkeskustelu, että muistin taas, miten hienosti muutamat asiat Sähikäisen päiväkotiryhmässä hoidetaan. Tai tarkemmin sanottuna yksi tietty asia. Tulevista tapahtumista tieto tulee koteihin hienosti ja suunnitelmista pidetään kiinni. Juuri tästä syystä halusin Sähikäisen tukilapseksi integroituun ryhmään. Tiivistin sen ruokapöydässä sen näin: "Kun normaali lapsi unohtaa lelupäivän, se on sen lapsen ongelma; kun erkkalapsi unohtaa lelupäivän, se on koko ryhmän ongelma".

Parissa muusta päiväkodista tiedotteet tulivat kotiin sähköisinä. Yksi äiti valitti, että kaikista asioista ei muisteta pistää sitä tietoa sähköisesti, vaan osa on jonain lappuna päiväkodin seinällä. Sen lapun huomaa, jos huomaa. Toinen taas sanoi, että hyvin tulevat tiedotteet kotiin, mutta päiväkodissa saatetaan muuttaa suunnitelmia: kun on raahannut kahdet luistimet päiväkodille, ei ole kiva kuulla, ettei sitä luisteltukaan ellei siihen ole selkeää ymmärrettävää syytä.

Meillä taas. Meillä viikko-ohjelma ei tule sähköisesti, vaikka nykyään sekin vaihtoehto olisi olemassa. Meillä jaetaan joka lokeroon aanelonen, johon on piirretty 7 x 2 -taulukko. Ensimmäisessä sarakkeessa on viikonpäivät kuvina mato maanantaista suukko sunnuntaihin. Toisessa leveämmässä sarakkeessa on päivän ohjelma kuvana: luistimia, retkeilijöitä, askarteluvälineitä, laulavia lapsia, mitä milloinkin. Viikonlopun kohdalla on tietenkin kuva kodista. Vieressä on tarvittaessa tekstinä tarkennuksia. Jos vaikka yhtenä päivänä osa lapsista musisoi ja osa askartelee, nimilista on näkyvillä tai jos retkelle on tiedossa lähtöaika, niin sekin lukee lapussa. Näin nekin, joilla on hoitopäivissä joustoa, osaavat tuoda retkipäivinä lapsensa ajoissa. Tämä aanelonen on kotona jääkaapin ovessa.

Tarkkailijalle tällainen selkeä ohjelma, mistä näkee, mitä milloinkin on odotettavissa, oli aivan ehdoton. Sähikäinenkin tykkää siitä ja on iltaisin selvästi väsyneempi silloin, kun päiväkodissa "otetaan rennosti". Esimerkiksi kesäaikaan ei viikko-ohjelmaa tehdä, vaan ohjelmassa on lähinnä vapaata leikkiä. Tämä vapaa leikki ja siihen liittyvät kaverisuhteet on lapsille jopa stressaavampaa kuin ohjatumpi ohjelma, missä usein riittää, että tekee mitä sanotaan, esimerkiksi laulaa muiden mukana.

On tuossa viikko-ohjelmassa kyllä yksi pikku juttu, joka on minua jo kohta neljä vuotta jurppinut. Tohtori-torstain kuvana on hengityselinten sairauksista väitelleen lääketieteen tohtorin kuva. Tästä hyvästä molemmat lapseni ovat jotenkin onnistuneet päättelemään, että äitikin olisi lääkäri. Käynti työpaikalla ei tätä uskoa horjuttanut, vaikkei minun työhuoneeni oikein lääkärin vastaanottohuoneelta näyttänyt. Tai miten sen nyt ottaa: istuuhan se lääkärikin tietokoneen ääressä ja aika iso osa vastaanottokäynnistä menee siihen, että lääkäri säätää jotain koneella.

Niin tai näin. Kyllä sen tohtori-torstain sietää, kun perusasiat ovat kunnossa. Ohjelma on kaikkien tiedossa: lapsi tietää, mitä on ohjelmassa ja vanhemmat tietävät, jos jotain erityistä täytyy pakata mukaan tai paikalla pitää olla tiettyyn aikaan. Ohjelmaa ei myöskään muuteta kuin hyvästä syystä ja sen kerran kuin sitä on tapahtunut, niin ohjelmanmuutoksesta on iso lappu näyttävästi esillä. Sähköisiin systeemeihin verrattuna on tämä järjestely on yhdestä syystä aivan ylivoimainen. Kun lapsi pystyy ihan itse lukemaan ohjelmaa, hän muistaa ihan itse lelupäivänsä, jos pitää sitä muistamisen arvoisena.