25. kesäkuuta 2014

Ei voi olla noin huono!

Kun olin koulussa viidennellä, minua alettiin kiusata ja kiusaaminen jatkui peruskoulun loppuun asti. Tosin ylimmillä luokilla tulkitsin kiusaamiseksi myös poikien ihan normaalitkin kiinnostuksenosoitukset; pahin, fyysinen kiusaaminen loppui, kun siirryttiin yläasteelle. Kiusaaminen alkoi liikuntatunneilla ja kertaalleen sitä puitiin koulukuraattorin luona. Kuulin tuolloin, että kun kaksi riitelee, niin molemmissa on vikaa. Minun virheekseni luettiin se, että teeskentelin liikuntatunneilla. Kiusaajien mukaan kukaan ei voi oikeasti olla noin huono. Nyt keväällä Tarkkailijasta pidettiin tiedonsiirtopalaveria ja opettaja kertoi, ettei hän enää esimerkiksi juoksussa eroa muusta porukasta. Minä siihen muistelemaan, kuinka minusta tehtiin joskus alaluokilla, olisikohan ollut juuri kakkosella, kääntymistolppa, jotta saatiin viestijoukkueista tasaväkisemmät. Tarkkailija kyllä kertoi olevansa edelleen hitain, mutta ei hän kääntymistolpaksi joutunut.

24. kesäkuuta 2014

Pitäisikö kiinteät aloittaa?

Vaikka Sähikäinen vierottautui jo aika tarkkaan kolme vuotta sitten, seurailen edelleen paria imetystukipalstaa. Vuodesta toiseen imettävät äidit pähkäilevät saman asian kanssa. Miten ja milloin pitäisi kiinteät aloittaa. Varsinkin esikoisvauvojen äitejä mietityttää ohjeiden ristiriitaisuus. Mikä onkaan se oikea optimaalinen tapa aloittaa kiinteät? Jos synnytys ja imetys ovat sujuneet oppikirjan mukaan, niin tässä moni äiti huomaa, että lasten kanssa ei ole yhtä oikeaa valmista vastausta. Minä olin suunnitellut täysimettäväni kumpaakin lasta suositusten mukaiset kuusi kuukautta. Vaan kuinka kävikään?

22. kesäkuuta 2014

Mutta minä tunnen lapseni

Olen viime viikkona seurannut kentän laidalla Sähikäisen jalkapallotreenejä ja kahta peliä. Tämä on minulle ihan uusi juttu. Ohjaajat, jotka ohjaavat lapsia vanhempien silmien alla. Kun meillä on partiossa syksyn ensimmäinen kerta, totean aloitteleville sudenpennuille, että nyt sanotaan vanhemmille heipat ja että tulevat hakemaan tunnin päässä. Koulussa opettaja lähetti heti ensimmäisenä päivänä vanhemmat nopeasti ulos luokasta. Päiväkodissa sai seurailla pidempään, mutta silloin lapsi oli selkeästi vanhempansa kanssa ja vastuulla. Jos päiväkodilla aamulla pidempään viipyy alkaa tulla vihjailua, sama pitkäksi venähtävän kotiinlähdön kanssa.

18. kesäkuuta 2014

Voisi sen paremminkin...

Työpaikalla tuli kehuja. Koko tiimille. Ja hyvin ison porukan edessä. Tuumasin ylisanoja kuunnellessani vieruskaverille, että tällaista puhetta ei kyllä meidän käytävällämme kuule. Siellä puhutaan vain, miten mikään ei toimi riittävän hyvin, etsitään ja löydetään kehityskohteita, hakataan päätä seinään. Ihan sama juttu kuin Tarkkailijan kanssa: kun kävimme eltoa tämän viimeisenä työpäivänä tervehtimässä, nämä juttelivat pianonsoitosta, Tarkkailijan siirtymisestä musiikkiluokalle ja kuinka kaunis käsiala Tarkkailijalla koko talven kestäneen harjoittelun jälkeen on. Päiväkotiaikoina fokus oli ongelmissa, koska niiden hanskaamiseen tarvittiin elton ammattitaitoa. Nyt puhuttiin ihan muusta: miten mainio vekara Tarkkailija on.

