Äiti töihin!

Syys-lokakuussa olin yhteensä seitsemän viikkoa vapaalla, kun työvelvoite vanhassa työpaikassa oli päättynyt ja uusi työ ei ollut vielä alkanut. Meillä puhuttiin äidin Hausfrau-viikoista ja varsin nopsaan oli perhe yksimielinen: äidin paikka on työpaikalla. Otin tuoksi ajaksi Sähikäisen eskariin vain eskariajalle. Viikot kyllä lähensivät meitä, mutta molemmat olimme varsin hyvillämme, kun Sähikäinen sai taas leikkiä iltapäivät kaverien kanssa. Olenkin tässä jokseenkin lamaantuneena seurannut, miten perusporvarihallitus pyrkii pilaamaan päivähoidossa olevien lasten elämää. Ja kehtaavat vielä väittää, ettei vaihtoehtoja olisi.

Sitä saa...

Neljä vuotta sitten lueskelin hallitusohjelmaa helpottuneena. Subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ei alkavalla hallituskaudella kajottaisi ja seuraavan hallituksen alottaessa työnsä Sähikäinen olisikin jo menossa eskariin. Nyt siihen oikeuteen sitten ollaan kajoamassa ja Sähikäinen on tosiaan menossa eskariin. Aina joskus sitä olen miettinyt, miten minulla niin monessa asiassa on käynyt tuuri. Kävin kouluni yltäkylläisellä 80-luvulla, opiskelin 90-luvun alun lamavuosina, kun opintotuen ostovoima oli parempi kuin koskaan, ja löysin paikkani työelämässä nousukaudella. Lapseni ovat pääseet päivähoitoon silloin, kun hoidon tarvetta ei tarvinnut mitenkään perustella, ja melko varhaisessa vaiheessa saadun tuen ansiosta meillä menee nykyään Tarkkailijan kanssa hyvin.

Mustimmat hetket

Yhtenä hankalana aamuna Sähikäisen vauvavuoden loppupuolella tuumasin päiväkodilla, että jos nyt ottaisin tuon Tarkkailijan hengiltä, niin vapautuisinko ennen kuin tämä olisi täyttänyt 18 vuotta. Tarkkailijaa vastaanottanut lastentarhanopettaja otti tämän niin kuin se oli tarkoitettu: huonona huumorina. Tarkkailijalle oli jo järjestynyt paikka erityisryhmästä eli järjestelmä oli tunnustanut, että meillä oli tavallista hankalampaa. Tapaus palasi mieleen, kun tänä syksynä kaksi äitiä on murhannut lapsensa. Kyllä meilläkin kuopuksen vauvavuoteen osui mustia hetkiä, mutta pystyin sentään tiedostamaan, että tämä on vain Vaihe ja että parempaa on luvassa.

Pitäisi olla kiitollinen...

Päiväkodin ilmoitustaululla on iso lappu, jossa pyydetään täyttämään ja palauttamaan palautelaput. Minä olen jo omani täyttänyt ja jättänyt. Niitä on kiva täyttää, koska ne myös luetaan. Kun Sähikäinen aloitti toisen vuotensa päiväkodissa, kehuin vanhempainillassa ryhmän olevan tosi hyvän. Mainitsin myös, että tässä päiväkodissa palautteet luetaan ja siksi palautetta kannattaa antaa, jos siltä tuntuu. Yksi äiti reagoi tähän kertomalla, kuinka kiitollinen hän on näille työntekijöille, koska eihänhän muuten voisi edes käydä töissä. En sanonut tuohon tuolloin mitään, mutta ilmeisesti hän piti jotenkin epäkunnioittavana sitä, että vanhemmat mitenkään puuttuvat päiväkodin toimintaan.

Älä selitä!

Tarkkaavainen lukija huomaa, että tästä blogista on edellinen teksti kadonnut. Se, missä tuskailin vanhempainvartin ajankohdan sopimisen vaikeutta. Kävi ilmi, että tätä blogia seurailee satunnaisesti myös Tarkkailijan koulun rehtori ja kaikille sopiva ajankohta saatiin kuin saatiinkin sovituksi. Taas palasi mieleen kuinka isäni, eläkkeellä oleva opettaja, sanoi joskus kesälomalla, kun olin vielä lapsi, että opettajan ei kannata selittää, kuinka rankkaa hänellä on. Sympatiaa ei kuitenkaan saa: ihmisiä vain alkaa ärsyttää.

