25. helmikuuta 2013

Kyllä sinäkin tämän lapsen äitinä...

Ihmettelin joskus partiokaverille, miten ihmeessä hän pystyi joka ikinen aamu lähtemään esikoisen ja vauvan kanssa leikkipuistoon heti aamupalan jälkeen. Meillä aamut olivat sen verran hitaita, että hyvä kun lounasaikaan oli koko porukka päivävaatteissa. Kaveri siihen, että kyllä minäkin hänen esikoispoikansa äitinä olisin aamuisin ulos lähtenyt niin nopeasti kuin suinkin. Siinä kaveri oli ihan oikeassa: poika on sen verran ehtiväinen viikari, että sisällä tulivat seinät vastaan. Pari vuotta myöhemmin pääsin heittämään saman kommentin takaisin.

Juteltiin arkiaamuista, aamutoimista ja päiväkotiin ehtimisistä. Vaikka Tarkkailijalla oli eskarivuosi alkamassa, puin hänet joka aamu, koska piti keritä päiväkotiin aamupalalle. Oikeastaan pukeutuminen alkoi Tarkkailijalta sujua vasta kouluaamuina. Eskarissa työntekijätkin pukivat häntä, jos oli kiire. Vieläkin Tarkkailija saattaa kesken pukeutumisen unohtua jotain lukemaan, mutta hän hahmottaa jo hyvin, että aika kuluu ja että kouluaamuina palaute myöhästymisestä tulee hänelle, ei äidille. Yhtä kaikki pari vuotta sitten puin hänet siis joka arkiaamu. Partiokaveri siihen, että heillä esikoisen on yksinkertaisesti pakko pukeutua itse, koska perheessä on myös uhmaikäinen ja muuten aamutoimet veisivät liikaa aikaa. Minä takaisin, että jos olisit tämän lapsen äiti, niin varmasti sinäkin hänet pukisit, vaikka perheessä kuinka olisi toinen lapsi.

Lapsista keskusteltaessa jokainen pitää omaa lastaan normina. Kun on yhtä lasta jonkun vuoden kasvattanut, sitä on jo kovasti pätevä. Se mikä toimii meillä, toimii muillakin. Ja toisin päin. Toinen lapsi yleensä palauttaa maanpinnalle. Harvoin lapset ovat ihan samanlaisia ja se, mikä esikoisen kanssa toimi, ei välttämättä toimi toisen kanssa. Toisaalta sitä saa synninpäästön äitinä, kun huomaa, miten helppoja jotkin esikoisen kanssa takunneet asiat toisen kanssa ovatkin. Sähikäinenkin on jo yllättänyt hakemalla vaatteet kaapista ja pukeutumalla itse ennen kuin kerettiin edes kehottaa pukeutumaan.

Vaikka Tarkkailija ja Sähikäinen ovat monissa asioissa toistensa vastakohdat, on heissä myös paljon samaa. Jos sitä Tarkkailijan kanssa vielä jotenkin pystyi ja pystyy muistamaan, ettei toisten asioiden takkuaminen ja toisten asioiden helppous ole kiinni kasvatuksesta, niin mitä sitten, jos sama asia on molempien kanssa sujunut helposti? Sitä on entistä sokeampi sille, mikä on lähtöisin ihan vain lapsista ja mihin on itse vaikuttanut. Meillä ovat molemmat lapset esimerkiksi oppineet potalle ja päässeet kokonaan vaipoista varsin nuorina. En voi olla ajattelematta, että meillä vanhemmilla - sekä kestovaipoilla - olisi jotain osuutta asiaan.

3 kommenttia:

  1. Mulla on ollut kaikilla lapsilla kestot, tokalla enemmän ku ekalla koska vaippakehitys. Potatus on ollut tasan yhtä laiskaa molemmille, tosin tokaa on tarhassa potatettu aika ajoin. Eka oppi vaipoista pois 2v, toka on nyt 2v2kk ja laskee vaipatta surutta vaikka sohvalle. Uskon että menee ainakin kesään. En usko, että vaikutusta on kestoilla tai vanhemmilla (tosin isä on eri!) vaan sillä "pidätyshormonilla".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä minäkin tietoisella tasolla näin ajattelen, uskon ja tiedän. Sitä paitsi parissakin tuttavaperheessä on toinen lapsista päässyt tosi nuorena vaipoistaan, toinen tosi myöhään.

      Silti mielen pohjalla pyörii ajatus: miksei noilla kun meilläkin...?

      Poista
    2. Koska ihmiset (lapset, vanhemmat) ovat yksilöitä :D Btw, mulle on näissä lapsiasioissa (imetys, potatus, syöminen) täysin vierasta sellainen "miksei noilla..." ajattelumalli. Ehkä se johtuu siitä, että mä en osaa ajatella induktiivisesti oikeastaan mistään.

      Poista