Saatteeksi

Suomalainen partioliike täytti sata vuotta. Marssimme Ratinasta kohti Hatanpään valtatietä ja Hämeenkatua. Meille oli varattu ihan koko kaista, mutta marssirivistö ei ihan koko kaistaa täyttänyt. Pian yksi marssiva partiojohtaja alkoi selittää, miten hän olisi marssijat ohjannut.

Tällaisia me partiolaiset olemme: me tiedämme, että kaiken voi aina tehdä pikkuisen paremmin. Kehottihan B-P:kin jättämään maailman vähän parempana paikkana, mitä sen löytää. En kyllä usko, että hänellä olivat marssirivistöt päällimmäisenä mielessä.

Minulla on kaksi lasta 12/2005 ja 04/2009, Tarkkailija ja Sähikäinen. Tarkkailija oli kuusi vuotta päivähoidossa. Alkuopetuksen jälkeen hän siirtyi syksyllä 2014 musiikkiluokalle. Sähikäinen aloitti koulun syksyllä 2016. Olen uraäitinä joutunut jakamaan kasvatusvastuuta sellaisten ihmisten kanssa, joita en ole päässyt valitsemaan. Kymmenen päiväkotivuoden aikana lapsiani hoiti ja kasvatti 26 eri työntekijää, joista 11 oli (lastentarhan)opettajia; koulussa opettajia on kohdattu jo toista kymmentä, tarkkaa lukua on vaikea pitää, koska osa on jäänyt nimiksi lukujärjestyksessä. Useimpien kanssa yhteistyö on sujunut ihan hyvin.

Silti: kaiken voi tehdä aina pikkuisen paremmin.

Kun lapset alkavat olla jo isoja, näkökulma siirtyy muihin asioihin: tarve vaikuttaa sai minut myös hakeutumaan ehdolle seurakuntavaaleissa syksyllä 2014. Tulin valituksi seurakuntaneuvostoon ja varalle yhteiseen kirkkovaltuustoon. Nähtäväksi jää, mitkä asiat hoidetaan neljän vuoden päästä pikkuisen paremmin.

------

Näkökulmani on ollut häpeämättömän subjektiivinen. Aina silloin tällöin puran tässä blogissa turhautumistani ammattilaisiin, jotta jaksan tosielämän kohtaamisissa olla ystävällinen. Joskus näitä merkintöjä eksyy kommentoimaan joku anonyymi, joka puolestaan haluaisi purkaa omaa turhautumistaan minuun. Nämä kommentit jäävät julkaisematta enkä edes lue niitä kokonaan. Suosittelen sen sijaan oman blogin perustamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti