26. huhtikuuta 2013

Parenting for dummies

Tuli kutsu vanhempainiltaan. Aihe on ihan kiinnostava. On oikein ulkopuolinen puhuja. En silti mene. En halua. Kun vanhempainillan aiheena oli mediakasvatus yleensä ja internetti erityisesti, en yllättynyt, että tiesin asiasta enemmän kuin puhuja. Kun vanhempainiltaan oli kutsuttu työntekijä kirjastosta, tämä keskittyi kertomaan, miten hieno harrastus lukeminen on. Jutteli ihan niitä samoja asioita, mitä ensimmäinen opettajani ala-asteella jutteli, kun olin suunnilleen samanikäinen, mitä Tarkkailija on nyt. Se potutti jonkin verran: olisin mieluummin kuullut, onko sitten Astrid Lindgrenin ja oman lapsuuteni julkaistu mitään, mihin kannattaisi tutustua. Kunnolla pimahdin, kun päiväkodille oli kutsuttu erityislastentarhanopettaja nepsy-hankkeesta ja tämä ei sanonut yhtään mitään sellaista, mitä ei kuka hyvänsä lähihoitaja osaisi sanoa.

18. huhtikuuta 2013

Häirikkö!

Joitakin viikkoja sitten olin pistämässä talviteltallista sudenpentuja nukkumaan. Yhdellä hirtti jotenkin kiinni. Hän alkoi hölpöttää eikä kyennyt lopettamaan. Muut sudenpennut hihittivät. Tiesin, että tuota yhtä en saisi millään hiljaiseksi niin pitkään, kun muut häntä hihittelyllä kannustavat. Niinpä käskin jokaisen huolehtia ihan vain omasta suustaan. Ei tehonnut. Lopulta sanoin, jo aika tuskastuneena, että pahin häirikkö ei ole se, joka ei kykene lopettamaan hölmöilyä, pahimpia häiriköitä ovat ne, jotka hihittävät niin, että se yksi ei kykene lopettamaan hölmöilyään. Hämmästyksekseni teltta hiljeni, tätä yhtä lukuunottamatta. Useammassa makuupussissa sudenpentu oli tikahtua pidätetystä naurusta. Ja kyllä. Ihme tapahtui. Kun porukan pelle menetti yleisönsä, hölmöily loppui. Kuka sitä nyt tyhjälle katsomolle? Pian alkoi makuupusseista kuulua tasaista tuhinaa.

9. huhtikuuta 2013

Lautanen tyhjäksi

Minulla on aina ollut tavattoman korkea kynnys heittää ruokaa pois, haaskiin. Jumalan viljaa! Pitää muistella nälkäänäkeviä lapsia! Kotona opin myös, että ruokaa ei pitäisi tarjoiluastiohinkaan jättää. Sitä tehtiin sen verran niukasti, että tarvittaessa, jos jäi nälkä, syötiin leipää. Niinpä olen sitten monesti syönyt puoli väkisin, vaikken jaksa. Seuraukset näkyvät vyötäröllä. En haluakaan lapsilleni syntyvän samanlaista pakonomaista tarvetta syödä, vaikkei enää jaksa. En kuitenkaan pysty heittämään heidän jättämäänsä ruokaa haaskiin, vaan syön senkin pois. Seuraukset näkyvät vyöräröllä. Ja joskus muuallakin. Kun on juuri syönyt lapsensa ruoan loppuun ja kun lapsi alkaa oksentaa, huomaa eläneensä vaarallisesti.

7. huhtikuuta 2013

Ei saa lyödä

Seurasin vuosia sitten muuatta vintiötä päiväkodin pihalla. Tilanne lähti siitä, että hän töni toista lasta. Työntekijä komensi lopettamaan ja vintiö totteli. Heti, kun työntekijät eivät nähneet, tönitty poika sanoi äärimmäisen ärsyttävästi, että vintiö on tuhma. Töniminen alkoi taas, työntekijä huomasi tilanteen ja vintiö sai haukut, vieläpä varsin näytösluonteisesti: on se kumma kun tuo ei millään tottele. Lapsi oli kahden tai kolmen: olisi ehkä kannattanut tarkkailla, miksi lapsi töni, jos oli oikeasti tarkoitus saada töniminen loppumaan.

4. huhtikuuta 2013

Vanhemmat mukaan

Sähikäisellä ovat synttärit tulossa. Meillä juhlivat aina aikuiset ja lapset yhdessä. Koulu- ja päiväkotikaverit saavat tulla vanhempiensa kanssa tai yksin, ihan miten haluavat. Päiväkodissa kuulin, kuinka tämä on ihana ajatus, koska siten me vanhemmat tutustumme. Yleensä tämä on kyllä mennyt niin, että jos me vanhemmat olemme jo valmiiksi tuttuja, niin vanhemmat tulevat mukaan juhliin, muuten he eivät tule. Ei tässä olekaan tarkoitus laajentaa tuttavapiiriä, vaan kohdella kaikenlaisia lapsia samoin. Meidän lapsillamme on sellaisiakin kavereita, jotka eivät yksinkertaisesti pysty tulemaan vieraaseen paikkaan ilman omaa, turvallista, aikuista. Heihin on tutustuttu nimenomaa tässä Sähikäisen nykyisessä ryhmässä.

1. huhtikuuta 2013

Rakkautta, rajoja ja rutiineja

Aamulehden torstailiitteen Moron ilmoituksia syntyneistä on kiva seurata. Joka viikko on yhden perheen vastaukset moromaisiin kysymyksiin nostettu esiin. Kysymykseen "Miten kasvatatte lapsesta kunnon kansalaisen?" vastaavat tuoreet vanhemmat lähes järjestään: "rakkaudella ja rajoilla". Jos lapsi ei ole ensimmäinen, heitetään vielä jotain isosiskon tai veljen antamasta ohjauksesta. Taisin minäkin kirjoittaa tuohon lappuun "rakkautta ja rajoja". Nyt en enää kirjoittaisi. Jos joku alkaa nykyään puhua minulle rajojen pitämisen tärkeydestä, alan huutaa suoraa huutoa.