28. kesäkuuta 2015

Uudestaan!

Sikäli mikäli facea on uskominen, sukujuhannukset rakkaiden kanssa ovat niin ihania. Jostain syystä moni sukujuhannustaan hehkuttanut on seuraavina vuosina hehkuttanut ihan toisenlaista juhannuksenviettoa. Meidän sukumme ei tyydy viettämään vain juhannusta yhdessä. Seuraavana viikonloppuna otetaan uusiksi ja mennään Kirjoille. Tänäkin vuonna jälkimmäinen viikonloppu oli ensimmäistä onnistuneempi.

24. kesäkuuta 2015

Ihan semmoinen pieni juttu vaan

Tajusin toissailtana, että siitähän on kaksikymmentä vuotta, kun minä kesän alussa kävin partiojohtajien jatkokurssin toimintaosan, arkikielessä Ko-Gi - leirin. Turha kai sanoa, että koin itseni tuolloin varsin nuoreksi, varsinkin kun samassa vartiossa oli yksi nelikymppinenkinkin. Samanikäinen kuin minä nyt. Vaikka kävinkin Ko-Gin juuri oikealla hetkellä, partioburnoutin uhatessa, en voi olla miettimättä, millaista tuo leiri olisi kokea aikuisena. Oma kehittämistehtävänikin tuntui kovin pieneltä ja mitättömältä. Pistin lippukunnan juhlaperinteitä uusiksi.

21. kesäkuuta 2015

Aurinkoista juhannusta!

Mökillä satoi. Koko porukka, kolme sukupolvea pienissä tiloissa ja alkeellisissa olosuhteisssa. Heti kun sade taukosi, lapset komennettiin pihalle leikkimään ja siitä hyvästä piha muuttui savivelliksi. Otimme veljeni kanssa valokuvia aina, kun aurinko hiukankin pilkahti ja jaoimme niitä facessa. Sehän on se paikka, missä näytetään vain se aurinkoinen puoli omasta elämästä.

17. kesäkuuta 2015

Menkää ja tehkää

Aina silloin tällöin tulee seurakunnassa toimiessa sellainen tunne, että elän aivan toisenlaisessa maailmassa, missä moni muu seurakunta-aktiivi. Nyt viimeisimpänä kuulin kuinka nykyvanhemmat ovat ulkoistamassa lastensa kristillistä kasvatusta, oliko se nyt kirkolle, ja heidät pitäisi opettaa kasvattamaan lapsensa itse. Niin siis, nykyään lasten kristilliseen kasvatukseen ei saa juuri tukea sen enempää koulusta kuin päivähoidosta. Koko yhteiskunta on muuttunut moniarvoiseksi. Uskonto on muuttunut yksityisasiaksi. On ihan luonnollista odottaa, että sen tuen saa seurakunnasta.

15. kesäkuuta 2015

Parasta partiota

En ole sudenpentuihminen. Seikkailijat menettelevät. Mutta tarpojat, niissä on sitä jotain. Ollaan isoja ja pärjääviä, mutta silti tarvitaan vielä kovasti aikuista. Kun olin nuori, puhuttiin vartionjohtajista, mutta nykyään partiossa on murrosikäisille tarjolla jo muutakin kuin johtamista. Kun olin nuori, olin kesäleireillä järjestämässä vartionjohtajien kanssa kevyempiä haikkeja. Viime viikonloppuna pääsin tarpojavartion kanssa nuoruuteni maastoihin. Tarpojilla tuntui olevan kivaa ja minä nautin joka siemauksella. Vartiolaisten sijasta mukana olivat Tarkkailija ja Sähikäinen, kuinkas muuten.

7. kesäkuuta 2015

Oma vika

Oppiminen tekee joskus kipeää. Kirjaimellisesti. Minä olen aina tiennyt, että kevyellä keittiönjakkaralla seisten ei parane tehdä rakennushommia. Mutta kun sen kunnollisen, tukevan, rakennusjakkaran hakeminen tuvan puolelta olisi ollut niin vaivalloista. Sitten piti vetää naulaa irti seinästä oikein voimalla. Opin sitten ihan kokemuksesta, että nyt tuli tehtyä paha virhe.

4. kesäkuuta 2015

Epäreilua!

Posti toi reilu viikko sitten yhteisen kirkkovaltuuston kokouspaperit ja niiden joukossa seurakuntayhtymän henkilöstökertomuksen. Tasa-arvokyselyn tuloksia puitiin valtuustoryhmän kokouksessa. Peilasin tuloksia mielessäni omilla työpaikoillani tehtyjen kyselyjen tuloksiin ja sanoin tulosten näyttävän kyllä todella rumilta. Minua kehotettiin pitämään kokouksessa puheenvuoro seurakunnan johtamisongelmasta. En itse kokouksessa tohtinut sanoa puheenvuoroani ryhmäpuheenvuoroksi, koska en luettanut sitä etukäteen kuin miehelläni. Vaikka yleensä valtuutettujen puheenvuorojen aikaan alkaa kuulua sipinää ja säpinää, niin tämän puheen aikana sali oli aivan hiljainen. Jälkeen päin puhe sai kiitosta siitä, että se oli moneen muuhun puheeseen verrattuna huomattavan lyhyt. Muokkasin puhetta vielä hiukan blogia varten.

2. kesäkuuta 2015

On nälkä äiti

Oli taas niitä päiviä, että piti kiitää työpalaverista jäähallille. Lapset olivat mummillaan. Tajusin huolehtineeni kyllä siitä, että lapset on ruokittu, mutta en ollenkaan itsestäni. Työpalaverissa alkoi jo nälkä kurnia. Samalla kun komensin lapsia kenkiä pukemaan, pyysin äidiltäni ruokaa. Pannukakun oli Sähikäinen syönyt loppuun, mutta leipää ja maitoa löytyi. Eväsleipä taskussa jatkoin sitten kohti jäähallia.