1. syyskuuta 2013

Pitikö tehdä toinen lapsi, jos ei jaksa kahta hoitaa?

Mies on pari päivää kysellyt, millainen sää siellä Riitta-planeetalla on. Olen ollut vähän poissaoleva. Olen pyöritellyt mielessäni, mitä mieltä olen siitä, että subjektiivista päivähoito-oikeutta ollaan rajoittamassa. Meillä kaikkein vaikeimmat ajat Tarkkailijan kanssa osuivat siihen vuoteen, kun Sähikäinen oli vauva. Hän oli Sähikäisen syntyessä kolmen, täytti neljä, kun palasin töihin. Hän oli kokopäivähoidossa ja se oli meidän pelastuksemme. Vauva-aika on rankkaa esikoiselle, joka ei kestä yllättäviä tilanteita, ja niitähän vauvan kanssa tulee väistämättä. Monta päivässä. Esimerkiksi Sähikäisen herääminen päiväunilta niin, että se keskeytti yhteisen lukuhetken, saattoi aiheuttaa silmittömän raivarin, joka kesti ja kesti.

Vauvan tarpeet menevät aina väistämättä muiden ihmisten tarpeiden edelle. Vauva ei osaa odottaa, vaan huutaa kunnes saa, mitä tarvitsee. Vain pahasti laiminlyöty vauva ei jaksa huutaa. Tarkkailijalle imetyshetket olivat kaikkein vaikeimpia kestää. Siinä missä Tarkkailijan imetys onnistui paikassa kuin paikassa, Sähikäistä pystyi imettämään vain makuuasennossa, makuuhuoneen hiljaisuudessa. Jos erehdyin puhumaan, imetyshetki katkesi huutoon. Jälkeenpäin ajateltuna sekin oli liikaa, että Tarkkailija oli yhden päivän viikossa päiväkodista vapaalla. Kun Tarkkailija lähestyi meitä kesken imetyksen nyrkit pystyssä tarkoituksenaan saada huomiota hinnalla millä hyvänsä, en nähnyt lastani, vaan kaikki vaistoni vaativat suojaamaan imeväistä, jota vaara uhkasi. Vaara jäädä ilman ravintoa. Sähikäistä Tarkkailija ei suoraan pyrkinyt satuttamaan, vaan hän kävi aina minun päälleni ja otteet, millä suojautuu, kun vauva on tissillä ja vapaana on vain toinen käsi ja jalat, eivät olleet kovinkaan kauniita.

Erityislapsilla on kasvanut riski joutua kotonaan pahoinpidellyksi ja on ihan arkijärjelläkin selvää, miksi näin on. He ovat niitä lapsia, joihin puhe ei tehoa. Heidän kanssaan tavallisten lasten kanssa toimivat kasvatusotteet eivät tuota tulosta. MLL:n sinänsä ansiokkaasta vanhempainnnetistä ei löydy apua. Ikävintä on, että monet lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset panttaavat tietoa, vaikka on olemassa selvät toimintamallit sille, miten lähdetään liikkeelle, kun epäillään, että lapsi ei ole ihan tavallinen lapsi. Minä sain vauva-vuoden lopulla neuvolan kautta lähetteen nepsy-ensitietokurssille, mutta kurssin kävin vasta, kun olin jo palannut töihin. Tiedot auttoivat ymmärtämään, miksi Tarkkailija käyttäytyi niin kuin käyttäytyi ja saivat minut luottamaan, että olin käyttänyt oikeanlaisia otteita, mutta ei niistä tiedoistakaan olisi ollut vauvavuotena apua kuin teoriassa.

Väittäisin, että erityislapsen riski joutua pahoinpidellyksi kotonaan on korkeimmillaan silloin, kun perheessä on vauva ja kun erityisen tuen tarve on vielä piilevänä. Eli ennen kuin ammattilaiset ovat uskaltaneet, sanoa, että vanhempien kasvatusotteissa ei ole mitään varsinaista vikaa, mutta heille on annettu tavallista haastavampi lapsi. Kun vauva on ihan pieni, arki hänen kanssaan on vielä ennustettavissa: vauvahan vain syö ja nukkuu eikä imetys häiriinny, vaikka samalla huomioisi isompaa lasta. Isomman vauvan kanssa tuleekin sitten kausia, rintaraivareita ja lakkoilua, jolloin imetys vie äidin huomion kokonaan ja isompi joutuu välillä odottamaan pitkiäkin aikoja. Muistan ajatelleeni tuolloin, kun Sähikäisellä oli puoli vuotta kestänyt rintaraivarikausi, että meillähän eivät kolmevuotiaat päätä, kuinka pitkään vauvoja imetetään. Tarkkailijalla vastaava kausi kesti vain muutaman viikon ja siksi en missään vaiheessa ajatellut, että onko imetys tämän kaiken arvoista. Oli se. Sähikäinen oli parivuotias, kun lopulta vierottautui.

