Jokohan tässä

Kun Tarkkailija oli kolmikuinen, neuvolakäynti alkoi terveydenhoitajan toteamuksella, että noin iso poika varmasti jo kääntyy. No ei kääntynyt. Eikä ollut kääntynyt kolmella seuraavallakaan neuvolakäynnillä. Houkuttelevasti aseteltuja leluja katsottiin hyvin tyytyväisenä, mutta vielä seitsenkuisena sitä maattiin rauhallisesti mahallaan tai selällään sen mukaan, mihin asentoon oli isä tai äiti lattialle jättänyt. Kahdeksankuisena oltaisiin saatu lähete fysioterapiaan, mutta paria viikkoa ennen määräaikaa sitä sitten suvaittiin kääntyä. Sama toistui kävelemisen kanssa. Kävelemään lähtö oli puolitoistavuotisneuvolassa niin lähellä, että lähetettä fysioterapiaan ei taaskaan tullut. Ajattelin Tarkkailijan kehityksen olevan hidasta, mutta vielä normaalin rajoissa.

Tarkkailija aloitti päivähoidossa yhdeksänkuisena. Minulla oli jo silloin omat epäilykseni, ettei tämä ehkä kuitenkaan ole ihan normaalia. Tarkkailija kun ei mitään tuntunut tekevän niin kuin lapset yleensä. Esitin moneen kertaan toiveen, että tukevat Tarkkailijan motoriikan kehitystä. Sain vastaukseksi alentuvia kommentteja, kuinka ei pidä huolehtia turhasta. Minulle kerrottiin lapsista, joiden kehitys oli ollut yhtä hidasta, eikä mitään koskaan löytynyt. Olen sittemmin antanut päiväkotiin palautetta, että minun huoleni ei ollut turha ja ettei äidin huolta pitäisi tuohon tyyliin vähätellä: tämä lapsi kävi pari vuotta toimintaterapiassa ja kouluiässä alkoivat myös fysioterapian kontrollikäynnit. En myöskään usko, että huoltani vähätelleet hoitajat olivat näiden toisten lasten kehitystä kouluikään saakka seuranneet.

Kun Tarkkailija oli neljä vuotta istunut päiväkodin hiekkalaatikolla kaivureittensa kanssa, tuli viimein siirto integroituun erityisryhmään ja neuvolasta lähete toimintaterapian tarpeen kartoitukseen. Nelivuotias ei uskaltanut laskea päiväkodin pihan pienen pienestä liukumäestä ja lastentarhanopettaja ohjasi hänet jakamaan laskuvuoroja muille. Olen myöhemmin ihmetellyt, miksei ihminen, jonka ammattinimike on opettaja, voinut opettaa häntä siitä mäestä laskemaan. Tarkkailijahan uskaltautui mäenlaskuun heti yksivuotiaan Sähikäisen laskettua mäestä ensin. Keinuminen ei myöskään onnistunut kuin vauvakeinussa. Pyöräillessä Tarkkailja saattoi kaatua, vaikka olivat apupyörät alla.

Nyt tilanne on täysin muuttunnut. Viimeisimpänä opittiin uimaan. Hiihto sujuu, luistelukin joten kuten. Pyörällä kuljetaan vaivatta kolmen kilometrin koulumatka. Keinuminen sujuu. Vesiliukumäet ja putkiliukumäet Tarkkailija jättää väliin, mutta niin taitaa jättää moni muukin. Juoksussa Tarkkailija on edelleen luokkansa hitain, mutta pitää paikkansa joukon hännillä. Puuhunkin olen nähnyt Tarkkailijan kiipeävän.

Että josko tämä tästä. Tässä on nelisen vuotta stressattu ja tehty hurjasti töitä. Josko äiti voisi luottaa, että tästä eteenpäin tämä ei enää ole äidistä kiinni. Eikä kenestäkään muusta aikuisesta. Että loppu viimeksi tämä on kiinni lapsesta itsestään. Nyt voisi pikku hiljaa hellittää ja antaa asioiden mennä omalla painollaan. Ettei enää tarvitse koko ajan huolehtia, kannustaa liikkumaan enemmän. Osaakohan sitä... ?