30. huhtikuuta 2014

Mitähän muut sanovat

Aamulla Sähikäinen sanoi autossa, että hän vähän jännitti mennä päiväkotiin. Ohjelmassa oli vapun kunniaksi naamiaiset. Juttelimme niitä näitä toisen äidin kanssa: heilläkin lapsi oli jännittänyt. Totesin sen olevan ihan luonnollista. Tottakai lapsi jännittää, mitä muut sanovat hänen puvustaan. Omasta mielestä se on ihana, mutta entä muiden mielestä? Yllätyin äidin reaktiosta: hänestä oli kauheaa, jos jo noin nuorena täytyy tuollaista miettiä. Minusta siinä ei ole mitään kamalaa, minusta se on ihan luonnollista. Vain todella ikävät ihmiset eivät lainkaan piittaa muiden reaktioista ja yleensä lapset sanovat asiat suoraan siinä missä aikuiset ovat jo oppineet olemaan hienotunteisia ja pitämään mölyt mahassaan.

14. huhtikuuta 2014

Tekee kauheesti mieli

Tarkkailijan polkupyörän takarenkaassa ei pysynyt ilma. Ei muuta kuin pyöräkauppaan pyörää huollattamaan. Jatkoimme kauppareissua sänköavusteisen polkupyörän omistajina. Sitten ruokaostoksille. Reitti vei Muumi-lautasten ohi. Koska Sähikäisen synttäreillä olivat lautaset loppuneet kesken, minulla oli Hyvä Syy ostaa pari lisää. Tästä sitten leluosastolle. Sähikäinen ilmoitti, kuinka hänen tekee kauheesti mieli lego-elokuvan Pilvi-Käkelää. Tämä paketti oli jo pari kertaa jätetty kauppaan. Lastenhan ei kuulu saada aina, mitä haluavat ja juuri oli ollut synttäritkin. Paketilla oli hintaa saman verran kuin yhdellä minun kolmesta lautasestani enkä halua laskea, kuinka monta tuollaista lego-pakettia olisi voinut yhden sähköavusteisen polkupyörän hinnalla ostaa.

6. huhtikuuta 2014

Kun kaikki muutkin

Olen ihmetellyt, mikseivät meidän lapset ole koskaan vedonneet siihen, että kyllä hekin, kun kerran kaikki muutkin. Meillä on vielä monissa asioissa varsin omaperäiset säännöt. Varsinkin ruutuaikaa on meillä rajoitettu todella paljon verrattuna siihen, mitä yleensä pidetään hyväksyttävänä. Janna Rantalaa lukiessa ymmärsin, miksi näin on. Koska minä en käytä kasvatuksessa julkilausumatyyliä, en vetoa perheen ulkopuolisiin "auktoriteetteihin", vaan sanon, miten minä haluan lasteni toimivan, niin nämäkään eivät vetoa perheen ulkopuolisiin, vaan tyytyvät siihen, että meidän perheessä mennään meidän perheen säännöillä. Tai jos eivät tyydy, niin vänkäävät muuten vastaan. Ainoastaan kerran Sähikäinen on vedonnut päiväkodin työntekijään, yhteen niistä, joita hän tietää minun arvostavan. Sekään ei mennyt läpi.

4. huhtikuuta 2014

Ton syy!

Että minä sitten inhoan sitä, kun ongelmatilanteissa ei haeta ratkaisuja, vaan syyllisiä. Harvoin ketään ulkopuolista kiinnostaa, kuka tällä kertaa tyri, vaan miten ongelma saadaan korjattua. Jos partiojohtajat keskittyvät ongelmatilanteissa puolustelemaan omaa toimintaansa tai syyttelemään toisiaan, niin pikkupartiolaiset vanhempineen äänestävät jaloillaan. Siksi yritän jo lapsiani opettaa siihen, että kun lasinsirpaleita löytyy lattialta, tärkeintä on kaivaa imuri esiin ja siivota jäljet. Jos on kyse vahingosta tai jos ei nyt olla ihan tarkoituksella alettu laseja särkeä, niin syyllisyyskysymystä ei tarvitse sen enempää miettiä. Siitä ei seuraa kuin maton alle kätkettyjä lasinsirpaleita ja haavoja jalkoihin.