11. marraskuuta 2012

Miksei se tee mitään?

Reilu vuosi sitten syyslomareissulla, perhehotellissa, vähän paremmaksi tarkoitettu illallinen huipentui siihen, että Tarkkailija putosi tuolilta ja Sähikäinen heitti minua lihapullalla. Päätimme sitten, että sai olla viimeinen ravintola-ateria nyt taas vähään aikaan. Kesän lomareissuilla oli välillä pakko syödä kodin ulkopuolella, mutta niistä tapauksista selvittiin ilman mieliinjääviä tempauksia. Sitten tuli taas syysloma.

"Syysloma katkaisee niin mukavasti syksyn", sanotaan vuosittain päiväkodissa. Katkaiseehan se tavallaan, lapset ovat kyllä päiväkodissa, mutta ryhmiä on yhdistetty ja työntekijät vieraita. Tarkkailijalle tämä aina nostatti stressin, jota sitten purettiin illat kotona. Sähikäinen suhtautui asiaan rauhallisemmin. Niinpä päätimme taas kokeilla syyslomareissua, jos vaikka tällä kertaa se oikeasti katkaisisikin syksyn eikä vain stressaisi lisää.

Tälle reissulle osui viisi ravintolakäyntiä, kun aamiaiset lasketaan. Kahdesti lapset pistivät hulinaksi, mutta sitten otettiin kovat keinot käyttöön. Kolmannella käynnillä lapset sijoitettiin istumaan niin, että he eivät päässeet villitsemään toisiaan. Sähikäinen jotain yritti, mutta Tarkkailija pysyi rauhallisena. Vähän kävi toista jo sääliksikin, oli kuin olisi siivet leikattu.

Kahdella ensimmäisellä ravintolakäynnillä näytimme juuri siltä, miltä lapsiperheet kaikissa kauhutarinoissa näyttävät: lapset riehuvat eivätkä vanhemmat saa heihin mitään otetta. Kun tilanne oli päässyt riistäytymään käsistä, ei auttanut muu kuin yrittää ruokkia lapset mahdollisimman nopsaan ja sitten vetäytyä.

Kolmella jälkimmäiselllä käynnillä olisimme kelvanneet suoraan oppikirjaan esimerkiksi siitä, miten vanhemmat toimivat Oikein (tm). Tarkkailija käyttäytyi juuri niin mallikelpoisesti, mitä koululainen parhaimmillaan käyttäytyy. Sähikäisessä olisi kyllä riittänyt virtaa, mutta äiti sai hänet hyvin vähäeleisesti rauhoittumaan, selitti vielä, miksei naapuripöytää saa häiritä. Naapuripöydissä meihin ei kiinnitetty mitään huomiota.

Lapset ravintolassa ovat yksi netin kestopuheenaiheista. Moni haluaa muistuttaa, että jos lapsi aiheuttaa häiriötä, syy ei ole lapsessa vaan vanhemmissa. Onhan se, tavallaan. Näissä keskusteluissa vanhemmilta usein vain odotetaan ihan vääriä asioita. Ei noiden onnistuneiden ravintolakäyntien onnistuminen johtunut siitä, että olisin kovasti kieltänyt lapsia häiritsemästä muita. Enemmän minä kieltelin silloin, kun lapset kielloista piittaamatta pistivät hulinaksi kunnes siis totesimme kieltelyn turhaksi ja yritimme vain jotekin lapset ruokkia ja päästä mahdollisimman nopeasti pois.

Ravintolakäyntien onnistuminen on yleensä kiinni kahdesta asiasta: ennakoinnista ja tuurista. Samat lapset voivat olla eri käynneillä täysin erilaisia ja huonolla tuurilla mikään ei auta. Kuitenkin sitä käynnin onnistumisen todennäköisyyttä voi kasvattaa miettimällä esimerkiksi istumapaikat etukäteen.

3 kommenttia:

  1. Mun mielestä on hienoa, jos tajuaa, milloin kiellot on turhia. Koska paljon pahempaa kuin lasten riehunta on vanhempien äkinä, se sellanen rumalla äänellä jatkuva komentaminen!

    Kaikilla vanhemmilla lienee niitä kokemuksia, joissa oma lapsi räjäyttää pajatson. No jos näin on, voidaan varmaan päätellä, että kaikille tilanteille ei vaan voi mitään, vaikka kuinka kasvattaisi tyylipuhtaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin on. Vaikka on siihen täysin tehottomaan komentamiseen tullut syyllistyä. Kun ne toiset siinä ympärillä muuten luulee, että äiti ei yhtään välitä siitä, miten rumasti muksut käyttäytyvät...

      Tosiasiassa paljon paremmin lapsiin tehoaa se, että asiaan palataan myöhemmin, kun kaikki, niin lapset kuin vanhemmatkin, ovat rauhoittuneet. Eikä ole yleisöä.

      Poista
  2. Ei vitsit miten samanlaisia tilanteita teillä on ollut kuin meillä. Just kirjoitin uusimman blogitekstin siirtymätilanteiden hankaluudesta blogiini www.talojameri.blogspot.fi Kerrohan nyt siis, että mikä teidän tarkkailijalla on diagnoosi? kuulostaa just meidän O:lle. :o

    VastaaPoista