Ei se halunnut

Vuosia sitten kelto sanoi, että lapsen ei pidä antaa tehdä sellaisia päätöksiä, joiden seurauksia hän ei ymmärrä. Olen tästä täysin samaa mieltä. Olen edelleen kiitollinen peruskoulun fysiikan ja kemian sekä matematikan opettajilleni siitä, että nämä olivat menneet sanomaan isälleni, että ei anna sen tytön valita lukiossa lyhyttä matematiikkaa. En tiennyt, kuinka tärkeä tuo valinta oli: jatkoin siitä sitten yliopistoon matematiikkaa lukemaan ja huomasin heti sen, mitä opettajani tiesivät jo. Matematiikka on minun juttuni. Kelton antamaa esimerkkiä en edelleenkään ymmärrä. Hänen mukaansa hyvä esimerkki tästä säännöstä on, että lapsen voi antaa valita kahdesta paidasta mieluisamman, muttei pukea sandaaleita lumihankeen.

Kyllä meidän muksumme ovat jo muutaman vuoden ikäisinä ihan kokemuksesta oppineet, että äidin pukeutumisvaatimuksissa on jotain perää eikä täysin säähän sopimattomasta pukeutumisesta seuraava pieni epämukavuus ole sellainen seuraus, jota lapsi ei pystyisi kantamaan. Ei varsinkaan, jos sopivampaa vaatetta on matkassa ja ne puetaan heti, kun tilanne niin vaatii. Oikeastaan päähineen käyttö kesällä on ainoa vaatejuttu, jonka kanssa olen ollut tiukkana. Koin nelivuotiaana sellaisen auringonpistoksen, että käytän nykyäänkin ulkona lähes aina päähinettä. Päähineen voi heittää hetkeksi pois, jos on juossut itsensä läkähdyksiin, oli sitten kesä tai talvi, mutta muuten se on ja pysyy päässä.

Tarkkailijan kanssa ovat tulleet ensimmäiset valinnat koulussa vastaan. Ne valinnat ovat olleet aivan yksikäsitteisesti vanhempien valintoja. Kielellisesti lahjakas lapsi lukee jo alakoulussa kahta vierasta kieltä ja ensin valitaan se harvinaisempi kieli. Sen verran annoimme mahdollisuutta valita, että sai valita tarjolla olleista kielistä mieluisamman.

Päätös hakea musiikkipainotukseen ei ollut yhtä helppo. Koulun vaihtuminen ei ole pikku juttu yhdellekään lapselle ja erityisen iso askel se on lapselle, jolle muutokset ovat vaikeita. Olin välillä aivan varma, välillä taas en. Myöskin Tarkkailija tuntui olevan kahden vaiheilla sen suhteen, haluaako hän nyt tätä vai ei. Se ei ole kuitenkaan mikään syy sysätä päätöstä lapselle, että äidillekin päätös on vaikea.

Olenkin hämmentyneenä kuunnellut muiden vanhempien puheita, kuinka he kolmannelle luokalle siirtyvälle ehdottivat sitä ja tätä, mutta lapsi ei halunnut. Kahdeksanvuotias! Ei sen ikäinen ole kypsä vielä asioista päättämään, vaikka ilman muuta lasta on kuultava. Jos Tarkkailijalle musiikkiharrastukset olisivat olleet pakkopullaa, olisin ilman muuta unohtanut koko jutun. Aika usein se, ettei lapsi jotain halua, on vain muutosvastarintaa. Tarkkailijan kanssa todettiin, että olisi niitä muutoksia luvassa myös nykyisessä koulussa. Tätä tulevaa muutosta onkin sitten työstetty viikkokausia. Voi toki olla, että lasten päätösten mukaan menemisen takana on jotain tällaista.

Minä olen hankkinut itselleni maineen lepsuilijana, koska olen antanut lasten päättää sellaisista asioista, joihin heidän ymmärryksensä riittää. Tarkkailija on esimerkiksi ollut kolmevuotiaasta saakka kaupassa valitsemassa vaatteensa. Muita hän ei suostunut pukemaan. Luonnostani hyvin omaehtoisena ihmisenä tiedän, että omaehtoinen lapsi arvostaa, kun saa tehdä itseään koskevia päätöksiä. Toisaalta omaehtoinen ihminen arvostaa myös toisen ihmisen omaehtoisuutta ja sitä ettei päästetä liian helpolla. Mieheni on ensimmäinen ja ainoa poikaystävä, joka ei ensitapaamisella mennyt heti asentoon, kun vähän jostakin ärähdin.