17. kesäkuuta 2014

Pitääkö olla noin herkkä?

Joskus vuosia sitten työkaveri kommentoi, että ei pitäisi olla noin herkkä ja ottaa kaikesta noin itseensä. Hyvä neuvo, mutta mitä ihminen itselleen mahtaa? Reagoin voimakkaasti pieniltä tuntuviin asioihin ja huomaan asiota, joita moni muu ei huomaa. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, en yllättynyt yhtään siitä, että elto kertoi, ettei jatka työskentelyä Sähikäisen päiväkodissa. Olen vaistonnut, että hän ei ole siellä oikein saanut ansaitsemaansa arvostusta. Me erityislasten vanhemmat olemme häntä arvostaneet kovasti, samoin neuvola ja muut yhteistyötahot sekä Sähikäisen ryhmän nykyinen opettaja, joka jatkaa hänen työtään, mutta... ehkä en nyt mene spekuloinneissani tämän pidemmälle. Sitä paitsi sanoin sanottavani jo aamulla päiväkodissa. Pätevät ja arvostetut erityisopettajat voivat tässä maassa käytännössä valita työpaikkansa.

9. kesäkuuta 2014

Pikkuisen parempaa Suurjuhlaa

Seitsemän vuotta sitten Suurjuhlassa yksi nappuloita kantava partiojohtajista alkoi paraatissa kesken marssin kertoa, miten marssirivistöt olisi pitänyt järjestää. Tästä sai blogi nimensä: kaiken voi aina tehdä pikkuisen paremmin. Tänään kotiuduimme taas Suurjuhlasta. Reissu oli taas upea, mahtava, kertakaikkisen onnistunut. Varsinkin tarpojat, evp:t (ei vielä partiolaiset eli reissuun saattajina osallistuneet partiolaisten vanhemmat) ja reissun johtajisto ylittivät itsensä. Meillä aikataulu myös piti: tulimme kotiin vain reilun vartin sen jälkeen, mitä olin kotiväelle ilmoittanut. Tähän tarkkuuteen päästään yleensä vain oman lippukunnan tapahtumissa: massatapahtumissa aikataulut aina elävät. Mutta eikös sitä silti, aikuisten partiolaisten kesken, keksitty kaikenlaista pientä parannettavaa.

5. kesäkuuta 2014

Noin iso lapsi potalla

Pakkailen tässä Suurjuhlaa varten. Pari päivää tiivistä ohjelmaa. Lapset mukana. Ja Sähikäisen potta. Olen tässä pitkin kevättä miettinyt, että pitäisi pyytää päiväkodista, että opettaisivat pikkuneidin käymään pikku pytyn sijasta isolla. Pyytämättä jäi yhdestä hyvin yksinkertaisesta syystä. En olisi kuitenkaan tehnyt kotona tämän asian hyväksi yhtään mitään. Meillä on vain yksi pytty, joten on varsinkin aamuisin näppärää, että edes yksi meistä käyttää vielä pottaa. Jos en tee itse asialle mitään, ei ole reilua pyytää apua.

2. kesäkuuta 2014

Tarvitaanko kurahousuja?

Aina silloin tällöin päädyn lukemaan keskusteluja, joiden mukaan sadevaatteilla ei tee mitään enää sen jälkeen, kun lapsi siirtyy eskarista kouluun. Yleensä niihin sitten joku kommentoi, että kyllä meidän lapsemme vain partiossa sadeasua käyttää. Viikonloppuna tämä elämäntapapartiolainen totesi, että sadeasu on ihan tyhmä. Lasten ulkoilupuvut pitivät hyvin pyöräretkellä vettä, mutta äiti puki sadeasun heti, kun alkoi sataa. Ja riisui sen, kun sade lakkasi. Ja puki uudestaan. Pyöräreissun jälkeen suuntasin kaupoille.