Imetysten lisäksi vauvan syöttäminen oli Tarkkailijalle vaikea hetki. Kyse ei ollut varsinaisesti syöttämisestä, vaan siitä, että Sähikäinen ei ollut pöydän ääressä tai jos oli, niin hän oli sylissä. Tämän suhteen alkoikin heti helpottaa, kun Sähikäinen pystyi istumaan syöttötuolissa. Sähikäinen oli sormiruokailija luonnollisesti Tarkkailija taantui tuossa vaiheessa syömään myös käsin, mutta se oli murheista pienimpiä. Lusikan käyttö palasi samalla kertaa, kun Sähikäinen sen oppi, samoin kävi haarukan kanssa.

Jos hallituksen päätös pitää, ja miksei pitäisi, päivähoito-oikeus muuttuu osa-aikaiseksi, jos perheessä toinen vanhemmista on perhevapaalla. Minua pelottaa niiden lasten puolesta, joilla on erityisen tuen tarve piilevänä. Muut erityislapset saanevat jatkaa kuntouttavassa kokopäivähoidossa. Toivonkin kaikilta lasten kanssa työskenteleviltä yleensä ja erityislastentarhanopettajilta erityisesti, herkkyyttä tunnistaa erityislapset nopeasti, jos perheessä on tai perheeseen on tulossa vauva. Vaikka joku saattaa säikähtää, niin vielä enemmän loukkaa, jos kasvatustaitoja epäillään silloin, kun on lapsen kanssa lujilla ja yrittää parhaansa. Ei tässä ole kysymys mistään kuolemantuomiosta tai edes vakavasta sairaudesta. Uskon vakaasti, että moni erityislapsi, Tarkkailija eritoten, aikuistuessaan kääntää omat erityispiirteensä vahvuuksiksi, kun saa lapsena oikeanlaista tukea.

Jos osa-aikahoito toteutetaan oikein, voi hallituksen päätös olla hyväksi päiväkodeille. Nykyisin siellä ollaan kuin hollituvassa: moni esikoinen tuodaan päiväkotiin vasta kesken ohjatun toiminnan ja hän sitoo hetkiseksi yhden työntekijän kokonaan itselleen. Meille on ollut tärkeää, että lapsi osallistuu aamupiiriin, koska se jäsentää päivää. Olisikin toivottavaa, että päiväkoteihin tulisi selkeä toiminta-aika niin kuin eskareissa jo on ja jos lapsen tuo vasta myöhemmin, niin hoitopäivä jäisi lyhyemmäksi. Myös osaviikkoisessa hoidossa olisi puolensa, kaikkien lasten kannalta tärkeintä on, että lapsen kaverisuhteet säilyvät. Meillä ei kummallakaan lapsella ole ollut kuin päiväkoti- ja koulukavereita. Naapuruston lapsiin emme ole oikein tutustuneet.

Eskareissa osapäiväisyys on helppo toteuttaa myös siksi, että eskarit eivät yleensä tarvitse päiväunia sen enempää kuin koululaiset. Jatkossa päiväkodesta lapsia mahdollisesti haetaan lounaan jälkeen niin, että he ovat väsyneitä, aivan valmiita päiväunille. Me kuljimme jalan, mutta jos olisin joutunut lasta puoliltapäivin hakemaan, se olisi tarkoittanut kaksostenrattaiden tai vastaavien hankkimista yli kolmevuotiaalle. Isoin harmi olisi ollut se, että ne rattaat eivät olisi mahtuneet hissiin. Lapset olisivat kyllä saaneet päiväunensa nukkua, mutta minä en. Yöimetysten jäljiltä kyllä niitä unia tarvitsin.

