Lakki päästä

Kun seurasin Tarkkailijan sotilasvalaa ja kun siellä komennettiin lakit päästä, lakkien alta paljastui paitsi lyhyttä hiusta myös useammat pidemmät hiukset siististi nutturalla. Sähikäisen kanssa on taas käyty monta pitkää keskustelua siitä, miksi pojat eivät saa pitää pipoa sisällä päässään, mutta he tytöt kyllä saavat. Isäni taas manasi työuransa lopulla, että kun hän ensin vuosikausia yritti saada oppilaansa pitämään pipoa päällä ulkona pakkasella, niin viimeiset työvuodet piti ottaa poikien kansssa matsia siitä, että se pipo ei lähtenyt päästä edes sisällä.

Mikä sillä nyt on?

Jos partiossa ei muuta opi, niin ainakin sille oppii herkäksi, tulevatko ihmiset toistensa kanssa toimeen. Työkaverilta sitä voi sietää aika paljonkin, mutta omaa vapaa-aikaansa kukaan ei pitkään vietä porukassa, jossa ei viihdy. Lippukunnassa tekemättä jäävät hommat tipahtavat aina lopulta lippukunnanjohtajalle. Siinä puuhassa oppii, mikä itse kutakin motivoi ja mikä ei. Se ei tarkoita, että partiossa ei olisi ihmisten välillä kaikenlaista. Usein tämä oppi haetaan ihan kokemuksen kautta. Minäkin tarjosin tällaisen kokemuksen Tarkkailijan lippukunnalle viitisen vuotta sitten, kun olin varma, että minua ei enää tarvita pitämään lastani mukana toiminnassa, vaan hän on kasvamassa osaksi johtajistoa. Sain sopivasta ärsykkeestä adrenaliinipuuskan ja vaihdoin partioasuuni Sähikäisen lippukunnan tunnukset.

Kyllä se mun elämäni loppuun kestää

Isä ja äiti ostivat mökin 35 vuotta sitten. Isällä tärkein valintaperuste oli sijainti. Hänen lapsuudenkotiaan ei ollut vielä myyty, mutta hän tiesi senkin päivän joskus koittavan. Mökki on isohkon järven rannalla, hyvien kulkuyhteyksien päässä ja se on tilava. Mitään kuntotarkastuksia ei tehty. Lattia oli tuolloin jo vähän vinksallaan ja yhtä huonetta alettiin viisi vuotta myöhemmin sanoa homehuoneeksi.

Sulla on kyllä aika paljon kaikkea

Viime viikko oli kyllä sellainen viikko, että toivottavasti toista sellaista tule kovin pian. Ei oikein pää pysynyt menossa mukana. Pohjatyöt tehtiin jo viikonloppuna, kun mökin lattioiden purkamista viimeisteltiin ja alkoi näyttää siltä, että kosteutta on seinissä aika monessa paikassa.

Lähdetääs...!

Pari vuotta sitten tulin Johtajatulilta kotiin sellaisen ajatuksen kanssa, että vain sellaisia tapahtumia kannattaa järjestää, joihin löytyy innostuneita tekijöitä. Väkisin ei kannata pitää tapahtumaa hengissä, jos siitä ei kukaan jaksa innostua. Tämän jälkeen en ole surrut sitä, että Tallomarally on kuollut. Into sen tekemiseen meni jo vuosia sitten, vaikka itse kullakin on kivoja kisakokemuksia. Tänä vuonna tulin Johtajatulilta toisenlaisen ajatuksen kanssa: neljännestä sektorista voi ottaa oppia.

Samalla mitalla

Kävin joitakin viikkoja sitten Vapriikissa Tampere 1918 näyttelyssä. Siitä oli varoitettu, että ei alle 13-vuotiaille. Ehkä parhaiten mieleen jäi kuvaus siitä, miten syksyllä 1917 ja talvella 1918 Tampereella vallitsi punainen terrori. Kun valkoiset alkoivat päästä voitolle, nosti päätää valkoinen terrori. Minulle jälkimmäinen on jotenkin tutumpi, koska luin herkässä iässä Täällä Pohjantähden alla. Nyt on sata vuotta kulunut. Ovatko suomalaiset viisastuneet?

Mitä partiossa tehdään?

Nuorena oli hyvin vaikea vastata lyhyesti kysymykseen siitä, mitä partiossa tehdään. Kerran jopa kannoin suorituskirjan kouluun. Nykyään vastaus tulee työkavereille helposti: partiossa opetellaan olemaan toisten ihmisten kanssa. Tähän työkaverini, ekaluokkalaisen äiti, vastasi, että partiossa kaikki tosiaan tehdään aina ryhmässä, ei koskaan yksin. Partiokaverini siihen, että ei ole ajatellut asiaa, mutta näinhän se on. Olisi ihan mahdotonta ajatella partiotaitokisaa, jossa kilpailisivat vartioiden sijaan yksilöt. Kolme on ihan ehdoton minimi.