Oikeus tehdä työtä

Perustuslakiin on kirjattu: "Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla." Silti säännönmukaisesti näkee lausuntoja, joissa pyritään rajoittamaan tätä oikeutta. Halutaan ajaa äidit pois työelämästä, hoitamaan vain omia lapsiaan. Esitetään esimerkiksi sitä, että lasten päivähoidosta pitäisi maksaa täysi kustannuksiin perustuva maksu. Se tarkoittaisi, että työssäkäynti olisi mahdollista vain hyvätuloisille naisille.

Isä kotiin

Kun veljeni oli kolmikuinen äitini sairastui sen verran vakavasti, että joutui sairaalaan. Minä olin viiden ja vietin ikimuistoisen viikon maalla sukulaisten hoivissa. Isä jäi veljeni kanssa kotiin ja kertoi myöhemmin naapuruston miesten, muiden pienten lasten isien, tulleen juttelemaan, että kun hän hoitaa vauvaa ja vie pyykkejäkin ulos narulle, hän antaa huonoa esimerkkiä. Vanhemmillani on samanlainen koulutus ja samanlainen työ. Oli selvä, että myös kotityöt ja lasten hoito meillä jaettiin. Toisin oli siis naapureilla.

Joustava hoitoraha on hieno asia

Eduskunta on säätänyt joustavasta hoitorahasta, joka korvaa osittaisen hoitorahan alle kolme vuotiaiden lasten vanhempien osalta. Päätös ei meitä enää kosketa, mutta se on monessa mielessä hyvä päätös. Osittaista hoitorahaa on nostanut vain harva äiti tai isä. Minä olen ollut yksi heistä. Se on ollut vähän kummallinen etuus. Toisaalta se on ollut tasoltaan niin matala (70 euroa Tarkkailijasta ja 90 euroa Sähikäisestä), ettei se ole millään lailla korvannut tulonmenetystä, mikä työpäivän lyhentämisestä seuraa yhtään parempituloiselle. Toisaalta, sitä ei ole maksettu kovinkaan monelle pienituloiselle, joka tekee osa-aikatyötä, koska lakitekstissä on taikasanat "lapsen hoidon vuoksi". Näihin molempiin tulee muutos. Meidän perheellemme tärkein asia ei ole kumpikaan näistä.

Pääsisikö lomalle?

Joka syksy sama valitus. OAJ valittaa, kuinka lapset jäävät koulussa jälkeen, kun vanhemmat ottavat omia lomia. Edunvalvontajärjestönä he ovat huolissaan ennen kaikkea siitä, että tämä teettää opettajilla ylimääräistä työtä ja vaivaa. Eikä siitä edes makseta ylimääräistä. Pitäähän näille lapsille kertoa, mitä koulussa tehdään näiden poissaolojen aikana. Minusta sellaisilla, joilla itsellään on pelkästään kesälomaa kymmenen viikkoa ja jotka eivät koskaan joudu pähkäilemään, miten lastensa hoidon koulujen loma-aikoina järjestävät, ei oikein olisi varaa valittaa tällaisista asioista.

Niille, joilla on...

Sanassakin sanotaan, että niille joille on, annetaan, niiltä joilla ei ole, otetaan pois sekin, mikä heillä on. Ja tähän suuntaan maailma tosiaan on menossa - enkä tykkää tästä yhtään. Reilu viikko sitten juttelin yhden yksityisen perhepäivähoitajan kanssa siitä, mitä päivähoito-oikeuden rajaaminen heidän kohdallaan tarkoittaa. Heillähän ei voi olla kuin kokoaikaisia lapsia. Totesin, että kyllä joku hänen asiakkaistaan saattaa olla valmis maksamaan kokopäivähoidosta, vaikka siihen ei enää saisikaan yksityisen hoidon tukea.

Ei ymmärrä

Toisten perheiden ratkaisuja on joskus vaikea ymmärtää. Yksi ei ymmärrä, miksi joku vie isomman lapsen päiväkotiin, vaikka on itse vauvan kanssa kotona, toinen ei ymmärrä, miten joku raatsii viedä yksivuotiaan päiväkotiin. Minä taas en ymmärrä, miten joku jaksaa olla vuosia lasten kanssa kotona tai miksi jotkut lapset viedään heinäkuussakin päiväkotiin, vaikkei ole ihan pakko. Kun olin vielä lapsi, minulle opetettiin, ettei pidä tuomita toista ennen kuin on kulkenut vuoden hänen saappaissaan. On helppo tehdä omasta elämästään normi, sulkea silmänsä siltä, miten erilaisia me ihmiset olemme. Asiat harvoin ovat ihan sitä, miltä ne näyttävät.

Pitikö tehdä toinen lapsi, jos ei jaksa kahta hoitaa?