Kuinkahan hyvin tätä päätöstä sorvattaessa on tiedostettu, että tämä päätös leimaa ne lapset ja perheet, joissa lapsi on oikeutettu kokopäivähoitoon, vaikka toinen vanhemmista on perhevapaalla? Jos hakee lasta päiväkodista vauvan kanssa kolmen, neljän maissa, se on jatkossa varma merkki siitä, että perheessä tai lapsessa täytyy olla jotain vialla. Kun erityislapset eivät muutenkaan ole niitä kaikkein suosituimpia lapsia, niin tämä ei kyllä ole yhtään hyvä asia.

Lehdessä oli haastateltu äitiä, jolla oli isommat lapset päivähoidossa ja joka sanoi, että vauvan kanssa ei pääse vauvamuskariin tai -jumppaan, jos isompia ei saa päiväkotiin. Tällaisten syiden vuoksi kokopäivähoidossa olevien lasten päivähoito-oikeutta saakin rajoittaa. Luulen kyllä, että se ei ollut koko totuus. Kuka haluaa ja uskaltaa sanoa, ettei jaksa eikä kykene, ei pärjää kahden lapsen kanssa? Nyt kun Sähikäinen on neljän, uskallan sanoa pärjääväni kahden lapsen kanssa jopa paremmin kuin yhden. Mutta en edelleenkään pärjäisi vauvan ja erityislapsen kanssa. Onneksi ei enää ikinä tarvitse!

6 kommenttia:

  1. hyvä kirjoitus.

    Olen itse ajatellut että nämä lastenhoitoon ja tukiin kaavaillut muutokset eivät kuulosta sellaisilta että niillä tämän maan rahaongelmia ratkaistaan.

    Toisaalta omassa tuttavapiirissä esikoisen päiväkotiuran jatkuminen uuden vauvan syntymän jälkeen tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja itsellä tämä on ajankohtaista parin kuukauden päästä ja ajatukset ovat kovin ristiriitaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tätä ei kukaan voi toisen puolesta päättää: loppuviimeksi vain äiti tietää, millaiseksi se vauva-arki muodostuu, onko esikoisen hyvä olla kotona vai tarvitaanko päivähoitoa. Minä olen jo mennyt sen vaiheen ohi, jolloin mietin, olenko riittävän hyvä äiti ja pyrin suorittamaan äitiyttä. Ei noilla kahdella parempaakaan äitiä ole.

      Poista
    2. Niin joo, tästä jutusta ei käynyt ilmi, että Tarkkailija oli isyyslomalla käytännössä melkein koko huhtikuun ja lomaili kesäkuukaudet. Samoihin aikoihin, kun Tarkkailija palasi päiväkotiin alkoi Sähikäisen rintaraivarointi, jota kesti jouluun saakka.

      Poista
  2. Tämä on kyllä niiiiin hyvin perusteltu. Meillä ei ole erikoislasta, mutta muuten koin omankin jaksamiseni kannalta hyväksi, että saimme viedä Esikoisen tarhaan Tosikoisen vauvavuotena. Tosin Esikoinen oli tarhassa vain osa-aikaisesti kahtena päivänä viikossa, joten tämä oikeus varmaan säilynee myös tuon uudistuksen myötä? Mutta jos minä aivan tavallisena kahden lapsen äitinä kaipasin avukseni ja helpotuksekseni (sekä myös Tosikoisen muskaria varten, tunnustan) noita paria tarhapäivää, voin vain kuvitella, kuinka paljon enemmän haastavammassa tilanteessa olevat perheet kaipaavat jopa kokopäivähoitoa isommille lapsilleen. Minäkin niin toivon, että tämä saadaan muotoiltua ja toteutettua oikein, ketään liikoja leimaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulehdessä oli juttua, että osapäivähoito tarkoittaisi maksimissaan viittä tuntia päivässä ja että osapäiväiset lapset tulisivat kahdessa vuorossa, toiset aamupäiväksi, toiset iltapäiväksi. Meillä Tarkkailijan kanssa olivat aamut aina sellaisia, että olisimme valinneet iltapäivävuoron. Siinä vain ei nykyisellään olisi ollut mitään järkeä: kokpäiväryhmissä kaikki ohjattu toiminta tapahtuu aamuisin.

      Meitä tämä siis ei enää koske, mutta odotan kyllä jännityksellä, miten käy kuopuksen yhden hyvän ystävän kanssa. Tällä on isä pikkusiskon kanssa kotona.

      Poista
  3. Tuliskohan lakiin joku lisäpykälä et jos vanhempi jää pitkäaikais sairauden takia sairaslomalle niin päivähoito oikeus muuttus täyspäiväiseksi tämä ajaksi..

    VastaaPoista