Joskus nuoruudessani istuin aikuiskasvatuksen luennoilla. En enää montakaan asiaa niiltä luennoilta muista, mutta yhden asian muistan. Pahin virhe, mitä aikuisia kouluttava voi tehdä on se, että aliarvoi kuulijansa. Lapsia opettava voi luottaa siihen, että lähtötaso on kaikilla jokseenkin sama. Aikuisia kouluttava taas voi saada kuulijoikseen niin vasta-alkajia kuin niitä, jotka tuntevat asian joiltain osin opettajaa paremmin. Kävin yli viisi vuotta työväenopistossa saksantunneilla ja kurssi kurssilta ihailin yhä enemmän ja enemmän opettajan ammattitaitoa. Aloitin ihan alkeiskurssilta ja jatkoin aina kurssille, joka oli tarkoitettu viitisen vuotta saksaa opiskelleille. Jatkokursseille tuli sellaisiakin, jotka olivat saksankielisissä maissa asuneet. Opetus antoi meille kaikille jotakin. Välillä puhuttiin niin vaikeaa kieltä, etten enää ymmärtänyt, mistä puhuttiin. Minä pääsin taas puhumaan vähän helpompaa kieltä.
Monet vanhempainiltojen puhujat ovat kyllä kasvatusalan ammattilaisia, mutta he tekevät juuri sen virheen, mistä aikuiskasvatuksen luennoilla varoitettiin. He aliarvioivat yleisönsä. Puhetta ei ole oikeastaan edes suunnattu niille vanhemmille, jotka vanhempainilloissa käyvät. Se on suunnattu niille vanhemmille, joiden "pitäisi käydä vanhempainilloissa, mutta jotka eivät käy".
En tiedä, mitä erityisopettajan tai erityislastentarhanopettajan koulutus pitää sisällään, mutta olen sitä mieltä, että siihen pitäisi ihan ehdottomasti sisällyttää aikuiskasvatuksen approbatur, tai miksi sitä nyt sitten nykyisin sanotaankin. He eivät vain opeta lapsia, vaan heidän työhönsä kuuluu paljon erilaista aikuisten ohjaamista, niin lasten vanhempien kuin toisten opettajien ja muiden ammattilaisten. Ei siinä pelkkä substanssiosaaminen riitä, pitää myös osata opettaa.
En varmasti ikinä unohda kelton ensimmäistä yhteydenottoa Tarkkailijan asioissa. Olin tuolloin selannut kaikki löytämäni kansantajuiset nettisivut, lukenut useampaa perhelehteä ja tietysti kaikki neuvolasta saamani paperit. Tiesin tehneeni kaiken "oikein" ja että meillä silti oli arki takkuisempaa kuin monessa muussa perheessä. Kuunneltuani toista tuntia kestänyttä monologia, jossa ei ollut minulle mitään uutta, totesin, että jos tämä on parasta osaamista, mitä päiväkodilla on tarjota, parempi soittaa neuvolaan.
En kyllä enää ole ihan vakuuttunut siitäkään, että lapsia opettava voisi luottaa siihen, että lapsilla lähtötaso olisi ihan sama. Talvella opetin tähtikuvioita sudenpennuille. Yhtäkkiä huomasin, että yksi pennuista tuntee tähdet paljon minua paremmin.
en ollut aikaisemmin tätä analysoinut, mutta tämähän on se mikä minuakin on päiväkodin vanhempainilloissa ja perhevalmennuksissa ärsyttänyt!
VastaaPoistaHyvä kirjoitus, taas kerran.