Mies on pari päivää kysellyt, millainen sää siellä Riitta-planeetalla on. Olen ollut vähän poissaoleva. Olen pyöritellyt mielessäni, mitä mieltä olen siitä, että subjektiivista päivähoito-oikeutta ollaan rajoittamassa. Meillä kaikkein vaikeimmat ajat Tarkkailijan kanssa osuivat siihen vuoteen, kun Sähikäinen oli vauva. Hän oli Sähikäisen syntyessä kolmen, täytti neljä, kun palasin töihin. Hän oli kokopäivähoidossa ja se oli meidän pelastuksemme. Vauva-aika on rankkaa esikoiselle, joka ei kestä yllättäviä tilanteita, ja niitähän vauvan kanssa tulee väistämättä. Monta päivässä. Esimerkiksi Sähikäisen herääminen päiväunilta niin, että se keskeytti yhteisen lukuhetken, saattoi aiheuttaa silmittömän raivarin, joka kesti ja kesti.

Paras lahja lapselle

”Sisarus on paras lahja, jonka vanhemmat lapselleen voivat antaa”, sanoi Arvo Ylppö. Olen ollut samaa mieltä. Pikkuveli on aina ollut tärkeä. En muista olleeni mustasukkainen. Olin isän tyttö. Kun Tarkkailija oli jäämässä ainoaksi lapseksi, surin sitä, mistä kaikesta hän jäisi paitsi. Sisarussuhteen alku... se ei ollut ihan helppo.

Lapsen paikka on uimarannalla

Minun vanhempani ovat opettajia. Molemmat ovat jo eläkkeellä. Opettajaperheessä lapsuus oli erilainen kuin naapureilla tai sukulaisilla. Meillä oli pitkä loma. Koko perheellä. Nyt kun minulla on vain lakisääteiset viisi viikkoa lomaa, haluan silti lasteni lomailevan enemmän. Ei siitä mihinkään pääse: kesällä lapsen paikka on uimarannalla. Kun viime toukokuussa irtisanoin Tarkkailijan päivähoitopaikan, äitini tajusi, että vastedes hän hoitaa Tarkkailijaa koulun loma-ajat. Hän sanoi vasta nyt ymmärtävänsä, miksi opettajien lomia niin kadehditaan. Lasten vuoksi.

Milloin töihin?

Kun odotin Tarkkailijaa, meille oli selvää, että jaamme perhevapaat tasan. Käytännön toteutus vain mietitytti. Kuinka pienen lapsen kanssa isä voi jäädä kotiin? Minulla oli epämääräinen käsitys, että lapsia imetetään, mutta ei oikeastaan mitään tajua, kuinka pitkään se sitoo äidin kiinni lapseen. Yritin varovaisesti kysellä jo lapsia saaneilta kavereilta, mutta vastauksista ei oikein ottanut selvää, että miten se oikein menee. Nyt tiedän, millaista tietoa olisin tuolloin kaivannut: imetys sitoo reilut puoli vuotta eikä kaikille äiti-lapsi -pareille äidinmaidon pumppaaminen ja tarjoaminen tuttipullosta ole vaihtoehto.

Kerkiäisitkö?

Joskus tuossa parisen vuotta sitten kuuntelin hyvin hämmentyneenä muutaman papin ja diakonin keskustelua siitä, kuinka monta vuotta he olivat pystyneet olemaan kotona lasten avulla. Yksi oli hoitanut virkaansa vuoden ja ollut neljä vuotta virkavapaalla, toisella tauko oli kestänyt seitsemän vuotta, kolmas muisteli työntekijää, joka oli onnistunut venyttämään tauon kymmeneksi vuodeksi. Kun tuli minun vuoroni avata suuni, sanoin, etten ole ollut päivääkään kotiäitinä, vaan olen aina palannut töihin heti, kun se on ollut imetyksen puolesta mahdollista. Sen sijaan olen kahdesti imettänyt öisin ja tehnyt töitä päivisin. Mielessäni muistelin ystävääni, joka oli hoitanut yhden tällaisen seurakunnan työntekijän äitiyslomasijaisuudet.

Ei kuulu sulle!

Tarkkailija on oppinut sanomaan: "Ei kuulu sulle!" Opetin sanonnan silloin, kun hän sai raudat eikä halunnut jokaiselle koulu- tai iltapäiväkerhokaverilleen selittää oikomishoidostaan. Eihän siinä sinällään ole mitään noloa, hävettävää tai peiteltävää, mutta ei kaikkia asioitaan tarvitse jakaa. Tarkkailijan elämässä säätää jo sen verran monta eri Tahoa, että on hyvä opettaa lasta pitämään rajat sen suhteen, mitä haluaa muille jakaa, mitä taas ei.